DIY: Neulahuovutettu kettu- laukku syksyyn!



Idea tähän ketttulaukkuun syntyi vähän yllättäen, kun olin eräässä askarteluliikkeessä etsimässä materiaaleja. Aivan sattumalta huomasin, että siellä myydään suloisia valmiiksi huovutettuja ja ommeltuja villakasseja ja -kukkaroita. Nappasin yhden laukun, pari kerää villaa ja neulapaketin ja tulin kotiin ruokkimaan ideaani.

Neulahuovuttaminen on hauskaa puuhaa. En itse ole käyttänyt tätä tekniikkaa vuosiin. Muistan kun aikanaan opiskelin Pieksämäellä lastenohjaajaksi, ja silloin kouluaikaan huovutimme tonttuja. Neulahuovuttamalla pystyy tekemään monenlaista taidetta aina nukeista rintaneuloihin.

Koska tässä projektissa minulla oli pohja valmiina, ei minun tarvinnut paljoa tehdä ja jo tunnin pistelyn jälkeen minulla oli uusi ja suloinen syyskassi valmiina käyttöön.

Piirsin tussilla laukkuun ääriviivat ja pistelin aluksi yhdellä neulalla oranssin ketunpään reunat. Tämän jälkeen pistelin hieman keskeltä ja sitten tein samalla idealla posket. Kun Pää ja posket olivat reunoista kiinni, otin käyttöön "neulatelineen", johon saa 9-10 neulaa kiinni kerrallaan. Sen avulla keskikohtien huovuttaminen onnistui 10 kertaa nopeammin.



Kun ketunpää oli valmis, kiinnitin lasiset askartelusilmät ja nenän paikalleen. Silmiä ja neniä saa melkein kaikista askarteluliikkeistä tai kaupoista missä on suuri askarteluosasto.

Neulahuovuttaminen on täydellisen ihana stressinhallintakeino. Hakatessasi tuhansia kertoja neulalla pehmeää pohjaa vastaan, pää tyhjenee eikä tarvitse ajatella mitään. Ajatukset katoaa kuin itsestään ja mieli on rento.


TARVITSET:


Valmiin huovutetun laukun
Oranssia ja valkoista villaa
Huovutusalustan ja -neulan
Lasisilmät sekä nenän (myös napit käy)

  • Piirrä kassiin haluamasi kuva.

  • Huovuta pääpiirteittäin pohja reunoista alkaen kiinni.

  • Hakkaa sitten neulalla keskikohtaa niin kauan, että villa muuttuu huovaksi. Voit lisätä villasta niin monta kerrosta kuin haluat.

  • Kiinnitä mahdolliset silmät, nenät ja suut.

Kommentit

  1. Tulipa kiva! Kettuhahmo on yksi suosikeistani. 😊

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Minäkin pidän ketuista asusteissa :)
    Kivaa Syksyä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit