Elokuussa naimisiin menevän muistilista


Sisareni häihin on aikaa suunnilleen kuukauden verran. Kaasona olen yrittänyt ottaa sisareltani vastuuta häiden järjestelyistä, ja nyt kun häät lähestyvät kovaa vauhtia, on aika tehdä pieni tilannekatsaus siitä mitä on tehty, mitä on tekemättä ja millä kaikella on tässä vaiheessa jo pikkuhiljaa kiirekin.

Ruoka


Ruokalistat on toki päätetty jo ajat sitten, mutta nyt kun ilmoittautumisten yhteydessä on selvinnyt allergiat ja erityisruokavaliot, on ruokalistan tarkistaminen ja viilaaminen paikallaan.

Esimerkiksi meidän listallamme ei lähtökohtaisesti ollut lämpimissä ruoissa vegaanisia proteiinia. Näin ollen valitsimme listalle kaksi vaihtoehtoa, jotka muistuttavat lihaisaa pääruokaa mahdollisimman paljon.

Meidän pöydästä löytyy siis härän filettä sekä lihapullia, joten valitsimme vegaaniseksi vaihtoehdoksi karjattoman paistin sekä kasvispyörykät kastikkeessa.

Salaateista suurin osa on valmiiksi vegaanisia, mutta koska tarjolla on savulohta, aion valmistaa rinnalle porkkalaa.

Kahvipöydässä hääkakku on perinteinen missä on huomioitu laktoosittomuus, mutta rinnalle teen toisen kakun, minkä makumaailma on muutoin sama, mutta pohja ja täyte on vegaaninen ja gluteeniton.

Iltapalana myöhemmin illalla on grilliruokaa ja salaatteja. Sinne tulee lisäksi tietysti grillattuja kasviksia.

Juomat


Monissa häissä hääväki hoitaa juomien hankkimisen itse. Niin myös meilläkin. Teimme pieniä laskelmia, ja juomien hakeminen Tallinnasta säästää pitkän pennin, etenkin jos vieraita on tulossa paljon.

Netistä löytyy hyviä laskureita, millä on helppo laskea juomien määrä per henkilö. Juomien määrään vaikuttaa luonnollisesti se mitä tarjotaan.

Viini ruoalla? Olut ruoalla?

Avec kahvin kanssa?

Booli, oluet ja siiderit iltajuhlaan?

Elokuussa myös saattaa olla helteitä, joten on hyvä varautua siihen että alkoholittomia juomia on riittävästi. Ihan jäävesipiste on jo itsessään hyvä olla, mutta halutessaan sen lisäksi voi tarjota muita pehmeitä juomia, kuten vichyä tai limsaa.

Kukat


Kukat on hyvä pistää tilaukseen viimeistään nyt. Jos kukat on varattu jo aiemmin, kannattaa tässä kohtaa tarkistaa että kaikki on kunnossa. Koronakevät on jossain määrin vaikuttanut kukkien saatavuuteen, joten on hyvä varmistaa että juuri niitä kukkia on saatavilla elokuussa, mitä olette häihin ajatelleet.

Jos juuri niitä kukkia ei saa, mitä olette ajatelleet, on aika tehdä tilannekatsaus ja suunnitella kukkakaupan kanssa suunnitelma B. Mitä on saatavilla juuri nyt ja mitkä kukat palvelevat alkuperäisen suunnitelman kaltaisesti pöydissä, kimpussa ja vieheissä.

Soitto kukkakauppiaalle ei ole lainkaan liioiteltua. On hyvä varmistaa asiat tässä vaiheessa, kun suunnitelman muuttamiseen on vielä aikaa ja mahdollisuus vaikuttaa. Näin hääpäivän lähestyessä tämä asia ei yllätä ikävästi.


Vieraslista


Tässä kohtaa elokuuta ajatellen kaikilla alkaa olemaan vieraslista kasassa. Onko listalla ihmisiä jotka eivät ole ilmoittaneet vielä mitään? Soitto perään voi tuntua ikävältä, mutta se voi olla hyvä idea. Sisareni häiden kohdalla pari kutsua ei löytänyt koskaan perille, ja soitto perään osoittautui hyväksi asiaksi, sillä nyt lähes kaikki kutsutut ovat kuin ovatkin tulossa mukaan juhlimaan.

Korona jyllää yhä, vaikka pandemia onkin hieman rauhoittunut. Korona on silti edelleen yhtä vaarallinen tauti kuin tähänkin asti, ja siksi kannattaa kunnioittaa jokaisen vieraan päätöstä osallistua tai olla osallistumatta juhliin, joihin on mahdollisesti tulossa paljonkin ihmisiä. Vaikka tämä päivä onkin sinulle ja teille se maailman tärkein, on joidenkin ihmisten pakko tehdä valintoja terveys edellä. Etenkin jos he tai joku heidän lähipiirissään kuuluu riskiryhmään.

Koristelut


Tässä vaiheessa kaikilla elokuussa häitään viettävillä on varmasti jo selvillä juhlapaikka sekä häiden teemavärit. Käy läpi kaikki koristeet ja koristelut tässä vaiheessa. Piirrä kuvia suunnitelmista, mittaa ja laske että kaikkea on riittävästi. Vielä ehtii ostamaan ja tilaamaan servettejä, liinoja ja muita koristeita. Kun juhlapaikalle usein pääsee vasta yhden tai kaksi päivää ennen juhlaa, voi olla painajaismaista lähteä ostamaan lisää koristeita, kun ne osoittautuvatkin loppuvan kesken.

Vielä on hyvin aikaa, käytä aika hyväksesi! Ja muista, että kaikki kierrätettävät koristeet kannattaa myydä eteenpäin. Esimerkiksi Facebookista löytyy useampiakin hääkirppareita, missä koristeet, juhlapuvut ja muut vaihtavat helposti ja vaivattomasti omistajaa. Kannattaa pitää tämä mielessä, niin häiden jälkeen ei tarvitse heittää mitään roskiin, vaan koristeet pääsevät vielä koristamaan muidenkin hääjuhlaa.

Juhlapaikka ja majoitus


Juhlapaikat ja majoitusasiat ovat varmasti myös jo hoidettu, mutta ei ole yhtään hysteeristä soitella vuokraajille ja majoitusyrityksille, ja varmistaa että kaikki pitää. Korona on vaikuttanut yrityksiin kesän osalta odotettua enemmän, ja joitain muutoksia on voinut sen takia ilmaantua. Soita ja selvitä missä mennään, niin saat vetää henkeä ja keskittyä muihin hääjuttuihin rauhassa.

Varmistamalla kaiken etukäteen, on helpompi edetä muiden asioiden kanssa. Kyseessä on elämänne tärkein päivä, on tärkeää että siihen valmistautumiseen ei tarvitse kantaa yhtään ylimääräistä stressiä taakkanaan. Stressin määrä vain kasvaa päivä päivältä muutenkin, on hyvä hoitaa kaikki nämä asiat hyvissä ajoin, ja varmistaa vielä uudelleen. Näin juhlien kasaan laittaminen on helpompaa ja hääpäivästä tulee suunnitelmien mukainen.

Siinä siis lista tärkeimmistä asioista. Muistakaa delegoida kaasoille ja bestmaneille, sekä muille lähipiiriläisille tehtäviä. On enemmän kuin fiksua luottaa juoksevia asioita muillekin, ettei stressi kasaannu teille yksin.

Pian ollaan jo elokuussa! Ihanaa häiden odottelua teille <3

 

Kommentit

Suositut tekstit