Itse tehty voi ja herasämpylät



Oletko koskaan tehnyt itse voita? Minä en ollut, ennen tätä. Kävin aamulla kaupassa, ja jotenkin silmiini osui Kuohukermapurkit. Siitä se ajatus sitten lähti. Tulin kotiin ja aloin vatkata.

Ja vatkaamista riitti. Minulla ei ole yleiskonetta, joten vatkaaminen kesti 40 minuuttia. Silti se oli sen kaiken vaivan arvoista. Voin maku on ihanan pehmeä, ja pienesti maustettuna se on taivaallista.



Vatkaamisen, puristelun ja pesemisen jälkeen maustoin koko palasen suolalla. Otin osan voista ja lisäsin siihen kesäsipulia ja valkosipulia. Sen palan laitoin pakkaseen odottamaan juhannusta ja pihvien grillaamista. Loput voista maustoin ruohosipulilla ja laitoin jääkaappiin heti syötäväksi.

Voi säilyy jääkaapissa viikon verran, mutta pakastettuna huomattavasti pidempään. Siksi laitoinkin juhannusvoit sinne odottelemaan. Ja suosittelen kyllä vaivan takia tekemään isompia annoksia kerrallaan, sillä hommaan kuitenkin menee oma aikansa. Voita voi pakastaa rasiassa, pussissa tai vaikka jääpalamuoteissa. Mikä itselle vain on sopiva muoto.



Kun voita oli vatkannut aikansa, alkoi hera irrota. Kaadoin heraa välillä toiseen kuppiin siivilän ja liinan läpi, sillä homma alkoi mennä aika sotkuiseksi. Heran alettua irtoamaan, vatkainta on laitettava pienemmälle, sillä muuten hera roiskuu joka suuntaan.

Sain litrasta kermaa noin 450g voita ja 0,5 l heraa. Heti kun olin saanut voit valmiiksi ja kylmään, kuumensin heran mikrossa ja tein siitä sämpylöitä. Heran voi käyttää myös vaikka lettu- tai rieskataikinaan, tehdä siitä leipää, tai näitä sämpylöitä mitä itse tein.

 

Teen aina sämpylät suunnilleen samalla tavalla, mutta ikinä ennen niistä ei ole tullut näin herkullisia. Niihin tuli ohut rapea kuori, ja pehmeän pumpulinen sisus. Päälle vielä tuoretta ruohosipulivoita, ja kuulin hallelujakuorot sulkiessani silmät.

Itse tehty voi ja herasämpylät


Annoksesta tulee n. 450 g voita ja 13 sämpylää

  • 1 l Kuohukermaa

  • 0,5 dl kermaviiliä

  • 1 tl suolaa



  1. Vatkaa kermaa ja kermaviiliä n. 40 minuuttia, tai kunnes hera on irronnut ja voi näyttää voilta. Kun voi alkaa olla vaikeaa vatkata, se on valmis.

  2. Kaada hera siivilän ja harson läpi kulhoon. Puristele voita harson läpi niin, että kaikki hera irtoaa siitä.

  3. Pese voi kylmän veden alla, näin saat lopunkin heran pois.

  4. Mausta suolalla ja millä muulla ikinä haluatkaan.

  5. Itse laitoin toiseen puoleen suolan lisäksi valkosipulia ja kesäsipulia ja pakastin odottamaan juhannusta. Toisen puolen maustoin ruohosipulilla.







Herasämpylät



  • 0,5 l heraa

  • 2 tl suolaa

  • 1 pss kuivahiivaa

  • 2 dl ohrajauhoja

  • 6-8 dl Vehnäjauhoja

  • 0,5 dl öljyä



  1. Kuumenna hera 42 asteiseksi ja lisää kuivahiiva. Anna seistä muutama minuutti.

  2. Lisää suola ja ohrajauhot.

  3. Alusta vehnäjauhot taikinaan ja lisää lopuksi öljy.

  4. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia.

  5. Leivo sämpylät heti, jätä väliin tilaa kohota.

  6. Kohota sämpylöitä huoneenlämmössä n. 30 minuuttia.

  7. Paista 200°C n. 10-15 minuuttia, tai kunnes ne ovat saaneet kauniin paistopinnan.

  8. Tarjoile lämpiminä tuoreen voin kanssa.


Kommentit

Suositut tekstit