Järjestä onnistuneet polttarit ja lue onnistumistarinoita!

Tämä on #Kaasohommia -postaussarjan kolmas postaus. Löydät aiemmat hääpostaukset alatunnisteista kohdasta #Kaasohommia. Puhun tässä tekstissä pelkästä morsiamesta että tekstiä on helpompi lukea, mutta jokainen kohta sopii myös sulhaseenkin.


Polttarit.


Osalle ne ovat yhtä tärkeä traditio, kuin itse häätkin. Osalle taas yhdentekevää ja jopa pelottavaa. Omissa häissäni en missään nimessä halunnut polttareita. Minun vanhanaikainen käsitykseni polttareista oli se että morsian viedään jonnekin keskelle kaupunkia ja hänet laitetaan nolaamaan itsensä myymällä suklaasuukkoja randomeille.

Jossain vaiheessa morsiammen nolaaminen ehkä olikin yleisempää, mutta ei enää. Nykyään polttareihin panostetaan enemmän ja niillä haetaan yhteistä elämystä. Tein aiheesta pientä gallupia ja olin aidosti ilahtunut lukiessani miten paljon polttariscene on muuttunut vuosien saatossa, pitäen silti tietyt ihanat traditiot mukanaan, kuten esimerkiksi morsiussaunan.

Nykyään polttareissa ajatellaan morsianta eri tavalla. Päivän idea ei enää ole se aiemmin mainittu nolaaminen ja sekoilu, vaan päivään on panostettu eri tavoilla. Morsiamia viedään pakohuonepeleihin, keilaamaan, seinäkiipeilemään, hyppäämään laskuvarjolla jne. Eli isot elämykset yhdessä tehden ovat päivän tärkein asia.

Sen lisäksi polttareihin kuuluu perinteitä kunnioittaen hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja hyvää seuraa. Erittäin suosittua on myös mökkeily, hotellimajoittuminen tai risteily. Juhlat jatkuvat helposti läpi viikonlopun parinkin päivän verran. Aamiaisbrunssit sekä piknikit mimosoineen kuuluvat myös yhä enenevissä määrin osaksi polttareita.

Miten järjestää onnistuneet polttarit?


Tämä onkin hyvä kysymys. Joissain tapauksissa asiat polttareiden suunnittelun saralla alkavat menemään pieleen jo heti alkuun. Yleisin syy on se, että iso joukko ihmisiä ajattelevat kukin eri tavalla, eikä yhteentörmäyksiltä pääse välttymään kun kaikki ovat erimieltä. Tämä ongelma on helppo ratkaista niin, että kaaso/bestman ja joku toinen ottavat suunnittelupuolesta vastuun. Kaikki saavat toki heittää ideoita ilmoille, mutta polttareiden kulusta ja ohjelmasta vastaa vain pari henkilöä, jotka sitten ideoivat ja budjetoivat päivän kokonaisuudessaan.

Polttareiden onnistumisen suhteen on tärkeintä myös valita ohjelma sen mukaan, mitä voisi itse juhlakalun kuvitella haluavan. Ihminen joka rakastaa rauhaa ja helppoa yhdessäoloa, ei välttämättä nauti 48h bileristeilystä ja formulakyydistä. Ja sama toisinpäin. Ihminen joka rakastaa menoa ja meininkiä, ei välttämättä halua viettää polttareitaan mökillä keskellä "eimitään", vaan haluaa elämää ja ihmisiä ympärilleen.

Kaiken pohjana on siis juhlakalu ja hänen mieltymyksensä. Millainen ihminen hän on ja mitä hän toivoo tai tarvitsee. Jos koet suunnitellessasi epävarmuutta, ei ole lainkaan huono idea antaa morsiammelle lappua missä hän voi kertoa mitä hän toivoo ja mitä hän ei missään nimessä halua tapahtuvan.

Toinen asia mikä kannattaa ottaa huomioon on budjetti. Kaikilla ei ole varaa laittaa yhteen viikonloppuun satoja euroja, ja tämän takia poisjääminen olisi ikävää. Käykää siis kaikkien juhlijoiden kanssa läpi budjetti ja päättäkää ohjelma sen mukaan. Suurimalle osalle morsiammista kuitenkin on tärkeämpää ketkä ovat mukana, eikä se että rahaa on poltettu paljon.


