Painojojoilu. Laihduin -56 kg, lihoin +40kg, laihduin -10 kg... Mitä tapahtuu?

 

Vuonna 2015 aloitin laihduttamaan. Minulla oli loistava suunnitelma ja olin erittäin motivoitunut. Painonpudottaminen ei missään nimessä ollut helppoa, mutta mieleni oli kirkas ja onnistuin siinä hyvin. Tärkein tukeni oli Kuopion Yliopistollisen sairaalan ravitsemusterapeutti, jota kävin tapaamassa kahdesti kuukaudessa. Hän teki ruokavalioni ja seurasi painon tippumista. Kaikki meni hyvin, kunnes muutimme Lahteen.

Lahdessa vastaava seuraaminen ja palvelu julkisella puolella ei ollut tuolloin mahdollista, joten yksi askel kerrallaan minä aloin lipsua. Olisin jostain syystä tarvinnut sen ammattilaisen potkimaan minua takapuolelle ja motivoinut minua jatkamaan! Jojoilin aikani testaten erilaisia dieettejä ja ruokavalioita, kunnes kaikki meni pieleen kuin varkain. Aloitin koulun syksyllä 2017 ja ensimmäinen lukukausi meni jotenkuten. Alkuvuodesta 2018 olin aivan loppu ja masennuin. Siitä alkoi lopullinen alamäki.

Paino nousi vähän kerrallaan ja lopulta heräsin horroksestani viime vuoden lopussa tajuten, että painan melkein 40 kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Olen tiedostanut lihomiseni kyllä, mutta olen työntänyt ne ajatukset mieleni perukoille. En ole jaksanut välittää itsestäni.

Nyt kuitenkin olen joutunut kohtaamaan totuuden ja ottamaan vastuun itsestäni. On aika aloittaa varovasti uudelleen. En todellakaan kaipaa sääliä, en sääli edes itseäni. Tilanne nyt vaan on tämä, ja minun on hoidettava asiat kuntoon vielä kun minulla on siihen mahdollisuus. Pienin kanan askelin eteenpäin.

Laihduttaminen on teoriassa helppoa

Laihduttaminen teoriassa on helppoa. Syö vähemmän kuin kulutat. Käytännössä kuitenkin kun puhutaan kymmenien kilojen ylipainosta, ei painonpudotus ole enää mahdollinen millään dieeteillä. Tällä tarkoitan sitä, että minua ei tässä vaiheessa auta pussikeitot eikä kaalikeitot, vaan ongelma täytyy lähteä purkamaan syvemmältä. Korvien välistä.

Minusta tuntuu erittäin nöyryyttävältä kirjoittaa tätä tekstiä. Aikanaan kun julkaisin blogissani painonpudotuksesta monen postauksen verran, sain paljon viestejä ja kiitosta siitä, että muutkin olivat onnistuneet niillä ohjeilla mitkä julkaisin. Minä itse kuitenkin löin hanskat tiskiin, enkä elänyt niin kuin opetin.

Mainitsin, etteivät dieetit enää auta. Sillä tarkoitan sitä, että ainoa oikea tapa on löytää elämäntapa. Taito suhtautua ruokaan normaalisti niin, ettei sitä tarvitse koko ajan ajatella. Se on vaikeaa, sillä minä olen ihminen joka haluaa kaiken heti. Jos aloitan maanantaina klo 9 laihduttamisen, haluan olla laiha viimeistään puoleen päivään mennessä. Se ei kuitenkaan fyysisesti ole mahdollista. Ikävä kyllä.

Olen pohtinut monenlaisia keinoja ja tapoja. Tälläkin kertaa aion turvautua ammattilaisen apuun. Alkuvuodesta testasimme koko perheen voimin verkkovalmennusta. Valmennuksen idea oli syödä puhdasta, hyvää ja värikästä ruokaa koko perheen voimin. Sille tielle jäivät ensimmäiset 7 kiloa. Sitä tietä olisi hyvä jatkaa, mutta olen silti varannut ajan uudestaan ravitsemusterapeutille.

Minä olen lukenut tästä aiheesta niin paljon kirjallisuutta, etten tarvitse ketään neuvomaan minua siitä miten tulisi toimia. Tällä tarkoitan sitä, etten tarvitse ravitsemusterapeuttia antamaan ohjeita ruokavalioon. Tarvitsen sitä enemmänkin psyykkiseen puoleen, koska kun massaa on näin paljon kuin minulla, puhutaan ihan oikeasti jo jonkin asteen psyykkisestä ongelmasta.

Hirveän monet ylipainoiset kertovat etteivät syö paljoa herkkuja. Minä kerron samaa,  vaikkei kukaan sitä uskoisikaan. En syö makeaa juuri lainkaan ja sipsejäkin syön satunnaisesti, ehkä kerran kuukaudessa. Mutta tavallinen kotiruoka. Sitä minä syön aivan liikaa. Se olikin ensimmäinen asia mistä lähdettiin liikkeelle.

En ole kieltänyt itseltäni mitään, mutta olen pyrkinyt vähentämään runsaasti hiilihydraatteja sisältäviä ruokia. Omituisin asia mitä tämän homman kanssa tapahtui oli se, että refluksitautioireet vähenivät merkittävästi jo parissa päivässä, joten se jos mikä kannusti jatkamaan. Painoa on jäänyt matkalle noin 10 kg (7kg verkkovalmennuksen aikana ja vajaa neljä kiloa sen jälkeen), enkä edes ole tehnyt mitään sen ihmeellisempää. Ainoastaan ajatellut ruokailutottumuksiani, muuttanut niitä hieman ja juonut vettä 3 litraa päivässä.

[caption id="attachment_7081" align="aligncenter" width="1080"] Muutoskuvat edellisestä yrityksestä: Vasen kuva elokuu 2013 ja oikea syyskuu 2016[/caption]

Täältä noustaan vielä

Eniten ehkä ottaa aivoon se, että kun nyt saan tiputettua ne loput kolmekymmentä kiloa, olen tavallaan vasta lähtöpisteessä. Toisaalta silläkään ei ole väliä. Väliä on ainoastaan sillä että olen viimeinkin herännyt, ja ottanut pieniä askeleita kohti terveyttä ja hyvinvointia. Minä pelkään niitä sairauksia mitä tämä elämäntyyli minulle voi tuoda.

En tiedä vielä, että kuinka usein saan käydä ravitsemusterapeutin kanssa keskustelemassa tai kulkea hänen seurannassaan, mutta jos se tie on yhtä lyhyt kuin viimeksi, olisi varmaan hyvä mennä keskustelemaan jollekin muulle ammattiauttajalle. Kun ylipaino on näissä lukemissa, psyykkinen puoli on ehkä jopa tärkeämpi kuin fyysinen.

Edelleenkin minä kailotan kehopositiivisuuden ja kehorauhan nimeen. Minä olen kaikin puolin muuten onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Kotini, lapseni ja puolisoni ovat parempaa, kun mistä uskalsin koskaan haaveilla. Ja olen minä monellakin elämän osa-alueella myös tyytyväinen itseeni. En silti halua herätä jossain vaiheessa (lähiaikoina) siihen, että olen sairas eikä minusta ole enää nousemaan jaloilleni. Uskon että tämä on viimeinen mahdollisuuteni kohentaa omaa ja perheeni elämänlaatua ja antaa #läskillekyytiä.

Oletko sinä ollut samassa tilanteessa? Oletko jojoillut? Oletko päässyt siitä jaloillesi? Miten? Kerro oma tarinasi lähettämällä se sähköpostina osoitteeseen fruttidimutsi@gmail.com.

Teen kaikista tarinoista koosteen tsempiksi muille samassa tilanteessa oleville. Jätä tekstin alle nimimerkkisi, kaikki tarinat julkaistaan anonyymeina!