Retroruokaa: Merimiespihvipata



Merimiespihvit ovat ihana, herkullinen ja helppo valmistaa. Aikaa siihen saa kyllä menenmään, sillä mitä kauemmin se saa hautua uunissa, sitä herkullisemmaksi se muuttuu. Tein tätä siis eilen ja kun tänään söimme loput, niin maku oli vielä moninkertaisesti parempi kuin eilen.

Merimiespihvipata on tuttu ruoka meille monille lapsuudesta. Sen valmistaminen on suhteellisen edullista, sillä lihaksi käy monet huokeammat osat naudasta. Kulmapaisti on yksi hyvä lihanosa tätä ruokaa ajatellen. Itse tein ruoan ulkopaistista, sillä se oli tarjouksessa eilen Prismassa. Perunat ostin irtona, sillä halusin käyttää näitä uuden sadon perunoita joita ei tarvitse kuoria. Sipuli sitten sipulihyllystä.

Perunaa, lihaa ja sipulia. Nuo kolme toimivat aina. Tähän kun lisätään vielä voimakas maustepippurilla maustettu lihaliemi sekä alkoholiton olut, on makunautinto taattu.





Minä muistan että äiti on tätä ruokaa tehnyt meille lapsena. Puolisoni muistaa että vastaavalla nimellä on ollut joku ruoka koulussa. Vaikka kävimme samaa koulua, en itse muista syöneeni tätä siellä.

Maku oli juuri niin hyvä kuin muistinkin. Äitini ei ole käyttänyt tätä ruokaa tehdessään olutta laisinkaan, mutta minun mielestäni se sopii tähän ruokaan täydellisesti.

Jos haluat lukea lisää Merimiespihvipadan historiasta ja samalla kurkata toisenlaista reseptiä tähän samaan ruokaan, niin kannattaa lukea mitä Himahellan Tiina on tästä kirjoittanut. Tiina on pitkän luokan ruokatoimittaja ja alansa konkari, ja tämä hänen kirjoituksensa oli kyllä hauska tietopläjäys aiheesta.


Merimiespihvit / Merimiespihvipata



  • 1 kg Kiinteää perunaa

  • 1 kg Naudan lihaa (paistia, filettä tms. Tai riistaa tai muuta lihaa)

  • 3 Isoa sipulia

  • 3,3 dl Alkoholitonta olutta

  • 3 Lihaliemikuutiota

  • 1 tl Mustapippuria

  • ½ tl Maustepippuria

  • 5 Laakerinlehteä



  1. Pese tai kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi.

  2. Kuori ja pilko sipuli renkaiksi.

  3. Leikkaa lihasta ohuita pihvejä ja nuiji niitä hieman.

  4. Paista pihvit kummaltakin puolelta ruskeiksi voissa. Nosta paistetut pihvit sivuun.

  5. Voitele valurautapata tai uunivuoka ja lisää sinne kerroksittain perunaa, lihaa ja sipulia. Alimmaisen ja päällimmäisen kerroksen tulee olla perunaa.

  6. Kaada olut pannulle jossa paistoit pihvit ja murenna liemikuutiot sinne. Anna kiehahtaa niin että kuutiot liukenevat nesteeseen. Lisää muut mausteet ja kaada neste pataan ruoan päälle.

  7. Kaada puoli litraa vettä paistinpannulle ja kiehauta. Kaada neste pataan. Padassa tulisi olla niin paljon nestettä että lähes koko komeus peittyy.

  8. Laita ruoka 225 C uuniin paistumaan ilman kantta puoleksi tunniksi.

  9. Tämän jälkeen laske uunin lämpötilaa 160 C ja anna ruoan paistua kannen tai folion alla 2-3 tuntia.

  10. Ota ruoka uunista ja anna sen vetäytyä 15-25 minuuttia.

  11. Tarjoile etikkakurkkujen, etikkapunajuurien ja puolukkahillon kanssa.

Kommentit

Suositut tekstit