Vinkkejä onnistuneisiin polttareihin



  • Juhlakalu on huomioitu 100%.

  • Päivän eteneminen on mietitty hyvin ja kaikki soljuu eteenpäin kuin itsestään.

  • Muuttujia voi tulla, mutta ei kannata antaa sen pilata fiilistä. Muuttakaa suunnitelmaa lennosta ja improtkaa!

  • Päivän tulisi olla kaikille osallistujille mieleinen, ei pelkästään morsiammelle.

  • Sopikaa budjetti niin, että kaikki maksavat saman verran huolimatta siitä osallistuuko kaikki kaikkeen. Näin budjetti pitää varmasti.

  • Jos polttariajankohta on morsiammelle yllätys, niin huomioikaa että morsian varmasti haluaa näyttää kuvissaan kauniilta. Voisiko päivä alkaa pienellä meikkileikillä?

  • Jos päivän ohjelma on ripoteltu eri puolille maita ja mantuja, miettikää kyyditysasiat ajoissa kuntoon.

  • Päivän ohjelman tulisi olla kivaa kaikille, miettikää siis ohjelmaa sen mukaan.

  • Suunnitelkaa päivää niin, että siitä tulee ihana ja ikimuistoinen. Tätä päivää tullaan muistelemaan yhtä paljon kuin itse hääpäivääkin, siksi olisi hyvä että päivän sisältö on kaikille mieleinen.

  • Älä pakkaa päivää liian täyteen erilaista ohjelmaa. Parasta on myös ajan viettäminen kavereiden kanssa, joten yhdessä olemiselle kannattaa jättää aikaa.

  • Polttareiden idea on pitää hauskaa omalla porukalla. Tarkoitus ei ole kiusata tai nöyryyttää polttarisankaria.

  • Jokaiset polttarit ovat erilaiset ja siksi mitään valmista kaavaa ei ole olemassakaan. Ihmisestä riippuen ruokailu yhdessä ja vapaa oleilu kavereiden kesken voi olla parasta ikinä. Kaikki eivät jaksa eivätkä halua juhlia vuorokautta, joten vähemmänkin voi olla enemmän.



Mitä ohjelmaa polttareissa voisi olla?


Ideoita ohjelmaan:

  1. Polttariristeily. 22-48 h merellä pelkkää juhlaa, valmista ruokaa ja hyvää seuraa.

  2. Mökin vuokraus, sauna ja palju. Ihanaa ja rauhallista yhdessäoloa.

  3. Hemmotteluhoitoja Day Spassa, hierontaa ja muuta ihanaa rentoutumista yhdessä.

  4. Keilailu. Joku vinkkasi että yhteen keilaan kiinnitetään tulevan puolison kuva ja muut keilat edustavat joko pontentiaalisia kompastuskiviä avioliitossa tai vaikka exiä. Idea on yrittää kaataa puolisokeilan ympäriltä muut keilat.

  5. Värikuulasota.

  6. Pakohuone. Jännittävää ja porukkaa yhdistävää.

  7. Piknik. Edullinen ja ihana tapa nauttia kauniista päivästä vaikka keskellä kaupunkia. Herkkuja ja skumppaa!

  8. Brunssi. Joko itse tehden tai jonkun kahvilan/ravintolan järjestämä. Ihana tapa aloittaa polttareiden juhliminen.

  9. Vauhdista tykkäävälle kyyti ralliautolla rallikuskin ajaessa.

  10. Illallinen pimeässä, näitä myydään valmiina paketteina.

  11. Uutuutena markkinoille on tullut myyntiin Shitty Dinner -paketteja. Paketti sisältää 3 ruokalajin gourmet-illallisen, mutta tarjoilijat ovatkin näyttelijöitä ja heidän palvelunsa on luokattoman huonoa. Vie morsian/sulhanen yllätyksenä Shitty Dinnerille ja katso, kauanko hän katsoo huonoa palvelua läpi sormien tajuamatta mitään.

  12. Burleski -työpaja.

  13. Stand-up -show.

  14. Rennonletkeä suppailutunti. Suppilauta-yrittäjiä on jo melkein joka kaupungissa.

  15. Maastoratsastustunti.

  16. Ikimuistoinen pin-up -kuvaus tai vähän rohkeammat huomenlahjakuvat puolisolle ammattikuvaajan ottamana.

  17. Lattari- tai salsatunti.

  18. Pienoislentokoneella lentäminen.

  19. Tandemhyppy laskuvarjoilla.

  20. Hemmotteleva suklaahieronta.

  21. Ferrariajelu kiitoradalla.

  22. Tankotanssin alkeiskurssi.

  23. Perinteinen morsiussauna missä morsian saa kasvohoitoja ja lopuksi saunavastalla läpsitään menneisyyden peikot pois.

  24. Festarit kesällä tuo jo itsessään niin paljon kaikkea hauskaa, että muuta ohjelmaa ei välttämättä edes tarvita.

  25. Hotjooga tai skumppajooga.

  26. Karaokeilta laulun ystävälle.

  27. Pelkkä ruokailukin yhdessä on hyvä tapa juhlia. Ruoat voi tehdä porukan kesken nyyttärimeiningillä, tai sitten mennä ravintolaan syömään.



Ja lopuksi vielä muiden kertomuksia onnistuneista polttareista


 "Minun polttarit ei olleet yllätys, vaan ihanasti suunniteltu aamiaisbrunssi, siitä sokkona autokyyti kampaamoon ja kampaus minulle. Sitten mentiin rautatieasemalle vastaan loppua polttariporukkaa (tämä oli yllätys, koska odotin heitä tietty kampaamoon). Heiltä sain vihjekirjeen (ai niin, päivä oli täynnä vihjekirjeitä), jossa vastaus oli pakohuonepeli! Mentiin siis sinne ja pakoiltiin onnekkaasti, josta picnicille ja siitä sitten hotellihuoneeseen. Hotellihuoneessa leikkejä, taikoja ym. Siitä sitten syömään, Skybariin ja yökerhoon. Oli kyllä ihan mieletön ilta ja mikä parasta, en ollut naamat vaan sopivasti huppelissa, jonka ansiosta selvisin hotelliaamiaisellekin. Oli elämäni ihanin päivä! Tekemistä oli siis aamusta seuraavaan aamuun."

 

"Omat polttarini piti alkaa melkoisena yllätyksenä minulle, mutta sitä se taisi olla polttariporukalle. Olin siskon luona yökylässä. Heräsin aamulla aikaisin ja koska kaikki muut nukkuivat, niin ajattelin tehdä aamulenkin juosten. Matkalla päätin poiketa aamukahville äidilleni, koska siellä oli kummisetäni vaimoineen kylässä. Joimme teetä ja ihmettelin kovin, kun he yritti vaivihkaa hoputtaa minua lähtemään, ettei muut ihmettele mihin olen hävinnyt. Siellä polttariporukka odotteli ihmeissään, et mitä on tapahtunut ja mihin morsian on hävinnyt, kun kukaan ei tiennyt mistään mitään."

 

"Kaasona ollut.
Järkkäiltiin morsiamen toiveiden mukaiset polttarit. Paljon ennen polttareita annoin lapun morsiamelle ja hän täytti sen. Siinä oli kysymyksiä esim. polttarien kestosta, minkä tyyppistä aktiviteettia haluaisi (ympyröi tästä - tyylillä), vapaa sana ym. Toki tiesin jo paljon mutta tärkein tuossa lapussa kuitenkin se, että kirjotti siihen ketkä haluaa mukaan ja heidän puh. nrot.
Polttaripäivänä mentiin kahden hänen lähimmän ystävän kanssa hakemaan hänet, puettiin ja juotiin skumpat. Siitä bussilla keskustaan ja siellä baarikierrosta, ja jokaisessa baarissa odotti osa porukasta "morsiamen näköisen" drinkin kanssa.
Siitä kun porukka oli saatu kasaan, mentiin syömään morsiamen lempiravintolaan, sitten Megazoneen pelaamaan ja sieltä mökille jossa morsiussaunaa, iltapalaa ja paljua. Seuraavana aamuna oli brunssi.
Morsian todella tykkäsi, vieraat myös!"

