Hääkampaukset morsiamelle ja kaasolle!

Kirjoitin keväällä postauksen hääkampauksista ja koekampauksista. Siinä tekstissä nimenomaan oli kerrottu koekampauksen merkityksestä ja siitä miten löytää oma tyyli.

Hääpäivän aamuna kello soi viideltä. Itse olin herännyt jo puolta tuntia ennen, sillä en jännitykseltäni kyennyt nukkumaan yhtään pidempään. Istuin mummolan terassilla juomassa aamukahvia ja somettamassa. Ja odottamassa sitä että kohta laitetaan kampaus ja päivä virallisesti alkaa.

Koska kampaaja tuli kauempaa, hän tuli paikalle jo edellisenä iltana ja yöpyi hääpaikalla. Se oli valtavan hyvä asia, sillä itselläni on äärimmäisen kiharat hiukset, ja säästimme paljon aikaa kun kampaaja Anne sai suoristettua hiukseni jo edellisenä iltana. Tiedossa oli kuuma päivä, joten hiuksiini laitettiin kaikkea mahdollista että ne eivät hikoillessa lähtisi pörrööntymään.

Aamulle oli varattu tunti aikaa, ja se meni minuutilleen niin kuin oli suunniteltu. Sisareni vuoro oli minun jälkeen ja myös hänen osaltaan aikataulut piti. Kampaukset olivat todella kauniit ja kestivät hyvin seuraavaan aamuun kun lähdettiin aamu viideltä juhlien jälkeen nukkumaan.

Anne teki myös sisareni koemeikin ja meikin. Vaikka koemeikki oli erittäin onnistunut, sisareni halusi kuitenkin vielä vähän tummemman ilmeen. Ja Anne taikoi meikin juuri sellaiseksi kuin sisareni halusi.

Anne teki erinomaista työtä. Hän myös hoiti häitä edeltävällä viikolla sisareni hiusten värjäyksen, joten koko kokonaisuus hiusten osalta oli Annen käsialaa.

Mainittakoon vielä sekin, että ihana Anne oli enemmän kuin tärkeä osa hääpaivän aamua. Hän auttoi minua että saatiin morsian puettua, hän auttoi edellisenä iltana viimeisissä koristeluissa ja kun minä lähdin sisareni kanssa valokuvaukseen ennen kirkkoa, hän oli vielä huolehtinut ja viimeistellyt lasteni kampaukset, että hekin olivat viimeisen päälle kauniina ja siisteinä kirkossa.

Annen kanssa on mahtava olla. Hän huolehtii että tunnelma on rento ja lievittää jännitystä. Hän on iloinen ja luo hyvää tunnelmaa. Sen lisäksi hän on kampaajana erittäin ammattitaitoinen, tarkka ja joustava.

Vaikka et tarvitsisi juuri juhlakampausta, kannattaa muissakin hiusasioissa kääntyä Annen puoleen. Hänellä on kertynyt ammattitaitoa pitkältä uralta kampaajana ja niin pienet kuin isotkin projektit, värjäykset ja leikkaukset luonnistuu käden käänteessä. Ja tosiaan myös se meikki! On todella Ihanaa löytää moniosaaja jolta onnistuu kaikki. Jos olet jyvässeudulta, kannattaa muistaa Anne!

Annelta voit varata ajan soittamalla tai laittamalla viestiä +358 50 347 8866

Kommentit

Suositut tekstit