52 herkullista arkiruokareseptiä!


Näin koronan keskellä olen huomannut, että ihmiset kyselevät päivittäin, että mitä tänään syötäisiin. Kotoilu on pakottanut monet tekemään ruokaa enemmän kuin normaalina arkena, ja välillä pää lyö tyhjää, kun ei millään meinaa keksiä mitä sitä kokkaisi. Tästä syystä auttaakseni teitä kaikkia, koostin 52 herkullista reseptiä tähän postaukseen. Reseptejä on laidasta laitaan ja toivon että näistä löytyy jokaiselle jotakin. 


Suunnittelemalla ateriat ennakkoon, voi myös säästää rahaa ostosten suhteen. Nyt kun kaupassa käyntiä tulisi vähentää minimiin, on oivallinen aika rakentaa muutaman viikon kiertävä ruokalista. Valitse perheesi lemppareita tai poimi tästä uusia reseptejä, ja rakenna lista esimerkiksi neljäksi viikoksi. Näin saat helposti kartoitettua kaiken mitä tarvitset koko viikoksi, jolloin kauppalistan rakentaminenkin on helppoa ja hauskaa! 


Toivottavasti näistä resepteistä on sinulle iloa!



KILPIKONNAPIHVIT


400g Jauhelihaa


1 pss Sipulikeittoa


1 Kananmuna


3/4dl Korppujauhoja


½ tl Pippuria


500g Lankkuperunoita


1 pkt Kuorettomia Nakkeja


2 Siivua Cheddar juustoa


8kpl Kokonaisia mustapippureita



  • Sekoita jauhelihataikinan kaikki ainekset huolellisesti keskenään (jauheliha, sipulikeitto, muna, korppujauhot ja pippuri) ja jaa taikina neljään yhtä suureen osaan.

  • Paista 200 C 15 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

  • Leikkaa nakit puoliksi ja tee puukolla ristiviillot nakkien päihin, näistä nakeista tulee jalat.

  • Päitä varten tarvitset kaksi nakkia, leikkaa ne siis keskeltä poikki ja tee yksi viilto päähän, näin saat kilppareille suut.

  • Tee päihin pienen pienet viillot että saat upotettua mustapippurisilmät helpommin.

  • ”Kaiva” pihveihin pienet kolot että saat raajat helpommin paikalleen.

  • Leikkaa cheddar ohuiksi siivuiksi ja tee ristikkokuviot kilppareiden selkään.

  • Paista uunissa 200C 5-7min, kunnes juusto on vähän sulanut ja varpaat ja suut erottuvat paremmin. 

  • Tarjoile lankkuperunoiden kanssa!


PUUTARHURIN MAKARONILAATIKKO


400g Broilerin jauhelihaa


1 Kesäkurpitsa


3 Isoa tomaattia


2 Isoa porkkanaa


1 pkt Koskenlaskijaa


1 pkt Tuorejuustoa (esim. yrttinen)


5dl Kauramakaronia


2 Kasvisliemikuutiota


(1-2dl juustoraastetta)



  • Paista broileri pannulla kypsäksi ja mausta mielesi mukaan esimerkiksi suolalla ja pippurilla.

  • Keitä makaroneja kasvisliemessä (7dl vettä + 2 kasvisliemikuutiota) n. 4min että ne ovat pehmenneitä mutta ei kypsiä.

  • Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi ja raasta porkkana ja kesäkurpitsa.

  • Valuta makaronien kasvisliemi siivilän läpi toiseen kattilaan ja kaada makaronit vuokaan odottamaan.

  • Lisää kasvisliemeen koskenlaskija ja tuorejuusto ja keittele tasaiseksi.

  • Laita kaikki aineet vuokaan ja sekoittele hyvin. Kaada juustoliemi päälle ja halutessasi juustoraaste.

  • Anna paistua uunissa 200C tunnin verran. Sekoittele välillä, jos pinta meinaa ottaa liikaa väriä. Tarjoile esimerkiksi porkkanaraasteen kanssa.



VENÄLÄINEN LOHI


700g Ruodotonta lohta
2 dl Smetanaa
2 dl Makukurkkuja (suolakurkkuja)
2 dl Punajuurikuutioita (Purkkipunajuurta)
2 dl Hapankaalia
Suolaa



  • Suolaa lohi pinnasta ja paista niin, että pinta alkaa saamaan väriä. (n. 200 C ja 20 min).

  • Levitä smetana koko lohen päälle ja lisää pinnalle punajuuret, suolakurkut ja hapankaali.

  • Paista vielä uunissa hetki, että päällysteetkin saavat väriä.


VINKKI: Lohen kanssa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uudet perunat, perunamuusi, riisi tai ohrahelmet. Lisäksi joku raikas salaatti tai höyrytettyjä kasviksia!



KANTARELLIVENEET


300 g tuoreita kantarelleja
1 iso  kesäkurpitsa
2 rkl voita
4 pientä kesäsipulia tai 1 iso keltasipuli
1tl suolaa
½ tl mustapippuria
100 g kantarellituorejuustoa
(sinihomejuustoa)
Pinnalle: juustoraastetta



  • Halkaise huuhdottu kesäkurpitsa pituussuunnassa kahtia. Koverra kurpitsojen sisus lusikalla täytettä varten ja leikkaa pieniksi. Kuori ja hienonna sipulit. Jos käytät kesäsipulia, niin jätä varsia hieman talteen koristeeksi.

  • Paista puhdistetut kantarellit paistinpannulla ja haihduta niistä vesi pois. Isoimpia sieniä voi pieniä, mutta sienet kutistuvat kyllä huomattavasti, kun niistä lähtee vesi. Lisää voi ja hienonnetut sipulit ja kuullota ne pehmeäksi. Lisää pienitty kesäkurpitsan täyte ja anna seoksen pehmetä hetken, jotta enin neste haihtuu. Lisää lopuksi kantarellituorejuustoa, jotta seoksesta tulee muhennosmainen täyte. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi sinihomejuustolla.

  • Nosta halkaistut kesäkurpitsat voideltuun uunivuokaan tai leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Jaa täyte niille tasaisesti. Ripottele juustoraaste täytteen päälle.

  • Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes kesäkurpitsa on pehmennyt ja juusto on saanut kauniin värin.

  • Leikkaa päälle kesäsipulin vartta ja tarjoile salaatin ja tuoreen leivän kera.


VINKKI: Jos kanttarellihöystöä jää yli, sen voi nauttia iltapalaksi ruissipsien kanssa! Näin vähennetään ruokahävikkiä!



LIHAPULLAKEITTO UUNISSA


300g Lihapullia
750g Keittojuureksia
4 Perunaa
1 prk Chili sin Carnea
2 Lihaliemikuutiota
Pari litraa vettä
Pippuria, korianteria, persiljaa


2 pss Nuudeleita



  • Kuori ja kuutioi perunat.

  • Laita kaikki muut aineet paitsi nuudelit kannelliseen pataan ja kaada vettä niin paljon että kaikki peittyy hyvin.

  • Hauduta uunissa 200 C tunnin verran.

  • Murskaa nuudelit pieniksi ja sekoita keiton joukkoon.

  • Anna keiton vetäytyä muutama minuutti kannen alla, että nuudelit kypsyvät.

  • Nauti.



NELJÄN MINUUTIN NUUDELIWOK KAHDELLE


2 isoa pussia Mama kananuudelia
2 dl silputtua kiinankaalia
1 dl porkkanaraastetta
1 kevätsipuli varsineen
1 dl Herne-maissi-paprikaa
kolme kananmunaa
2 rkl soijakastiketta
Ripaus suolaa ja pippuria



  • Murustele nuudelit pieniksi ja lisää kiehuvaan veteen. Lisää keitinveteen mausteet (ei chiliä) toisesta nuudelipussista.

  • Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja lisää kiinankaali, porkkanaraaste, kevätsipuli ja hernemaissipaprika joukkoon. Freesaa hetki.

  • Kaada nuudeleista vesi pois ja lisää ne pannulle. Ripottele toisen nuudelipussin mausteet sekaan. Tässä kohtaa voit käyttää myös chilipussin jos haluat.

  • Sekoita soijakastike joukkoon.

  • Riko kananmunat ja sekoita ne nuudeleiden joukkoon. Sekoita koko ajan niin kauan että munat kypsyvät. Maista ruokaa ja lisää tarvittaessa joko soijaa tai suolaa ja pippuria.



BELMANINPANNU


1 kg Keitettyä ja jäähdytettyä kiinteää perunaa
400 g Lenkkimakkaraa
1 Iso sipuli
2 dl Ruokakermaa
1 tl Suolaa
½ tl Mustapippuria


Kananmunia 1 -2 kpl per syöjä



  • Kuutioi perunat ja makkarat paloiksi ja laita voideltuun uunivuokaan tai uunipannuun.

  • Kuutioi sipuli pieniksi ja lisää joukkoon.

  • Sekoita ruokakermaan mausteet ja kaada perunoiden, makkaroiden ja sipulien päälle. Sekoita.

  • Paista 200 C n. 25 min, tai kunnes pinta saa väriä.

  • Voit paistaa kananmunat pannulla, mutta itse teen ne uunissa kuppikakkuvuoassa. Voitele vuoan kolot ja riko kananmunat koloihin. Munat paistuvat n. 10 minuutissa kypsiksi. Voit laittaa munat uuniin kun pannu on ollut uunissa 15 minuuttia. Ripottele munien päälle hieman suolaa ennen paistoa.

  • Tarjoile raikkaan salaatin, punajuurien ja raejuuston kera.



SITRUUNAPASTA



  • 500 g Tuorepastaa

  • 200 g Tuorejuustoa (Basilika)

  • 1 Luomu sitruuna

  • 1 sipuli

  • 2 dl Sipulinmakuista ruokakermaa

  • Suolaa ja pippuria

  • Parmesania

  • Halutessasi tuoretta basilikaa



  1. Laita kattilaan kiehumaan vettä ja lisää sinne suolaa.

  2. Kuumenna paistinpannu ja kuullota pilkotut sipulit tilkassa öljyä.

  3. Lisää sipuleiden joukkoon tuorejuusto, ruokakerma ja puolikkaan sitruunan raasttettu kuori. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kiehua miedolla lämmöllä hetki.

  4. Kiehauta pastaa kattilassa 3-4 minuuttia ja nosta sitten pasta paistinpallulle kastikkeen sekaan. Jos kastiketta tuntuu olevan liian vähän, lisää joukkoon hieman pastan keitinvettä.

  5. Lisää joukkoon vielä pari ruokalusikallista sitruunamehua.

  6. Maista maut ja mausta lisää, jos tarvitsee.

  7. Tarjoile parmesanlastujen kera.

  8. VINKKI: Voit halutessasi lisätä pastaan myös broileria, pekonia tai serrano-kinkkua.



HÄRKÄRUUKKU



  • 400 g Naudan lihaa (esim suikaleliha)

  • 1 rss pieniä herkkusieniä

  • 0,5 dl Soijaa

  • 4 dl Kuohukermaa

  • 1 Lihaliemikuutio

  • 5 dl Vettä

  • 1 iso sipuli

  • Pippuria oman maun mukaan



  1. Paista lihat pannulla ja siirrä uunivuokaan.

  2. Kuullota sipulit ja kylmän veden alla huuhdellut herkkusienet pannulla ja lisää lihojen kanssa vuokaan.

  3. Kuumenna vesi pannulla ja kaada lihojen päälle.

  4. Murenna joukkoon liemikuutio, lisää myös pippuri ja soija.

  5. Laita vuoka uuniin ja paista 200 C n. 45 min. Lisää kerma joukkoon ja anna olla uunissa vielä noin kymmenen minuuttia.

  6. Tarjoile riisin ja höyrytettyjen kasvisten sekä jääpuolukan tai puolukkahillon kera!



MAKSAKASTIKE



  • 500 g Vasan tai naudan maksaa

  • 2-3 dl Vehnäjauhoja

  • 2 dl Kuohukermaa

  • 3 dl Maitoa

  • Suolaa ja pippuria

  • Sipulia renkaina


Lisäksi perunamuusi, perunat tai riisi sekä puolukkahilloa tai raakapuolukkaa.



  1.  Laita muusiperunat, perunat tai riisi kiehumaan.

  2. Leikkaa sipuli renkaiksi ja paista pannulla voissa niin että ne saavat hyvän värin.

  3. Leikkaa maksa suuhun sopiviksi paloiksi ja pyörittele kaikki palaset kunnolla lautasella missä on vehnäjauhot, 1 tl suolaa ja 1 tl pippuria.

  4. Kuumenna pannu kuumaksi ja sulata siinä nokare voita.

  5. Paista maksanpalat kauniin ruskeiksi ja kypsyysasteeltaan mediumiksi, että ne jäävät sisältä punaiseksi.

  6. Kaada päälle kerma ja maito, anna kiehahtaa ja sen jälkee laske lieden lämpötila niin että kastike saa hautua rauhassa siihen asti että lisukkeet ovat kypsiä.

  7. Maista kastiketta ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

  8. Heitä sipulit loppuvaiheessa kastikkeen joukkoon tai päälle. Tarjoile puolukoiden tai puolukkahillon kera!



PELLILLINEN PIZZAPANNARIA



  • 1 l maitoa

  • 5 kananmunaa

  • 5 dl jauhoja

  • 2 tl suolaa

  • 1 paprika

  • 400g jauhelihaa 

  • 1 rkl Santa Maria Jauhelihamaustetta

  • 2 kevätsipulin vartta

  • 100 g Emmental raastetta

  • (1/2 pkt aurajuustoa) 



  1. Vatkaa munat, maito, suola ja jauhot sekaisin ja anna turvota hetki. 

  2. Paista jauheliha ja mausta jauhelihamausteella. 

  3. Kuutioi paprika pieniksi ja hienonna kevät sipuli. 

  4. Kaada pannaritaikina pellille ja ripottele täytteet päälle. Säästä juustot päällimmäiseksi. 

  5. Paistaa uunissa 200°C n. 30 min tai kunnes sekä pinta ja pohja ovat saaneet väriä.


 



PIZZAKEITTO



  • 1 iso Sipuli

  • 2-3 Valkosipulinkynttä

  • 2 prk Polpa Tomaatti-paprikamurskaa

  • 1 dl Salamisuikaleita

  • 1 dl Palvikinkkusuikaleita

  • 5 dl Vettä

  • 1 rkl Santa Maria Jauhelihamaustetta

  • 1 Lihaliemikuutio

  • 1 rkl Oreganoa

  • ½ rkl Basilikaa

  • 1 rkl Hunajaa tai sokeria tai siirappia

  • ½ tl Valkopippuria

  • 1 dl Juustoraastetta

  • (Chiliä oman maun mukaan)

  • Lisäksi: Valkosipulileipiä tai krutonkeja, tuoretta basilikaa



  1. Kuullota sipulikuutiot pannulla pienessä tilkassa öljyä.

  2. Lisää kaikki muut ainekset kattilaan, paitsi salami, kinkku ja hunaja.

  3. Keittele keittoa kokoon vartin verran, lisää tarvittaessa vettä että koostumus on kuin keitossa.

  4. Lisää lopuksi salami, kinkku ja hunaja ja anna kiehahtaa muutama minuutti.

  5. Voit käyttää koko keiton uunissa grillivastuksen alla juuston kanssa, tai sitten tarjoilla keiton uuninkestäviltä lautasilta. Ripottele siis juusto keiton pintaan ja anna sen ottaa väriä uunissa.

  6. Ripottele lopuksi päälle basilikaa ja tarjoile heti kuumana.

  7. Valkosipulileipää on ihana dipata kuumaan keittoon!



HERNEKEITTO:


2l Vettä
(Liotusvaiheessa 2l, mutta lisäsin sitä kiehuessa tarpeen mukaan)
500g Kuivattuja herneitä
400g Jauhelihaa
2 kpl Valkosipulin kynsiä
2 isoa sipulia
Mustapippuri
Luomu Lihaliemikuutioita (2-3kpl)
Meirami
(sinappi)



  • En jaksanut liottaa herneitä yön yli, joten keitin vedenkeittimellä kuumaa vettä, ja kaadoin ne astiaan jossa oli 500 g kuivatettuja herneitä. Annoin herneiden liota 2h, jonka jälkeen kaadoin ne kattilaan ja heitin luomu-lihaliemikuution perään. Ja kattila sitten miedolle lämmölle.

  • Keitä herneitä 2 - 3 h kunnes ne aloivat pehmetä.

  • Ruskista jauheliha.

  • Raasta sipulit raastimella ja lisää jauhelihan joukkoon, kuullota.

  • Kun herneistä alkoi pinta mennä rikki, kaada kattilaan jauheliha-sipuliseos.

  • Anna niiden kiehua vielä puolisen tuntia jonka jälkeen maista maut ja mausta lisää jos tarvitsee. Maustaa voit mielesi mukaan, itse laitoin sinappia, mustapippuria ja meiramia.



PIKKUPOTTUMAITO


1 kg perunoita (Jos pieniä perunoita ei löydy, pilko isoja)
5 kevätsipulin vartta tai ruohosipulia
nokare voita
1 l täysmaitoa
suolaa



  • Keitä perunat suola vedessä kypsäksi.

  • Lisää kattilaan maito ja kiehauta.

  • Lisää nokare voita ja silputut sipulinvarret.

  • Maista maut. Lisää suolaa tarvittaessa.



KUKKAKAALISOSEKEITTO:


Tämä keitto oli minulle täysin uusi tuttavuus tälle syksylle, mutta rakastuin tähän suunnattomasti. Kukkakaali ja peruna muodostavat samettisen ihanan keiton ja rapea pekoni tuo ihanaa suolaisuutta ja suutuntumaa.


TARVITSET:


1 kg kukkakaalia
500g perunaa
1 iso purjo
2 kasvisliemikuutiota
3 rkl koskenlaskijaa
1 dl täysmaitoa
Valkosipulia
pippuria
Pekonia



  • Keitä kukkakaali, perunat, valkosipuli ja purjo kypsäksi.

  • Soseuta keitto. Lisää mausteet, koskenlaskija ja maito.

  • Lisää mausteet ja tarkista maut.

  • Tarjoile rapean pekonin kanssa.



MAKKARAKEITTO:


Makkarakeitto on meillä koko perheen lemppari ja uppoaa niin isiin kuin lapsiinkin. Jos haluaa panostaa, voi helposti ostaa kotiin tuoreita kasviksia kuten purjoa, perunaa, lanttua, porkkanaa, palsternakkaa jne. MUTTA jos haluaa saada nopeasti ruokaa pöytään, ei tämän helpommaksi voi homma mennä.


TARVITSET:


2 pss Peruna ja keittojuureksia (pakaste)
1 pkt lenkkimakkaraa
1 lihaliemikuutio
12 kokonaista mustapippuria
(tarvittaessa suolaa)



  • Kaada peruna/keittojuurespussit kattilaan ja peitä kokonaan vedellä. Anna kiehua hetki.

  • Lisää joukkoon liemikuutiot ja pippurit.

  • Pilko makkarat pieniksi ja ruskista pannulla.

  • Lisää makkarat keittoon ja tarkista maut.


 



PINAATTIKEITTO:


TARVITSET:


25 g Voita
3 rkl Vehnäjauhoja
1 l Maitoa
½ pss Pakastepinaattia
Suolaa, pippuria
Tarjoiluun kananmunia (1 per annos)



  • Sulata voi kattilan pohjalla ja lisää vehnäjauhot. Anna turvota hetki.

  • Lisää maitoa joukkoon vähän kerrallaan ja anna kiehahtaa aina välissä, kunnes keitto on sopivan paksua.

  • Lisää pinaatit ja mausteet. Maista maut ja lisää tarvittaessa mausteita.

  • Tarjoile puolitetun kananmunan kanssa.



TULINEN KANA-NUUDELIKEITTO:


1 pss Wok -vihanneksia
3 annosta leveitä nuudeleita
2 l vettä
1 Chili
2 valkosipulin kynttä
1 rs broilerin fileesuikaleita
1 dl Sweet chilikastiketta
1 prk Ruokakermaa
Mausteet: Suola, pippuri, chili, jeera, paprikajauhe



  • Wokkaa kasvikset, valkosipuli, chili ja kana kypsäksi pannulla pienessä tilkassa öljyä.

  • Kaada päälle vesi ja mausteet ja anna kiehahtaa. Lisää kerma ja maista maut.



MAUKAS KAALI-OHRAKEITTO:


½ Valkokaali
2 isoa porkkana
400g jauhelihaa
2 dl ohrahiutaleita
1 lihaliemikuutio
Pippuria



  • Pilko kaali pieniksi ja raasta porkkana. Paista jauheliha kypsäksi.

  • Keitä kaalia ja porkkanaa lihaliemessa, kunnes kaali pehmenee hieman.

  • Lisää joukkoon liha ja ohra. Keitä kunnes ohra on kypsää.

  • Maista maut ja mausta.



TOMAATTIKEITTO:


8-10 Tomaattia
500g Tomaattimurskaa
200g Paseerattua tomaattia
1 Iso sipuli
1 Kasvisliemikuutio
½ Chili
1 Valkosipulin kynsi
1 tl Oliiviöljyä
(Hunajaa tasapainottamaan makuja)
Pippuria, basilikaa


(Halutessasi voit lisätä keittoon papuja, näin saat keitosta vieläkin paksumpaa. Lisäksi keittoon voi laittaa tuorejuustoa, kaurakermaa tai ruokakermaa pehmentämään tomaatin makua, se ei kuitenkaan ole välttämättömyys, keitto on ihanaa sellaisenaankin.)



  • Leikkaa tomaateista kannat irti ja lohko ne pienemmiksi. Silppua chili, kuutioi sipuli, murskaa valkosipuli.

  • Kuumenna kattilassa öljy ja freesaa valkosipulimurska, silputtu chili ja sipulikuutiot.

  • Heitä kattilaan tomaatit ja tomaattimurska, sekä paseerattu tomaatti. (Jos käytät papuja, lisää ne tässä vaiheessa). Keitä miedolla lämmöllä 20 minuuttia.

  • Lisää mausteita maun mukaan. Jos haluat keitosta yrttisen ja italialaistyylisen, lisää basilikaa, oreganoa, meiramia ja muita yrttejä. Texmex -maun saat kun lisäät chiliä, 2 tl sitruunanmehua sekä Juustokuminaa, eli Jeeraa.

  • Ota kattila liedeltä ja soseuta keitto sileäksi sauvasekoittimella. Tarjoile smetanan, turkkilaisen jogurtin tai raejuuston kera. Italialaisiin makuihin sopivat myös krutongit, texmex -makua taas voi korostaa murentamalla keiton pinnalle vähän nachoja.

  • Gluteenittomat krutongit syntyy helposti, kun leikkaa gluteenitonta leipää kuutioiksi, pyöräyttää öljyssä ja paahtaa uunissa.


 



VEGAANINEN KASVISKEITTO MAROKKOLAISITTAIN:


2,5 dl Sipulikuutioita
2 varsiselleria silputtuna
1 tl Kurkumaa
1 tl Jauhettua korianteria
½ tl Kanelia
½ tl Cayannepippuria
1 pieni peruna kuutioina
1 pieni porkkana kuutioina
2,5 dl Tomaattimehua
1 l Kasvislientä (1 l vettä + 1 kasvisliemikuutio)
2 dl Vermisellipastaa (tai muuta pastaa)
1 pieni kesäkurpitsa kuutioina
1 tlk Kikherneitä
½ dl Sitruunamehua
Paprikaviipaleita
Suolaa, pippuria, persiljaa ja mintun lehtiä



  • Freesaa eli kuullota kaikki kasvikset kattilassa pienessä tilkassa öljyä.

  • Lisää kaikki muut paitsi pasta joukkoon ja anna kiehua 10 min.

  • Lisää pasta ja keitä ohjeen mukainen aika.

  • Tarjoile tuoreen patongin ja piimän kera.



VEGAANINEN JA GLUTEENITON MINESTRONEKEITTO:


2 tlk Tomaattimurskaa (esim. Mutti)
1 prk Papusekoitusta
1 tlk Kikherneitä
2 Valkosipulin kynttä murskattuna
0,5 dl Jalapenosäilykettä pilkottuna
1 Kasvisliemikuutio
2-3 dl Kuivaa Kikhernepastaa (Esim. Tätä Ruohonjuuresta saatavaa (linkki).


Vettä tarpeen mukaan



  • Laita kaikki kattilaan ja keitä tunnin verran, että kikherneet kypsyy.

  • Lisää pasta keittoon ja kiehuta vielä 8 min.


Nauti! Vegaani voi lisätä pinnalle oluthiivahiutaleita, sekaani taas parmesania.



KERMAINEN LOHIKEITTO:


1 kg Perunaa
800g Porkkanaa
1 Purjo
400g Lohta fileenä
2 dl Kermaa tai maitoa
pieni nokare voita
Vähän tilliä
Suolaa, (lime)pippuria



  • Keitä porkkanat, purjo ja perunat suolavedessä melkein kypsiksi.

  • Lisää kuutioitu lohi joukkoon ja keitä pieni hetki että kala kypsyy. Älä sekoittele paljoa että lohi ei hajoa.

  • Mausta ja maista maut.

  • Kaada lopuksi kerma tai maito ja anna pulpahtaa pari kertaa.

  • Koristele tillillä.


 



KASVIS-TOMAATTIKEITTO:


2 pss Kasvissuikaleita
2 dl Pientä makaronia
1 iso sipuli pienenä silppuna
2 prk Tomaattimurskaa
½ prk Linssejä (Valmiiksi liotettuja)
1 dl Tomaattisosetta tai paseerattua tomaattia
1 dl Herne-maissi-paprikaa
1 dl Maitoa tai kermaa
1 kasvisliemikuutio
mausteita: Chili, pippurit, jeera, kaneli, savupaprika, paprika, valkosipuli
Tuoreita yrttejä: Esim. Basilika, persilja, korianteri



  • Heitä kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua kunnes kasvikset on kypsiä.

  • Maista maut ja tarjoile heti.



JAUHELIHAKEITTO:


1 kg perunaa
800g Porkkanaa
Pieni pala lanttua
Pieni pala selleriä
400g jauhelihaa
Kokonaisia mustapippureita
3 Laakerinlehteä
1 Lihaliemikuutio
Sipuli tai purjo



  • Paista jauheliha ja silputtu sipuli tai purjo pannulla.

  • Kuori ja kuutioi kasvikset ja lisää kattilaan. Kaada päälle vettä niin paljon että kaikki peittyy ja lisää mausteet.

  • Keitä kasvikset kypsäksi ja lisää joukkoon paistettu jauheliha. Anna kiehua pari minuuttia.

  • Maista maut ja mausta lisää tarvittaessa.



KESÄKEITTO:


1 kg perunaa
800g Porkkanaa
2 dl Herneitä (Mielellään tuoreita, pakastekin käy)
1 kukkakaali
4 dl Maitoa
1 rkl Vehnäjauhoja
Suolaa, pippuria



  • Kuori ja kuutioi kaikki kasvikset (paitsi herneet). Laita kattilaan ja lisää vettä niin että kasvikset peittyvät.

  • Keitä kunnes kaikki on kypsiä. Lisää herneet ja mausteet.

  • Sekoita vehnäjauho maidon joukkoon ja kaada ohuena nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen.

  • Anna paksuuntua, lisää vettä tarvittaessa.

  • Maista maut ja mausta lisää jos tarvitsee.


ITSE TEHTY KEBAB


1kg Vähärasvaista jauhelihaa (Esim. Lammas, hirvi tai nauta)


1 tl Jeeraa


1 tl Mustapippuria


1,5 tl Suolaa


1 tl Juustokuminaa


1 tl Kuivattua Chiliä


½tl Oreganoa


1/4dl Öljyä



  • Sekoita kaikki mausteet keskenään ja tee niistä öljyn kanssa tahna.

  • Hiero tahna huolellisesti jauhelihaan ja vaivaa taikinaa ainakin 10 minuuttia.

  • Anna taikinan maustua vähintään 15 minuuttia.

  • Vaivaa taikinasta pötkö ja painele vielä kunnolla että kaikki ilmakuplat lähtee pois.

  • Kääri taikina kaksin- tai kolminkertaisesti folion sisään ja laita leivinpaperin päälle uunipellille.

  • Paista 100 C uunissa 4 h. Jos lämpötilaa nostaa, muuttuu kebab helposti lihamurekkeeksi, joten ei kannata yrittää nopeuttaa paistoaikaa sillä.

  • Anna valmiin kebabin levätä huoneenlämmössä ainakin 30 min folion sisällä, itse olen huomannut että kun kebabin antaa olla jääkapissa yön yli, siitä saa vuoltua hyvin suikaleita juustohöylällä ja makukin on seuraavana päivänä parempi.

  • Jos haluat kebabiin rapeutta, kannattaa suikaleet paistaa pannulla ennen tarjoilua.


HODARIT SOFIAN TYYLIIN, 6 Hodaria


2,5 dl Vettä (42 c)
1 tl Kuivahiivaa
2 tl Suolaa
1 tl Hunajaa
5-6dl Vehnäjauhoja
3 rkl Oliiviöljyä
6 Chili-Sulatejuusto makkaraa tai mitä tahansa makkaraa oman maun mukaan



  • Liuota hiiva lämpimään veteen ja lisää 1 dl jauhoja. Anna seisoa hetki.

  • Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna taikinan kohota 20 min.

  • Kun taikina on kohonnut, leivotaan se pitäksi pötkyläksi ja jaetaan osiin. 

  • Pyörittelin palaset pitkuloiksi ja taputtelin ne litteiksi.

  • Sitten makkara/nakki päälle ja suljetaan taikina niin, ettei makkaraa näy mistään.


  • Taikinaa ei tarvitse voidella, mutta jos haluaa rapean pinnan, niin voitelu vedellä toimii siihen.




  • Kun kaikki hodarit on pellillä, paistetaan ne uunissa. 200 C ja n. 8-12min, tai kunnes pinta on saanut hieman väriä.




  • Nämä kannattaa valmistaa pellille valmiiksi 10-20 min ennen uuniin laittoa, että ehtivät hetken kohota vielä pellillä. 



  • Kun hodarit tulevat uunista, sahaa ne auki ja laita mieleiset täytteet ja nauti kuumana. Hodariin sopii erinomaisesti perinteiset täytteet kuten ketsuppi, sinappi, paahdettu sipuli, punasipuli ja majoneesi.


 



 


 

TORTILLAPIZZAT


4 kpl Täysjyvätortilloita
1 pss Kinkkusuikaleita
1 prk Pieniä ananaskuutioita
1 prk (pieni) Paseerattua tomaattia (tai ketsuppikin käy)
(suolaa, pizzamaustetta, valkosipulia, loraus hunajaa)
Aurajuustoa
muutama siivu meetvurstia
2 dl Juustoraastetta



  • Sekoita mausteet paseerattuun tomaattiin tai ketsuppiin. 

  • Levitä tortillaletut leivinpaperin päälle uuninpellille.

  • Levitä paseerattu tomaatti tai ketsuppi lettujen päälle.

  • Heittele täytteet pintaan ja juustoraaste päälle.

  • Paista 225C n. 20-30min, kunnes juusto on saanut väriä. 
    Nauti raikkaan salaatin kanssa!


LIHAPIIRAKAT


6 dl 42 C Maitoa
1 pss Kuivahiivaa
1 rkl öljyä
3-4 tl Suolaa
2 tl Sokeria/hunajaa
7 dl Grahamjauhoja
5-6 dl Vehnäjauhoja


TÄYTE:


400g Naudan jauhelihaa
3 dl Tummaa riisiä
2 isoa sipulia
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
Suolaa, mustapippuria, valkopippuria



  • Sekoita hiiva kuumennettuun maitoon ja lisää suola, sokeri ja 2 dl vehnäjauhoja. Anna seoksen levätä 10min.

  • Lisää jauhoja pikkuhiljaa niin, että ensin kaikki grahamjauhot ja vehnäjauhoja lisäksi niin paljon kuin tarvitsee.

  • Lisää öljy loppuvaiheessa ja vaivaa taikinaa hetki. Anna kohota 30 min. Valmista sillä välin täyte.

  • Paista jauheliha kypsäksi ja keitä riisi. Heitä sipulit jauhelihan sekaan ja paistele vielä hetki.

  • Vatkaa kermaviili ja muna sekaisin ja lisää mausteet. Anna jauhelihan ja riisin jäähtyä hetki. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

  • Leikkaa taikina 16 osaan ja pyörittele palloiksi. Kauli pallot levyiksi ja laita ruokalusikallinen täytettä toiselle sivulle. Sulje taskuksi ja painele reunat haarukalla.

  • Voit halutessasi voidella lihapiirakat ennen uuniin laittoa joko voilla, vedellä tai kananmunalla. Paista uunissa 200 C 15-20min, tai kunnes pinta on kauniin värinen.


ITSE TEHDYT NUGETIT


3 kpl Broilerin rintafileetä
½ dl Hellmans majoneesia
½ dl Turkkilaista jogurttia
1 rkl Limen (tai sitruunan) mehua
2,5 dl Corn Flakes maissihiutaleita
1 dl Polentajauhoja (maissijauho)
1 tl Suolaa
1 tl Savustettua paprikajauhetta
½ tl Cayannepippuria
1 tl Valkosipulijauhetta







  • Leikka broilerin fileet 6-8 osaan. Taputtele palaset kuiviksi talouspaperiin. Sekoita kulhossa majoneesi, jogurtti ja limemehu ja heita broilerit sekaan.

  • Mittaa maissihiutaleet ja murskaa ne joko muovipussissa tai jollain maustemyllyllä ihan hienoksi. Sekoita ne lautasella polentajauhojen ja mausteiden kanssa.

  • Nostele jogurtti-majoneesiseoksesta pala kerrallaan ja pyörittele maissi-mausteseoksessa hyvin. Taputtele jauheseos kunnolla pintaan ja laita leivinpaperille.

  • Paista 200 C 20-30min








BROILERILASAGNE



700g Broilerin fileesuikaleita (tai 2 pkt Savustettua Tofua)
2 isoa sipulia
1-2 pss Suikalejuureksia
200g Apetit TexMex papu-maissi-paprika -sekoitusta
2 Valkosipulin kynttä
2 prk Tomaattimurskaa
Yrttejä (basilika, oregano), suolaa, pippuria


25g Voita tai margariinina
2 rkl Vehnäjauhoja
7,5 dl Maitoa
3 dl Juustoraastetta (Esim cheddar, emmental, mozzarella tms)
Suolaa ja valkopippuria


Täysjyvälasagnelevyjä



  • Laita lasagnelevyt likoamaan lämpimään veteen.



  • Kypsennä kana (tai tofu) pannulla.

  • Lisää sipulit kuutioina ja valkosipulit murskattuna. Pyörittele, kunnes sipulit ovat läpikuultavia.



  • Lisää suikalejuurekset ja texmex-sekoitus ja anna niiden sulaa hetki.

  • Lisää tomaattimurska ja mausteet ja anna kiehua hiljalleen kannen alla, kun valmistat juustokastikkeen.



  • Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot.

  • Anna jauhojen turvota hetki. Älä ruskista.

  • Lisää maitoa vähän kerrallaan ja anna kuumentua välissä. Sekoita koko ajan.

  • Kun kastike paksuuntuu, lisää juustoraaste ja anna sulaa.

  • Lisää suolaa ja valkopippuria. Maista maut.



  • Laita kauhalla uunivuoan pohjalle kana(tofu)kastiketta, sen päälle juustokastiketta ja peitä lasagnelevyillä.

  • Toista niin kauan että vuoka on täynnä. Päällimmäiseksi tulee juustokastike ja juustoraastetta.

  • Paista 200 C, kunnes levyt ovat pehmeät ja pinta kauniin värinen. Jos pinta ottaa väriä liian nopeasti, suojaa se kannella tai foliolla.

  • Tarjoile salaatin tai punajuurien kera.


 


ITALIANPATA


1 pss Täysjyvä rakettispagettia
700g Naudanjauhelihaa (TAI 3 dl soijarouhetta ja 1 kasvisliemikuutio)
2 prk Tomaattimurskaa
Iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
3-4 dl Herne-maissi-paprikaa
Suolaa, pippuria, oreganoa, basilikaa



  • Keitä spagettia 5 min ja kaada vesi pois.

  • Kuumenna isolla pannulla tilkka öljyä ja kuullota kuutioidut sipulit ja murskatut valkosipulit.

  • Lisää jauheliha ja paista kypsäksi.

  • Lisää tomaattimurska ja anna kiehahtaa.

  • Lisää esikeitetty rakettispagetti ja sekoita joukkoon.

  • Lisää herne-maissi-paprika ja mausteet.

  • Anna kiehua hiljalleen n. 20 min.

  • Maista ja mausta tarvittaessa.


JOS TEET SOIJAROUHEESTA:



  • Keitä spagettia 5 min ja kaada vesi pois.

  • Kuumenna isolla pannulla tilkka öljyä ja kuullota kuutioidut sipulit ja murskatut valkosipulit.

  • Lisää soijarouhe, murusteltu kasvisliemikuutio ja 3 dl vettä.

  • Anna rouheen imeä neste itseensä ja lisää tomaattimurska, anna kiehahtaa.

  • Lisää esikeitetty rakettispagetti ja sekoita joukkoon.

  • Lisää herne-maissi-paprika ja mausteet (älä lisää suolaa maistamatta).

  • Anna kiehua hiljalleen n 20 min.

  • Maista ja mausta tarvittaessa.


CANNELONIT


1 pkt Canneloneja
400g Jauhelihaa (Tai 2 dl soijarouhetta ja 1 kasvisliemikuutio)
2 isoa Sipulia
2 Keskikokoista porkkanaa
1 prk Tomaattimurskaa
1 Lihaliemikuutio


2 prk juustoruokakermaa
1-2 rkl Vehnäjauhoja
3 dl Juustoraastetta



  • Tee bolognesekastike, kuten yllä italianpadassa.

  • Täytä cannelonit kastikkeella.

  • Kuumenna kerma, lisää ripotellen jauhot ja anna suurustua.

  • Lisää juustoraaste, säästä hieman pinnalle.

  • Laita cannelonit uunivuokaan ja kaada juustokastike päälle.

  • Paista 200 C n. 30 min


HIRVIMUREKE, PERUNAT JA KASVIKSIA ”ONE POT” -TYYLILLÄ 


500g Hirvenjauhelihaa
1 pss Sipulikeittoa
1 Kananmuna
1 dl Puurohiutaleita tai korppujauhoja
2-3 perunaa per syöjä
600g Kukkakaali-porkkana-parsakaalisekoitusta
Muutama nokare voita
Suolaa


LISÄKSI: Iso paistopussi sulkijalla.



  • Tee mureke. Sekoita hirvenlihan sekaan sipulikeittopussi, muna ja hiutaleet.

  • Muotoile massasta mureke paistopussiin uunipellin päälle.

  • Viillä kuorittuihin perunoihin pienet viillot pintaan ja laita pussiin murekkeen viereen.

  • Kaada mukaan vielä kasvikset.

  • Heitä muutama nokare voita pinnalle ja ripottele perunoille sekä kasviksille suolaa pintaan.

  • Sulje pussi ja tee muutama ilmareikä pintaan.

  • Paista 200 C  n. tunti.

  • Avaa pussi varovasti, ettet polta itseäsi kuumalla ilmalla.

  • Tarjoile punajuurisuikaleiden kanssa.


Halutessaan lihataikinaan voi lisätä kanttarelleja tai muita sieniä.



 



SUPERNOPEA KANAPASTA 


1 pss Kaurapastaa
350g Kanaa (fileesuikaleita)
Sipuli kuutioina
2 prk Juustoruokakermaa
Suolaa, valkopippuria
(halutessaan pekonia tai kanttarelleja)



  • Keitä pasta melkein kypsäksi. Kaada vesi pois.

  • Paista kanat ja sipulit kypsäksi.

  • Jos käytät pekonia tai kanttarelleja, kypsennä ne kanan kanssa.

  • Kaada kanat pastan sekaan kattilaan, lisää kerma ja anna kuplia niin kauan, että kerma imeytyy pastaan ja pasta on kypsää.

  • Maista ja mausta.


Tähän sopii lisäksi myös aurajuusto, koskenlaskija, cheddarraaste, parmesan jne…


MUNAKASRULLA 


5 Kananmunaa
4,5 dl Maitoa
3 dl Vehnäjauhoja
1,5 tl Suolaa
1 rkl Oreganoa



  • Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito, jauhot ja mausteet. Sekoita.

  • Kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 C n. 20 min, kunnes munakas on hyytynyt ja saanut väriä.


Täytteeksi sopii mikä tahansa. Alla kaksi erilaista versiota, mitkä on todettu herkullisiksi.


KINKKUTÄYTE:


1 pkt Kinkkukuutioita
1 pieni punasipuli TAI 1,5 dl Purjoa silppuna
20 kpl Viinirypäleitä halkaistuna neljään osaan
1 rs Ruohosipulituorejuustoa
1 prk Kermaviiliä
2 Maustekurkkua kuutioina
Suolaa ja pippuria



  • Silppua ainekset.

  • Sekoita kermaviili, tuorejuusto ja mausteet.

  • Sekoita kaikki keskenään.

  • Levitä jäähtyneen munakkaan päälle ja rullaa leivinpaperia apuna käyttäen. Aivan kuin tekisit kääretorttua.

  • Laita maustumaan jääkaappiin joksikin aikaa.

  • Leikkaa paloiksi ja tarjoile.


TONNIKALATÄYTE:


2 prk Tonnikalaa
Punasipulia tai purjoa silppuna
1 omena pieninä kuutioina
1 rs paprika tuorejuustoa
1 prk kermaviiliä
2 maustekurkkua kuutioina
½ paprika kuutioina



  • Tee täyte, kuten yllä.



 



PALAPAISTI 


500g Hirven paistia (Nautakin käy)
Iso sipuli
Pari isoa porkkanaa
3 Laakerinlehteä
10 Kokonaista pippuria
2 tl Merisuolaa



  • Kuutioi paisti ja laita pataan.

  • Lohko sipuli ja siivuta porkkanat. Lisää pataan.

  • Heitä päälle mausteet ja täytä vedellä niin, että kaikki peittyy.

  • Kypsennä uunissa 200 C 1-4 h. Kannattaa peittää kannella tai foliolla. Mitä kauemmin liha kypsyy, sitä mureampaa se on.Tässä vaiheessa sinulla on karjalanpaisti. Palapaisti syntyy näin:


20 g Voita
2 rkl Vehnäjauhoja
½-1 l Paistinkypsennyslientä
Suolaa, pippuria (Halutessasi lihaliemikuutio)



  • Sulata voi kattilassa, lisää jauhot.

  • Sekoita koko ajan, niin kauan että jauhot muuttuvat kokonaan ruskeiksi.

  • Jauhot saa ruskistua tosi kauan, sillä mitä kauemmin niitä ruskistaa, sitä syvemmän maun kastike saa.

  • Lisää jauhoseokseen lientä koko ajan sekoittaen vispilällä. Lientä lisätään niin kauan, että kastike saa oikean koostumuksen.

  • Poista lihoista laakerinlehdet ja pippurit.

  • Lisää liha ja kasvikset kastikkeeseen ja anna maustua rauhassa hetki, keittäen miedolla lämmöllä.

  • Maista kastiketta ja mausta tarvittaessa.


Tarjoile riisin, perunan, ohran tai kasvisten kanssa. Ruoan kanssa sopii hyvin myös puolukka- tai mustaherukkahyytelö.


dsc_0112

SUPERNOPEAT REISSUMIESBURGERIT:



1 Reissumies per syöjä
1 Broilerin minuuttipihvi per syöjä
1 Ananasviipale per syöjä
1 Cheddarviipale per syöjä
1 Salaatinlehti per syöjä
1 rkl Majoneesia per syöjä
(Aurajuustoa)



  • Paahda reissumiehet uunissa rapeiksi.

  • Paista pihvit ja mausta suolalla, pippurilla ja currylla.

  • Nosta pihvit vetäytymään ja nosta niiden päälle cheddarviipaleet sulamaan.

  • Paista ananasviipaleet samalla pannulla.

  • Kasaa burgerit: Voitele kannet majoneesilla, laita salaatinlehti pohjalle, nosta kana ja ananasrengas päälle ja lopuksi kansi.



JAUHELIHA-PERUNAPIIRAS



POHJA:


2 dl Ruisjauhoja
1 dl Spelttijauhoja
1 dl Vehnäjauhoja
40 g Voita
1 tl Merisuolaa
½ dl Vettä.



  • Nypi jauhot ja suola voin sekaan. Lisää vesi ja vaivaa tasaiseksi.

  • Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Töki haarukalla reikiä.

  • Esipaista pohjaa uunissa 200 C n. 10 min


TÄYTE:


400g Jauhelihaa
1 prk Tomaattimurskaa
Sipuli kuutioina
5-6 Keitettyä perunaa
1 prk Kermaviiliä
1 kananmuna
Paprikamaustetta, pippuria, suolaa



  • Paista jauheliha, lisää sipulit ja kypsennä hetki.

  • Lisää tomaattimurska.

  • Mausta suolalla ja pippurilla.

  • Viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi.

  • Sekoita kermaviili, muna ja mausteet keskenään.

  • Levitä jauhelihakastike piirakkapohjan päälle.

  • Levitä perunat tasaisesti kastikkeen päälle.

  • Kaada kermaviiliseos päälle ja ripottele pinnalle halutessasi juustoraastetta.

  • Paista 200 C n. 20 min, kunnes pinta saa väriä.

  • Nautitaan lämpimänä kreikkalaistyylisen salaatin kera.



 



LIHAWOK 


400g Lihaa (Tässä käytetty porsaan sisäfileetä pakastimesta, mutta mikä tahansa liha käy)
2 porkkanaa
3 dl Keräkaalia tai kiinankaalia
1 Punasipuli
1 dl Pakastemaissia / tai säilykemaissia
Papuja tai sokeriherneitä
1 dl Makeaa chilikastiketta
1 rkl Sitruunamehua (ei pakollinen)



  • Kypsennä liha.

  • Lisää pannulle porkkana tikkuina tai viipaleina, kaali suikaloituna, punasipuli renkaina, maissit sellaisenaan ja sokeriherneet puolitettuina. Kypsennä kokonaan.

  • Lisää makea chilikastike ja sitruunamehu. Maista ja lisää mausteita (Suolaa, pippuria, paprikaa, jeeraa, mitä haluatkaan)

  • Tarjoile nuudeleiden tai riisin kera.


JAMBALAYA LOUISIANA


350g Broilerin fileesuikaleita

4 Chorizo -makkaraa

1 Iso sipuli

2 Valkosipulinkynttä murskattuna

½ tl Chilirouhetta tai puolikas chili silputtuna

4 Lehtisellerin vartta

2 Paprikaa, punainen ja vihreä

500g Tomaattimurskaa

5 dl Kanalientä

300g Täysjyväriisiä

2 tl Paprikaa

1 tl Jeeraa

2 tl Oreganoa

2 tl Timjamia

Suolaa & Pippuria

 


  • Siivuta makkara, silppua sipulit ja selleri, suikaloi paprikat.

  • Paista broileri ja chorizo kypsiksi ja siirrä sivuun.

  • Kuullota samalla pannulla sipulit, paprika, selleri ja chili. Lisää joukkoon paprikajauhe, jeera ja valkosipulit.

  • Kaada sekaan tomaattimurska, riisi ja kanaliemi.

  • Anna kiehua 8min ja lisää broilerit ja chorizot.

  • Hauduta kunnes riisi on kypsää.


Tonnikalapihvit, perunaa, kasviksia ja dippikastiketta.

Tonnikalapihvit, perunaa, kasviksia ja dippikastiketta.



TONNIKALAPIHVIT 


2 prk Tonnikalaa vedessä
1 prk Kermaviiliä
1,5 dl Korppujauhoja
½ tl Suolaa
Pippuria



  • Sekoita kermaviili, mausteet ja korppujauhot ja anna niiden turvota.

  • Lisää tonnikalat ja sekoita tasaiseksi.

  • Muotoile leivinpaperin päälle pellille pieniä pihvejä (tai pullia).

  • Paista uunissa 200 C n. 15min, kunnes pinta alkaa saamaan väriä.

  • Tarjoile muusin tai keitettyjen perunoiden sekä salaatin kanssa.

  • Pihvit toimivat myös hampurilaisissa.

  • Kastikkeeksi käy mikä tahansa kermaviiliin tehty dippikastike. Alla kuitenkin vielä kaksi lempparia, jotka toimivat pihvien kanssa täydellisesti.


TILLIKASTIKE:


1 prk Kermaviiliä
1 rkl Kuivattua tai tuoretta tilliä
1 tl Sitruunaa
1 tl Suolaa



  • Sekoita kaikki keskenään.


REMOULADE-TYYLINEN KASTIKE:


1 prk Kermaviiliä
1 rkl Kurkkusalaattia
1 tl Sinappia
1 tl Hunajaa
½ tl Suolaa



  • Sekoita kaikki keskenään.


KIINALAISTA SORSAA


Otsikoiminen ei ole yhtään niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Tässä siis ihan tavallinen metsäsorsa, joka on valmistettu kiinalaistyylisesti. Ja voin kertoa että toimii!


400g Sorsan rintaa (tai mitä tahansa luutonta sorsan lihaa)
1 Mieto chili
2 Valkosipulinkynttä
2 cm pätkä inkivääriä
½ dl Fariinisokeria
3 rkl Punaviinietikkaa
½ dll Soijaa
2 tl Dijon-sinappia
4 dl Vettä



  • Kuumenna tilkka öljyä kattilassa ja heitä chilisilppu, raastettu inkivääri ja murskattu valkosipuli sinne. Freesaa.

  • Sekoita keskenään fariinisokeri, soija, viinietikka ja vesi.

  • Laita sorsa kattilaan ja kaada liemi päälle. Anna kypsyä miedolla lämmöllä reilu tunti kannen alla, 15 min välein käännellen lihoja.

  • Jos neste haihtuu liikaa, lisää vettä.

  • Kaavi kastiketta lihojen päälle. Tarjoa riisin ja kasvisten kera. Koristele annos vielä kevät- tai ruohosipulilla


Chili-sitruuna-uunilohi ja kvinoasalaatti

 



Chili-sitruuna-uunilohi ja kvinoasalaatti

 



UUNILOHI JA KVINOASALAATTI 


800g Lohta
2 Chiliä
Sitruuna
Suolaa


KVINOASALAATTI:


2,5 dl Kvinoaa
Kuumaa vettä + Suolaa
1 prk Papuja
Kurkkua kuutioina
Tomaattia kuutioina
½ dl Rusinoita
Tuoretta Minttua
Punasipulia



  • Poista lohesta ruodot.

  • Laita lohi vuokaan, ripottele pinnalle suola.

  • Laita päälle chililohkot, chilirouhe ja sitruuna viipaleina.

  • Paista 200 C kypsäksi.



  • Keitä kvinoa ohjeen mukaan kypsäksi.

  • Heitä pavut ja rusinat sekaan kun kvinoa on lähes kypsää.

  • Anna jäähtyä hieman.

  • Lisää loput aineet sekaan ja tarjoa uunilohen kanssa.


Kasvissosekeitto leipäkuoressa, basilikaa ja turkin jogurttia

Kasvissosekeitto leipäkuoressa, basilikaa ja turkin jogurttia



KASVISSOSEKEITTO LEIPÄKUORESSA


Keittoa tulee reilusti, joten halutessasi voit vaikka pakastaa loput.


3 dl Vettä
½ pkt hiivaa
1 tl Suolaa
1 rkl Hunajaa
3 rkl Öljyä
2 dl Spelttijauhoja
1 dl Ruisjauhoja
3-4 dl Kauraisia sämpyläjauhoja



  • Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen.

  • Lisää suola, hunaja ja osa jauhoista. Anna seisoa 5 min.

  • Lisää loput jauhot vähän kerrassaan ja lähellä loppua öljy.

  • Vaivaa muutama minuutti ja anna kohota liinan alla 30 min.

  • Tee 6 Sämpylää ja anna kohota vielä 20 min liinan alla.

  • Paista 220 C 10-15 min, kunnes leipäset ovat kypsiä.

  • Anna jäähtyä sellaisenaan.

  • Leikkaa jäähtyneistä sämpylöistä hatut irti ja koverra sisus pois.