 

"Minun mielestä mulla oli parhaat polttarit ikinä! Lähettiin Tallinnan 22h risteilylle, juotiin, syötiin ja hölmöiltiin. Mitään nolaus tehtäviä ei ollut, koska en niistä tykkää yhtään (kostona sitten häissä morsiamen ryöstö, mutta senkin kärsi mies)."

 

"Minä järjestin viime vuonna kaverin polttarit ja onnistuin (omasta mielestäni ainakin) hyvin. Meillä oli varattuna mökki, jossa oli iso ulkoporeallas, paikan päälle saapui seksiväline esittelijä, sitten grillattiin ja herkuteltiin. Ohjelmassa oli myös morsiusrata jossa morsian suoritti tehtäviä avioliiton haasteisiin liittyen, eli esimerkiksi keilasi. Keiloihin oli kirjoitettu haasteita ja yhdessä oli tulevan miehen kuva, keilat piti kaataa osumatta ukkoon. Sitten piti sokkona tunnistaa mausteita yms. Illasta saunottiin, kylvettiin, tehtiin hiuksille tehohoitoja, kasvonaamioita ja muuta kivaa."

 

"Omat polttarit vuonna 2009 oli ikimuistoisen ihanat!
Kuudelta aamulla tuli porukka meille avaimilla sisään, käski pakata yön yli tavarat mukaan. Pukivat minut nolosti ja hypättiin autoihin jossa oli minulle aamupala. Määränpää oli satama ja kohde Tallinna. Laivalla myin tikkareita.
Tallinnassa sain vaihtaa omat vaatteet ja ne kierrätti ties missä minua (koska tunnen Tallinnan) ja lopulta oltiinkin kylpylän pihassa. Sieltä minulle oli varattuna hoitoja, ja olivat toki varanneet itselleen niitä myös.
Jokainen antoi minulle helmen, joka muistutti heitä minusta tarinan kera ja näistä helmistä tehtiin minulle myöhemmin kaulakoru joka edelleen tallessa.
Illalla syötiin hyvin pitkän kaavan mukaan.
Seuraavana päivänä sain shoppailurahaa jolla piti ostaa vaan itselleni. (Meillä oli siis jo lapsia kun mentiin naimisiin niin itseäni en paljon ajatellut)
Näistä polttareista lähti perinne että joka kesä ollaan oltu naisporukassa Tallinnassa. 10 vuotta käytiin, mutta viime vuonna muutettiin kohde ja mentiin Gdanskiin!
Olin toivonut polttareilta rentoa yhdessäoloa ja että kaikilla on kivaa. Se kyllä toteutui!"

 

"Viime kesänä ystävät yllätti minut. Haettiin töistä moottoripyörällä, ajettiin lentokentälle jossa ystävät odotteli skumppineen ja pääsin lentämään ultrakevyellä, siitä kaupungille hotellihuoneeseen ehostautumaan, olivat käyneet hakemassa kotoa minulle vaatteet meikit yms. Ravintolasta oli varattu kabinetti koristeluineen, baareilua ja hömpsötysjuttuja kaupungilla ja yöksi hotelliin. Aamulla sushille. Oli ihanaa!"

 

"En ole koskaan ollut naimisissa, mutta kahdesti polttareissa. Perus pellepukupäälle ja kaupungille myymää suukkoja ja se morsiussauna.. Mutta minusta ihan parasta olisi joku mönkijäralli jossain lepikossa. Tai jotain muuta vastaavaa. Ei mitään rentoutumista ja hidasta meininkiä kurkut silmillä, sitä voi tehdä ihan milloin vaan. Mutta koska saa naisporukan kasaan johonkin ihan uskomattomaan?
Siihen "hirvenmetsästykseen", sauna ja olutta päälle niin avot! En pettyisi.
Ps. Toivottavasti minun tulevaan polttariporukkaan on täällä osallistujia lukemassa!"

 

"Minun polttareissa minut vietiin skumppajoogaan ja se oli ihan superhauskaa! Toki vaatii sen että tuleva morsian tykkää skumpasta ja joogasta."

 

"Ystävän polttarit oli samaan aikaan morsiamelle ja sulhaselle (eri kohteissa) ja siellä oli molemmille varattu taulupohja ja akryylimaaleja. Tehtävänä oli sopivassa tuiskeessa maalata muotokuva puolisosta ja nämä esiteltiin sitten häissä."

 

 "Mulla oli ihanat polttarit. Taidettiin hakea kotoa, syömään, tankotanssitunti, sauna ja hohtokeilausta."

 

"Mulla oli ihanat polttarit. hyvin yllätetty. Paljon nähty vaivaa etten arvaa päivää. Aamulla herätetty sängystä kaasojen toimesta, puettu polttarivaatteet ja sitten minun piti ottaa wc-paperia mukaan meinasin ottaa koko rullan, mut toppuuttelivat. (Sen myöhemmin ymmärsin , kun piti positiivisia asioita miehestäni luetella niin paljon kun oli paperiarkkeja, mutta tosiaan kotoa yllätyksenä brunssille, missä oli lisää minun ystäviä ja skumppaa. Sen jälkeen ohjelmassa oli kaikenlaisia rasteja, ja minun piti suunnistaa paikasta toiseen, minulla on tosi huono suuntavaisto normaalisti. Sitten oli rasteja tehtäviä mm. tuntemattomien kanssa tehtäväksi, ja piti laulaa yksi aiemmin tehty laulu höpösanoin., Avioliittoneuvojen keräämistä. Sitten mm. testattiin emännän taidot valkuaisen erottelutehtävällä. Sitten mentiin toiseen kaupunkiin jokilaivalle syömään ja jossain välissä oli kiva tanssitunti jonka koreografian minä lopulta sitten sain yksin vetää minun nolot kuteet päällä. Sen jälkeen toiseen kaupunkiin mökille, jossa syötiin ja oli boolia, morsiussaunaa, morsiustaikoja ja Rentoa olemista. Ja sain nukkua prinsessalakanoissa yöni ylhäisesti omassa huoneessa. Seuraavana päivänä sitten aamupalan jälkeen porukalla lähdettiin kotiin. Ikimuistoinen vuorokausi"

 

"Vinkit jotka annoin kaasoilleni: kuunnelkaa polttarikansan ideoita ja hyötykäyttäkää porukan suhteita. Mikäli porukassa jollain on mökki jota hyötykäyttää niin älkää turhaan silloin vuokratko mökkiä (lisäsin myös että mennään mieluummin vaikka minun vanhempien mökille kuin että pistää turhaan rahaa). Yhdessä tekeminen on kivaa ja halusinkin että mahdollisimman moni pääsee paikalle ja rahasta saapuminen ei saa olla kiinni. Omat polttarini olivat juuri minun oloiseni ja minulle tärkeää oli myös että muu kansa selkeästi viihtyi. Moni kertoi jälkikäteen että tämä oli juuri mitä hekin kaipasivat ja että eivät ole aikoihin nauranut yhtä paljoa. "

 

"Minun polttareissa oli pakohuonepeli, lattaritunti ja sitten olivat varanneet mökin, jossa oli poreamme. Tehtiin pitsaa ja drinkkejä ja lilluttiin tuntikausia juttelemassa poreammeessa upeaa auringonlaskua ihaillen. Oli just mulle sopivat polttarit"

 

"Minun polttareissa käytiin pelaamassa paintballia ja pakohuoneessa, loppuilta mökillä saunaa ja yhdessäoloa. Ainut miinus oli se, että minun polttarit pidettiin lähellä kotiseutujani, missä lähes kaikki muut polttareihin osallistuneet oli jo valmiiksi. Olisin halunnut ehkä että olisi pidetty täällä päin missä nyt asun. Osa polttariseurueesta ei myöskään jäänyt yöksi mökille vaan lähtivät alkuillasta tai myöhemmin illalla pois, ehkä olisin halunnut viettää vielä aamupalan yhdessä. Kaiken kaikkiaan oli kyllä mahtavat polttarit mulla, ei ylimääräisiä tehtäviä eikä nolaamista, niin kuin toivoinkin."

