DIY Betonipohjaiset kynttilät


Normaalista ohjeista poiketen en tällä kertaa aio pitää tämän kummempaa esipuhetta. Olen niin innoissani näiden onnistumisesta, että siirryn suoraan ohjeeseen.

Käytin kynttilöiden muottina pringless-purkkeja ja maitotölkkejä. Niistä tuli ihana kontrasti eri kynttilöille.

Pohjalle kiinnitin kuumaliimalla valmiin kynttilän sydämen ja coktail-tikuilla liimasin sydämen niin että se pysyy keskellä.

Pohjaan käytin askartelubetonia. Tein massan muuten ohjeen mukaan, mutta lisäsin vettä että se liikkui niin kuin halusin. Lisäsin vettä teelusikallinen kerrallaan, ja kun se liikkui tarpeeksi, kaadoin muottiin ja laitoin muotin vähän koholleen, että se kuivui oikeassa kulmassa.



Aiemmin kun olen tehnyt kynttilöitä, olen ostanut kynttilämassaa niiden tekoon. Tällä kertaa päätin kokeilla sulattaa tavallisen kynttilän ja säästin siinä kyllä hyvin. Minulla oli siis yksi iso tavallinen kynttilä jonka sulatin kattilassa ja värjäsin kaapista löytyneellä kynttilävärillä. Näitä värejä saa askartelutavaroita myyvistä kaupoista.

En tajunnut liikutella kynttilöitä kun ne kuivui, joten keskelle jäi kolo. Sen voi täyttää myös kuivumisen jälkeen halutessaan. Ja jos haluaa, niin näihin kynttilöihin saa useita värejä ja kerroksia kun antaa ensimmäisen kerroksen aina kuivua hyvin.



Betonipohja on siitä hyvä, ettei kynttilä välttämättä tarvitse palamatonta pohjaa muuten. Kuitenkin suosittelen asettamaan kynttilän turvalliseen paikkaan ja palamattoman pohjan päälle. Näitä on myös ihana poltella ulkolyhdyissä ❤️








Kommentit

Suositut tekstit