Näin suojaat puhelimesi iskuilta helposti ja edullisesti


Kaupallinen yhteistyö: Kuoret.net


Meidän perheessä on neljä henkilöä ja neljä älylaitetta. Lasten syntymää ennen älylaitteita ehti olla kymmeniä ja useita sen jälkeenkin. Meillä pyritään käyttämään puhelimet ja muut niin sanotusti ”loppuun asti”, eli uusia ei osteta huvikseen, vain tarpeen vaatiessa. Ja suurin syy tarpeelle on ollut laitteen rikkoutuminen. Erityisesti poikani on ollut äärimmäisen tehokas pudottelemaan laitteita pienempänä, ja kun näytön tai muun korjaaminen monesti maksaa enemmän kuin uusi laite, uusia laitteita onkin jouduttu hankkimaan tasaisin väliajoin. Ikävä kyllä.


Mutta nyt meillä on alkanut puhelimet kestämään. Niin omat, kuin kovakouraisten lastenkin. Syy on niiden oikeaoppinen suojaaminen. Meillä käytetään kaikissa puhelimissa lompakkomallisia kuoria, sillä niiden paksuus suojaa tippumisilta kaikkein parhaiten. Iso tekijä on kuorissa oleva kansi, joka ottaa vastaan iskuja erittäin hyvin, jolloin etenkin näyttö ottaa iskuja vastaan vähemmän. Sen lisäksi meillä on kaikissa laitteissa panssarilasit, jotka suojaa luonnollisesti näyttöä vielä entisestään.


Kuten kuvista näkyy, minun nykyisen puhelimeni panssarilasi on murtunut reunoilta, mutta näyttö on ehjä. Mitä luulet, miltä näyttö näyttäisi kaikkien tippumisten ja kolhaisujen jälkeen, jos päällä ei olisi ollut panssarilasia ja nahkakuoria? Niinpä!



Kuoret maksavat panssarilasin kanssa vain muutaman kympin, mikä on helppo sijoitus siihen nähden, ettet joka kerta joudu ostamaan uutta laitetta. Näinollen se on myös eettinen teko tässä kulutusyhteiskunnassa.


Pääsin testaamaan Kuoret.net verkkokauppaa


Kuoret.net verkkokauppa on nimenomaan puhelimen suojaamiseen tarkoitettu verkkokauppa. Sieltä löydät omalle luurillesi sopivat kuoret ja panssarilasin helposti ja nopeasti. Verkkokauppa on suunniteltu erittäin yksinkertaiseksi. Valitset vain valikosta puhelimesi merkin ja mallin, ja parilla klikkauksella edessäsi on kaikki sinun puhelimellesi sopivat kuoret ja panssarilasi.


[caption id="attachment_7972" align="aligncenter" width="768"] Kuoret ovat laadukkaat, ja plussaa siitä, että nappuloillekin on oma muovinen suoja. Sekin lisää puhelimen käyttöikää suuresti![/caption]

Kuoret ovat myös edullisia ja toimitus nopeaa. Tilasin omat kuoreni ja panssarilasin maanantaina, ja jo keskiviikkona ne löytyivät postilaatikosta. Kirje kulki läpi Suomen parissa päivässä ja paketin mukana tulleet ohjeet esimerkiksi panssarilasin vaihtoon olivat helpot ja selkeät.


Jos sinulla on puhelinkaupat tulossa, tai muuten vain laitteen vaihto edessä, kurkkaa kuoret.nettiin ja hanki turvavarustus laitteellesi sieltä! Puhelimen suojaaminen on helpompaa ja edullisempaa kuin uuden hankkiminen tai korjaaminen, ja mikä parasta, suojauksen toimivuus on päällä siitä hetkestä, kun laitat ne puhelimeesi, eikä omavastuusta ole huolta, kun luuri on aina turvassa iskuilta.


Kommentit

Suositut tekstit