"Minun polttarit oli kivat mutta niiden järkkäily oli ollut kuulemma ihan painajaista.  Ehdotankin että vain kaasot tekevät suunnitelmat, lyövät asiat lukkoon sekä hinnan ja ne osallistuu ketkä pystyy. Ja morsiammen kyllä täytyy myös miettiä kaasoja ajatellessa että he pystyvät toimimaan keskenään, etteivät he ole aivan liian erimaata. Minulla kun on minun kaupunki- ja maalaisystäväni niin ei aivan kohdanneet kaupunkilaisten ja maalaisten suunnitelmat sekä luonteet."

 

 "Minun polttarit oli yllätys ja jo se oli ihanaa kun mihinkään ei voinut varautua. Parasta oli yhdessä olo ja tekeminen. En olisi hyväksynyt, jos minut oltaisi lyöty kosmetologille tai vastaavaan hemmotteluun muiden odottaessa (olen kuullut näin jonkun polttareissa olleen). Käytiin syömässä ja minua ajelutettiin pitkin minulle ja miehelle tärkeitä paikkoja, niissä siis mitkä oli 30km säteellä ja jotka oli kauempana, piti kuvasta tunnistaa ja nimetä. Illalla lähdettiin porukalla toiveestani karaokebaariin, koska karaoke on elämä!! Oli rennot polttarit ilman draamaa, joten minulle täydelliset!"

 

"Minun polttarit pidettiin jysäri festareilla Himoksella. Valinta meni kyllä nappiin. Asianmukainen pukeutuminen ja morsiussauna kuului viikonloppuun, sekä brunssi ja grillaaminen ja erityisesti se yhdessä olo, muuta aktiviteettiä ei kyllä tarvinnut. Oli ihan huippu viikonloppu! Ja se että niin moni pääsi osallistumaan oli kyllä aivan ihana juttu!"

 

"Minun polttarit oli ihan minun näköiset (missä taisi helpottaa se, että esitin kaasolle aika tarkan toive- ja kieltolistan). Parasta oli se, että kaikki kutsutut pääsi ja oli mukana alusta loppuun.
Mentiin merenrannalle picnicille, oli morsiusolympialaiset, joissa kilpaili minun lisäksi polttarivieraista kaikki kihloissa olleet, ja loput oli tuomareita (kisoina mm. hääpuvun teko jätesäkistä ja kimpun teko), pelattiin pihapelejä yms.
Mentiin mökille jossa oli valtava palju. Tehtiin pizzaa, oli perinteinen morsiussauna taikoineen, istuttiin paljussa pitkälle aamuyöhön.
Seuraavana päivänä vielä käytiin ravintolassa syömässä ja meressä uimassa.
En tiennyt polttaripäivää etukäteen, joten olin harmaassa hupparissa ja legginseissä, hiukset laittamatta ja ilman meikkiä kun minua tultiin hakemaan. Se harmittaa, että jouduin olemaan sen näköisenä monta tuntia ennen kuin minut vietiin mökille, jossa minun vaihtovaatteet oli ja pystyin laittautumaan. Kuvissa näytän hirveältä ja muut on viimeisen päälle laittautuneita… Eli olisin toivonut alkuun yhteistä ehostautumishetkeä tai että minut olisi viety pikameikkiin ja annettu vaihtaa vaatteet tai jotain."

 

"Vastaan vaikka omista polttareista on ikuisuus! Minulle oli aivan sama mitä tehtiin, pääasia että oltiin yhdessä. Olin aika nuori mennessäni naimisiin ja moni ystävä opiskelija, joten oli järkevää ja ajattelevaista, että budjetti oli kohtuullinen. Kaikki pääsi osallistumaan. Olin tosi iloinen päivästä ja se oli kaikin tavoin ihan täydellinen. Ei olisi tarvinnut juuri mitään ohjelmaa, mikä luksus saada kaikki omat ystävät samaan paikkaan."

Kommentit

Suositut tekstit