DIY Pöytäteline ohjelmakorteille koivusta ja kuparista

Olen saanut useita yhteydenottoja siitä milloin hääpostaukset alkavat, joten voin ilolla kertoa että se hetki on nyt.

Seuraavien päivien ja viikkojen mittaan on tulossa lukuisia postauksia liittyen 15.8.2020 vietettyihin sisareni häihin. Postausten joukossa on diy-ohjeita, esittelyä Keskisuomalaisista yrityksistä joiden kanssa tehtiin yhteistöitä sekä vinkkejä ohjelmaan.

Päätin aloittaa helposti toteutettavista pöytätelineistä. Näihin telineisiin voi kiinnittää pöytänumerot, ohjelman, ruokalistan tai mitä ikinä haluaakaan. Meillä näitä oli 1-2 per pöytä pöydän pituudesta riippuen, ja näissä roikkui juuttinarulla ohjelma ja toisella puolella ruokalista.

Sen verran täytyy myöntää, että itse en ole näitä tehnyt. Olin kyllä mukana työnjohdollisesti sekä toimin myös laaduntarkkailussa. Näistä tuli juuri sellaiset kuin haaveilimme. Kiitokset siis vielä sulhasen isälle ja veljelle taitavasta käsityöstä!

Suurin osa näistä lähtee piakkoin myyntiin. Aion itse säilyttää yhden muistona, tarkoituksena on laittaa siihen hääparin kuva roikkumaan muistoksi kirjahyllyymme. Ajattelin että siitä tulee kaikin puolin ihana muisto häistä.

Näiden valmistaminen on helppoa, sanoi sisareni appiukko. Pohja on tehty koivun rungosta mikä on sahattu puoliksi ja sopivan kokoisiksi kannoiksi. Suorasta kupariputkesta on leikattu jokaiseen standiin yksi pidempi pätkä varreksi ja yksi lyhyempi pätkä mihin kortin saa roikkumaan. Varrelle on porattu sille sopiva reikä, johon kupariputki on painettu kiinni. Lyhyt ja pitkä putki on yhdistetty valmiilla putkiliitoksella.

Kortit suunnittelin teemavärien mukaan ja valmiit kortit tilasin painofirmasta. Kun ne saapuivat, tein niin rei'ittäjällä reiät ja laitoin juuttinarusta lenkit korteille. Telineet näyttivät todella kauniilta pöydissä.

Kommentit

Suositut tekstit