Pizzapallot ja lämmin juustodippi!



Kaupallinen yhteistyö Le Gruyére AOP

Osallistuin Le Gruyére AOP –juustohaasteeseen ja valmistin ystävilleni illanistujaisiin pizzapalleroita, joiden sisällä oli tätä juustoa, sekä juustofondue-tyylisen dipin jossa oli Le Gruyére-juustoa ja tuorejuustoa. Pizzapalleroiden lisäksi pöydästä löytyi muutakin dipattavaa: Leipätikkuja, oliiveja, pikkusuolakurkkuja ja omenaa.

Tämä herkku saattaa valmistusvaiheessa kuulostaa työläältä, mutta todellisuudessa pallerot ja paistaminen eivät vie kovinkaan paljoa aikaa. Koko kattaus on kasassa alle tunnissa.



 



Päädyin pizzapalleroihin siksi, että halusin valmistaa illanistujaisiin evästä, mikä on täyttävää, mutta naposteltavaa. Tarkoituksena ei ollut missään vaiheessa tehdä ruokaruokaa, vaan nimenomaan jotain pientä mitä napsia.

Pizzapalleroita tein kahdella erilaisella täytevaihtoehdolla. Toiseen tuli perinteisiä pizzatäytteitä kuten marinara-kastiketta, salamia, aurajuustoa ja ananasta. Toisiin palloihin tein BBQ -maustettua sipulia ja rapeaa pekonia. Molemmat pallot maistuivat taivaalliselta dipattuna Le Gruyére- dippiin. Oli muutenkin ihanaa vaihtelua valmistaa lämmin dippi ja tähän tarjottavaan se sopi äärettömän hyvin. Oli mukava huomata että kaikki pitivät tuhdista ja voimakkaasta juustodipistä.

Testastin Le Gruyére -juustoa raasteena myös pastan kanssa, mihin se sopi todella hyvin. Ja yllättävää oli että se toimi raasteena myös hernekeiton päällä!


Pizzapallerot ja lämmin Le Gruyére AOP –juustodippi 4-8 hengelle



  • 2,5 dl vettä

  • 1 pss Kuivahiivaa

  • 1 tl Suolaa

  • 5 dl Durum -vehnäjauhoja



TÄYTE 1



  • 1 Iso sipuli

  • 1 dl BBQ -kastiketta

  • 1 pkt Pekonia

  • ½ pkt Aurajuustoa

  • Le Gruyére AOP –juustoa


TÄYTE 2



  • 1 dl Valmista pizzakastiketta

  • 100 g Salamia

  • 1 prk pieniä ananas-paloja

  • ½ pkt Aurajuustoa

  • Le Gruyére AOP –juustoa



LÄMMIN JUUSTODIPPI



  • 2 dl Le Gruyére AOP –juustoa raasteena

  • 100 g Tuorejuustoa (esim philadelphia)

  • Ripaus suolaa ja valkopippuria


TEE NÄIN:



  1. Lämmitä pizzataikinan vesi 42 C ja sekoita joukkoon kuivahiiva, suola ja n. desi jauhoja. Anna turvota 5 min.

  2. Alusta loput jauhot joukkoon ja anna kohota 20 min.

  3. Paista kohoamisen aikana pekoni rapeaksi. Silppua myös sipuli ja kuullota pannulla.

  4. Kun sipulit ovat pehmeitä, lisää joukkoon bbq -kastike ja anna kiehahtaa. Siirrä jäähtymään.

  5. Ota taikina ja vaivaa sitä hetki. Leikkaa taikina pieniksi palloiksi.

  6. Kauli palloja hieman ja laita täytteet sisään. Sulje pussiksi/palloksi niin että täytteet pysyvät sisällä.

  7. Kuumenna uuni 200 C ja voitele kuivakakkuvuoka. Laita pallot vuokaan kerroksittain ja lisää väliin ja  päälle Le Gruyére AOP –juustoa sekä mozzarellaa. Paista kunnes pinta on saanut kauniin värin ja taikina on kypsää.

  8. Kippaa pallot tarjoilulautaselle.

  9. Sulata kattilassa Le Gruyére AOP –juusto ja tuorejuusto ja mausta. Kaada seos lämpöä kestävään vuokaan ja laita dippikuppi keskelle pallorengasta.

  10. Tarjoile heti sellaisenaan ja laita tarjolle myös muuta dipattavaa! Nauti illasta!




 



 

Kommentit

Suositut tekstit