DIY Rahalahja: Sateenvarjo josta sataa perhosia



Meidän perhepiirissä on vietetty tänä kesänä jo kolmet rippijuhlat. Ihania jokainen heistä ja ihania juhlia yksi toisensa jälkeen.

Näihin rippijuhliin päätimme lähteä isommalla porukalla ja antaa rahalahjan. Kyseessä oli ihana serkkuni, joka ei osannut nimetä mitä lahjaksi toivoo. Kuten olen jo aiemmin moneen kertaan maininnut, niin juhlissa joihin toivotaan lahjaksi rahaa, en pidä ajatuksesta laittaa seteliä kortin väliin, vaan haluan antaa sen rahalahjankin konkreettisena muistutuksena siitä, että juuri lahjan saajaa on ajateltu.

Olen tehnyt kaksiin eri häihin kaksi erilaista rahapuuta. Näihin juhliin tein sateenvarjon, jonka idea oli että kun se aukaistaan, sieltä sataa perhosia. Perhoset taittelin viiden euron seteileistä. Koska yksi perhonen tässä tapauksessa vastaa kymmentä euroa, emme antaneet tätä lahjaa yksin.



Tämä onkin hyvä idea muistaa, eli mitä enemmän porukkaa on mukana, sitä enemmän on mahdollisuus laittaa perhosia. Meitä oli lahjassa mukana kolme perhekuntaa, joten perhosia oli kaikkineen kolmetoista, eli 130€.

Perhoset on taiteltu samalla tavalla kuten tässäkin rahapuussa, ja tätä tekstiä klikkaamalla pääset ohjeeseen. Tämän jälkeen sidoin perhoset sateenvarjoon kiinni siimalla ja lahjansaaja pääsi ihanaan perhossateeseen juhlapäivänään.

Ihana lahjaidea moneen juhlaan! Alla kuva lopputuloksesta! Ihanat juhlat, ihana sankari ja lahjakin oli pidetty!

Kommentit

Suositut tekstit