Ihana syksy ja elämäntavat uusiksi!

Syksy on tullut ja talvikin on pian täällä. Yleensä tähän aikaan vuodesta kaivaudun kolooni ja herään vasta kun aurinko alkaa taas lämmittämään. Tänä syksynä jokin on kuitenkin toisin. Yli puolen vuoden etäkoulun ja etätöiden jälkeen kävin jonkin aikaa hyvinkin hitailla ja jaksaminen loppui, mutta nyt tuntuu kuin olisin uusi ihminen.

Olen koittanut aloitella elämäntaparemonttia uudelleen ja osittain olen jopa onnistunut pääsemään alkuun. En juurikaan liikkunut kevään ja kesän aikana, mutta nyt olen hiljalleen aloittanut lenkkeilyn ja uimisen. Vuosien uimahallitauon jälkeen olen aivan täysin rakastunut sen liikuntamuodon helppouteen. Tämänhetkinen tilanteeni mahdollistaa hallissa käynnin hiljaiseen aikaan ja reilun tunnin pulikointi antaa tilaa miettiä rauhassa tulevaa.

Lenkkeilyseurana lapset ovat huikeita. He jaksavat kävellä reippaasti useamman kilometrin ja pitävät huolta siitä ettei vauhti pääse hiipumaan. On ollut hauskaa seikkailla metsäpoluilla ja käydä leikkimässä eri leikkipuistoissa.

On ollut myös ihana tutkailla erilaisia reseptikirjoja ja panostaa ruokaan välillä ajan kanssa. Toisinaan on ollut ihana oikaista ruoan kanssa ja tehdä mahdollisimman helppoja ja nopeita, mutta maistuvia ruokia.

Mielenrauhaa on tuonut myös pimeys ja syy poltella kynttilöitä villasukat jalassa. Kaikki alkaa siis olemaan hyvin eikä tämän vuoden negatiivisuus ole päässyt tuhoamaan mielialaa kokonaan.

Nyt kysynkin teiltä rakkaat lukijat, että kiinnostaako teitä lukea enemmän elämäntaparemontista?

Moni teistä oli mukana aiemmalla kerralla kun tsemppasin ja moni jäi, vaikka masennus sotki omat polkuni. Voisin silloin tällöin päivitellä tähän liittyviä kuulumisia ja kertoa missä mennään. Olisi myös ihana lukea teidän onnistumisista, joten jätäthän kommentin ja kerro miten juuri sinä onnistuit!

Marraskuu alkoi tänään ja nyt starttaan iloisella mielellä kohti tulevaa! Tätä vuotta on jäljellä enää kaksi kuukautta ja uskon että juuri ensi vuosi on minun vuoteni!

Iloa, valoa ja rakkautta,

Sofia

Kommentit

  1. Päätämme itse lopulta millaista elämää elämme. Asenne ratkaisee.
    Pienillä valinnoilla arki muuttuu paremmaksi elää. Kun päätämme rakastaa itseämme, helliä hyvillä asioilla; luonnon rauhalla,raittiilla ulkoilmalla, hyvältä tuntuvalla liikunnalla, valinnat ruokkivat itse itseään ja voimme paremmin. Saamme voimia pitää oman reviirimme ja olla terveellä tavalla itsekkäitä. Läheisemme voittavat tässä myös, he saavat tasapainoisemman ja iloisemman tyypin vierelleen. Masennus on luku sinänsä,- siinä ei päättämisillä ja valinnoilla tilannetta paranneta.

    VastaaPoista
  2. Todella viisaita sanoja, kiitos!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit