Ihana pizzapannari maistuu koko perheelle!


Olemme olleet lasten kanssa kotona pari viikkoa. Kotoilu oli alkuun haastavaa kun kaksi hyvin energistä lasta ja yksi hyvin väsynyt äiti haki uudenlaisia rutiineja ja samaan aikaan itse yritin selvitä etätöistä. Puolisoni on hoitoalalla, joten hänellä ei ole mahdollisuutta tehdä mitään etänä. Niinpä me rakennettiin lasten kanssa omat rutiinit, ja se on toiminut äärettömän hyvin. 


Ensimmäinen viikko oli vaikea, mutta sitten aloimme jokainen löytää systeemin miten kaikki saivat omaa tilaa ja yhdessä oloa sopivassa suhteessa. 


Hassua oli miten alkuun teimme ja söimme samoja arkiruokia, mitkä ovat pyörineet ympyrää jo varmaan puoli vuotta. Jännä miten ne helpot ja tutut ruoat vain tuntuivat turvalliselta, ja samaan aikaan kotona olo ja eristäytyminen tuntui niin vieraalta. 


Kun aloimme sopeutua ja ymmärtää tilannettamme, aloin myös minä löytää kuplastani ulos. Pitkästä aikaa oli vähän enemmän aikaa panostaa keittiössä ja kaivoin kaapista iltalukemiseksi lempi keittokirjani. Voisinkin kirjoittaa niistä erillisen postauksen. 



Joka tapauksessa tänään olimme hieman uuden edessä, kun jouduimme yövuoropakolaisiksi. Puolisolle oli taattava riittävästi lepoa, joten me lähdettiin lasten kanssa retkelle. 


Siihen aikaan aamusta kaupunki oli tyhjä, joten kävimme kävelyllä satamassa. Sieltä ajelimme autolla metsäretkelle ja sitten kotiin. Kotona tehtiin porukalla koko perheen lempparia, eli pizzapannaria. 


Pizzapannari toimii myös kylmänä, joten se on hyvä retkieväs myös metsäretkille. Pizzapannari on oma lapsuudenherkkuni ja nyt myös omien lasteni.


Testaa ja rakastu! Täytteet voi valita omien lemppareidensa mukaan! 


Pizzapannari, pellillinen



  • 1 l maitoa

  • 5 kananmunaa

  • 5 dl jauhoja

  • 2 tl suolaa

  • 1 paprika

  • 400g jauhelihaa 

  • 1 rkl Santa Maria Jauhelihamaustetta

  • 2 kevätsipulin vartta

  • 100 g Emmental raastetta

  • (1/2 pkt aurajuustoa) 




  1. Vatkaa munat, maito, suola ja jauhot sekaisin ja anna turvota hetki. 

  2. Paista jauheliha ja mausta jauhelihamausteella. 

  3. Kuutioi paprika pieniksi ja hienonna kevät sipuli. 

  4. Kaada pannaritaikina pellille ja ripottele täytteet päälle. Säästä juustot päällimmäiseksi. 

  5. Paistaa uunissa 200°C n. 30 min tai kunnes sekä pinta ja pohja ovat saaneet väriä.



Kommentit

  1. Nam, kuulostaa super hyvälle! Tätä on pakko joskus kokeilla. Täällä Espanjassa olemme pakko karanteenissa olleet jo kaksi viikkoa ja on kyllä tullut keittiössä vietettyä normaalia enemmän aikaa. Rakastan kokkailua, mutta usein vauvan ja taaperon kanssa yksin päivät kotona ollessa ei siihen vain löydy tarpeeksi aikaa ja tulee turvauduttua kaikista nopeimpiin resepteihin. Nyt on ollut aikaa, kun mieskin joutuu olemaan kotona. Olenkin leiponut ja kokkaillut oikeen olan takaa ja nauttinut siitä! Tekee muutenkin koko ajan mieli syödä. Me emme saa edes liikkua ulkona, joten katsotaan kuinka monta kiloa kertyy karanteenin aikana kun liikkuminen vähempää ja koko ajan tulee jotakin mussutettua. :) vielä ainakin kaksi viikkoa pakkokaranteenia edessä.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kamalalta tuo karanteeni, tai no lähinnä se että edes ulos ei saa mennä. Itse olen myös innostunut keittiössä touhuamisesta entistäkin enemmän, nyt kun on paremmin aikaa kaikkeen. Valtavasti tsemppiä teille sinne! Toivotaan että päivät kuluvat nopeasti ja pääsette pian tekin ulkoilemaan!

    VastaaPoista
  3. Onpas paljon suolaa eri aineksista

    VastaaPoista
  4. Hei terveisiä USAn itärannikon karanteenista. Meitä on täällä viettämässä tiivistä aikaa yhdessä 6 henkeä: mies ja minä, ja 4 lasta jotka kaikki joutuivat lähtemään opiskelupaikoistaan ja nyt etä-opiskelevat täällä kotona. 3 heistä on raavaita poikia jotka syövät KOKO AJAN.
    Tämä resepti toimi meille upeasti!! Minä haahuilen mielläni keittössä mutta alkaa mielikuvitus loppua tarjottavien ruokien suhteen. Tämä meni kuin kuumille kiville - välipalana.
    Kiitos kovasti - tulen tekemään tätä usein 😊
    Be safe!

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla, että resepti oli mieleinen! Terveisiä sinne maailman toiselle puolelle :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit