Palermon pasta

    Häistä on mennyt viikko, ja se on vietetty erittäin matalalla profiililla. Kaiken kaikkiaan päivä oli ihana alusta loppuun ja mieli on kiitollinen ja olo onnistunut. Mennyt viikko on ollut yhtä aivosumua jossa palaan tuohon täydelliseen päivään niin kuvien kuin videoidenkin kautta. Ensi viikolla lähtee tulemaan hääpostauksia kunnolla, joten kannattaa pysyä kuulolla.

    Tänään postaan vielä kuitenkin yhden lastemme lempireseptin. Palermon pasta on lahtelaislähtöinen kouluruoka, mikä on vakiinnuttanut paikkansa menestyksekkäästi. Se on yksi suosituimmista kouluruoista, ja nyt kun koulut jälleen alkoivat, alkoi lastenkin toiveet siitä, voisinko tehdä sitä kotona. Ja minähän tein.

    Pasta on todella helppo valmistaa. Uunikypsennys toki syö hieman aikaa, mutta maku on ihana ja pasta täydellisen herkullinen.

    Palermon pasta

    • 500 g pastaa
    • 450 g Broilerin suikaleita
    • 4 rkl voita
    • 0,5 dl vehnäjauhoja
    • 1 l vettä
    • 1 prk ruokakermaa
    • 1 tl valkosipulimurskaa
    • 2 kanaliemikuutiota
    • 3 tl currya
    • 2 rkl korppujauhoja
    • 0.5 dl juustoraastetta
    • Valkosipulijauhetta, paprikajauhetta, kurkumaa, rakuunaa, pippuria, jauhelihamaustetta

    1. Paista broilerit pannulla ja siirrä uunivuokaan.
    2. Sulata pannulla voi ja lisää jauhot. Anna kypsyä hetki.
    3. Lisää vesi ja anna kiehua.
    4. Lisää kaikki mausteet ja kiehauta vielä hetki.
    5. Lisää kerma.
    6. Kaada pasta vuokaan kanojen päälle ja kaada niiden päälle kastike. Sekoita hyvin että kaikki pasta on kastikkeen alla.
    7. Paista 200°c 35 minuuttia.
    8. Ota pasta uunista ja lisää pintaan 2 rkl korppujauhoja ja 0.5 dl juustoraastetta.
    9. Paista vielä 10 min, tai kunnes juusto on saanut väriä.
    10. Nosta pois uunista ja anna vetäytyä 10 minuuttia.

Kommentit

Suositut tekstit