1 Bataatti
6 Porkkanaa
½ Purjo
½ Lanttu
600g Myskikurpitsaa
Persiljaa
Selleriä
Kirveliä
Basilikaa
Suolaa (tai kasvisliemikuutioita)
1 pkt Yrttituorejuustoa TAI 1 pkt Koskenlaskijaa TAI 1 prk Ruokakermaa



  • Kuori ja pilko vihannekset. Laita kiehumaan.

  • Kun vihannekset on kypsiä. kaada osa vedestä pois ja muussaa ne.

  • Sen jälkeen soseuta sauvasekoittimella.

  • Nosta takaisin liedelle ja heitä juusto tai kerma ja anna liueta.

  • Tarjoile leivän kuorista.


Halutessaan pinnalle voi heittää rapeaa pekonia tai krutonkeja. Vielä pieni nokare smetanaa tai turkin jogurttia täydentämään kokonaisuus.


KANTTARELLISORSAA 


1 Sorsa
4 porkkanaa
1 Sipuli
8 Kokonaista mustapippuria
Suolaa



  • Paista paistinpannulla sorsaan pinta kauttaaltaan. Siirrä lintu vuokaan.

  • Freesaa sipulilohkot samalla pannulla ja lisää vuokaan.

  • Huuhtele paistinpannu vedellä ja kaada vesi vuokaan.

  • Viipaloi porkkanat mukaan.

  • Lisää pippurit ja suola.

  • Lisää vettä niin, että sorsa peittyy. Peitä kannella tai foliolla.

  • Laita uuniin 200 C 30 min.

  • Pienennä uuni 150 C ja paista vielä 1 – 1,5h


4-5 dl Kuohukermaa
3 dl Kanttarelleja
Voita
1 rkl Maizenaa



  • Nosta sorsa kattilasta, irroita liha luista ja pilko lihaa pienemmäksi. Anna vetäytyä.

  • Kuumenna nokare voita pannulla ja paista kanttarellit kypsiksi.

  • Lisää pannulle liha, osa sipuleista ja porkkanoista.

  • Kaada päälle kerma ja kuumenna. Lisää maizena ja sekoita hyvin. Anna pulpahdella.


Tarjoile riisin, muusin, keitettyjen perunoiden tai ohran kanssa.


 

PULLED CHICKEN TOAST + HELPPO SIPULICHUTNEY


2 palaa paahtoleipää per naama
1 viipale cheddaria per naama
1 viipale Savujuustoa per naama
1 rkl Majoneesia per naama
1 rkl Sipulichutneya per naama
Valmiiksi tehtyä pulled chickenia tai esimerkiksi lidlin helposti valmistuva pulled chicken + 1rkl BBQ-kastiketta
TAI jos olet taitava, tee alusta asti itse (minä en hallitse (vielä) nyhtölihoja)



  • Voitele toinen leivistä majoneesilla ja toinen sipulichutneylla.

  • Laita toisen leipäviipaleen päälle savujuusto ja toisen päälle cheddar.

  • Revi pulled chickenia toisen palan päälle ja nosta toinen leipä kanneksi. Paina leipää kasaan.

  • Kun kaikki leivät on tehty, paahda niitä uunissa 225 C muutama minuutti niin, että leipä saa hyvin väriä ja juustot ovat sulaneet.


SIPULICHUTNEY (n. 2 dl):


Tämä annos on miniannos. Maku on ihanan makean tulinen bbq -twistillä. Oikein toimiva ja herkullinen lisuke.


3 Isoa sipulia
1 Punasipuli
1 Punainen chili
2 rkl Punaviinietikkaa
½ dl Tummaa sokeria
1 dl Coca-Colaa / Tummaa olutta / Vettä
2 rkl Dijonsinappia



  • Pilko sipulit hienoksi silpuksi.

  • Poista chilistä siemenet ja hienonna se.

  • Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja freesaa sipulit ja chili siinä.

  • Lisää Coca-Cola, viinietikka ja sokeri. Keitä muutama minuutti.

  • Lisää Dijonsinappi. Purkita kuumana puhtaaseen lasipurkkiin ja sulje kansi.

  • Chutney on parasta kun on saanut tekeytyä seuraavaan päivään.


dsc_0153


BROILERIKIUSAUS:


2 kg Peruna-sipulisekoitusta
600g Broilerin fileesuikaleita
2 prk Juustoruokakermaa
Suolaa, currya ja pippuria



  • Sulata perunasipulisekoitukset jo edellisenä päivänä, näin ne kypsyy nopeammin.

  • Paista broilerit kypsiksi ja mausta reilulla kädellä. Kaada kerma päälle ja anna pulpahtaa pari kertaa.

  • Laita perunat vuokaan ja mausta hieman suolalla.

  • Kaada kanakastike päälle ja sekoita niin, että kastiketta on joka puolella.

  • Peitä ruoka foliolla tai kannella ja kypsennä 200 C 1:15h. Ota kansi pois ja paista vielä kaunis pinta.

  • Tarjoile salaatin kanssa.


soijakaalilaatikko

Tämä kaalilaatikko on tehty tummaan riisiin, mutta omaan suuhun ohrahelmiin tehty maistuu paremmalle.



SOIJA-KAALILAATIKKO 


2,5 dl Soijarouhetta
Kasvisliemikuutio
800g Kerä-/valkokaalia
Iso sipuli
3 dl Ohrahelmiä
½ dl Fariinisokeria/ muscovadosiirappia
Suolaa & Pippuria



  • Pyöritä soijaa pannulla tilkassa öljyä. Murenna joukkoon kasvisliemikuutio ja kaada päälle 3 dl vettä.

  • Keitä ohrahelmiä 4-5 min.

  • Pilko kaali ja sipuli pieniksi.

  • Freesaa kaalia ja sipulia soijan kanssa viitisen minuuttia. Mausta.

  • Kaada kaikki pataan/uunivuokaan ja kaada päälle 3-4 dl vettä sekä fariinisokeri. Sekoita hyvin.

  • Paista 200 C n. 45 min.


HUNAJAPAAHDETUT UUNIKASVIKSET:


4 Porkkanaa
1 Sipuli
1 Paprika
4 Perunaa
½ Bataatti
10 Ruusukaalia
½ Kukkakaali
4 rkl Hunajaa
3 rkl Öljyä
1 Chili silputtuna
Suolaa, pippuria.



  • Pese ja kuori vihannekset. Pilko keskikokoisiksi paloiksi.

  • Tee öljystä, hunajasta, chilisilpusta ja mausteista tahna ja hiero se vihanneksiin kauttaaltaan.

  • Paista 200 C n. 30 min. Tarjoile lisukkeena tai sellaisenaan.


Seitikeitto

Seitikeitto on herkullista ruisleivän kera.



HERKULLINEN SEITIKEITTO 


2 pkt Seitikuutiota
750g Perunaa kuutioina
2 pss Suikalejuureksia
Kasvisliemikuutio
Maitoa
10 kpl Kokonaisia mustapippureita.



  • Keitä perunakuutiot lähes kypsiksi.

  • Lisää kalat ja juuressuikaleet sekä kasvisliemikuutio ja mustapippurit.

  • Kun kaikki on lähes kypsää, kaada puolet vedestä pois ja tilalle maitoa niin, että kaikki peittyy.

  • Maista maut ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.


 


Kommentit

  1. Kiitos! Tein näillä plus muutamalla muulla blogisi ohjeella kahden viikon ruokalistan. Kuten tiedät, nälkä kasvaa syödessä ja nyt odotan ihania koululaisille sopivia välipala ideoita.
    Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla! Kiitos palautteesta! Pistän vinkinkin korvan taakse :) Ihanaa kevättä sinnekin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit