Suloiset minimunakkaat koristavat aterian!

[caption id="attachment_8132" align="aligncenter" width="2105"] Meillä syötiin pikkumunakkaiden kanssa tänään savulohta, uusia perunoita sekä jogurttikastiketta missä oli suolaa ja kevätsipulia.[/caption]

Oletko jo testannut minimunakkaita? Itse tein tieteellisen testin niiden toimivuudesta, ajatuksenani valmistaa niitä juhannusbrunssille.

Niiden valmistus on äärimmäisen helppoa, kunhan muistaa olla varovainen puukon kanssa. Puukkoa kannattaa hieman lämmittää kuuman veden alla ennen kuin jäätynyt muna leikataan, mutta kananmunaa on kuitenkin yllättävän helppo leikata jäätyneenä.



Käytännössä homma toimii siis niin, että kananmunat laitetaan pakastimeen vähintään yön yli. Seuraavana päivänä ne käytetään nopeasti muutaman sekunnin ajan kuuman veden alla ja kuoritaan. Sitten muna leikataan viipaleiksi, ja palat paistetaan rasvassa pannulla. Lieden kannattaa olla keskilämmöllä, että munat kypsyvät kokonaan. Pintaan voi heittää suolan lisäksi vaikka vähän chilijauhetta. Sitten vain nauttimaan.

Tämä on eräänlaista ruokakikkailua, mutta hauskaa ruokaa koristamaan annoksia, leipiä tai vaikka salaatteja.

Paistoaika on melkolailla sama kuin kananmunassa muutenkin. Meillä etenkin lapset rakastuivat näihin pikkuruusiin muniin ja näitä tullaan näkemään ensi viikolla, kun kokoonnumme perheen kanssa viettämään juhannusta yhdessä.

[caption id="attachment_8130" align="aligncenter" width="2364"] Kuvassa on kahdesta kananmunasta syntyneet munakkaat[/caption]

Minimunakkaat



  • Kananmunia

  • Suolaa

  • Öljyä paistamiseen



  1. Laita kananmunat pakastimeen yöksi. Omani olivat siellä viikon, ja toimivat silti moitteettomasti.

  2. Ota Munat pakkasesta ja huljuta kuuman veden alla.

  3. Irrota kuori ja leikkaa viipaleiksi.

  4. Paista keskilämmöllä kypsiksi.

  5. Mausta suolalla.


[caption id="attachment_8129" align="aligncenter" width="2304"] Jäistä kananmunaa on yllättävän helppo leikata, mutta varovainen kannattaa olla![/caption]

Kommentit

Suositut tekstit