DIY: Suloinen pussi sammutuspeitteelle!



Onnistuin saamaan melkoisen kahakan aikaiseksi jo sammutuspeitteen pussia suunnitellessani. Tästä syystä hoidan nyt alkuun varoituksen sanaset ja sitten siirrymme itse projektin pariin!

  • Kun ostat valmiin pussin sammutuspeitteelle, tai teet sellaisen itse, muista, että sammutuspeitteen olisi hyvä olla selkeästi merkittynä tulipalon sattuessa.

  • Kiinnittä sammutuspeite keittiöön sellaiseen kohtaan, että sen tunnistaa ja löytää heti, kun tarve ilmenee.

  • Älä pidä sammutuspeitettä ikinä piilossa kaapissa tai muualla mistä sitä joutuu etsimään.

  • PIDÄ PEITE AINA TUNNISTETTAVANA.

  • Sammutuspeitteen pussi ei saa olla sidottuna tai muuten kahlehdittuna peitteen päälle, peite pitää saada pussista ulos nopeasti.

  • Pussi ei myöskään saa olla liimattuna tai muuten kiinnitettynä peitteen pakettiin, sillä paketista löytyvät ohjeet peitteen käyttöön. Kaikki eivät niitä välttämätä osaa ulkoa.




Siinä varmaankin ne tärkeimmät. Meidän kotimme toistaa valkoista, harmaata ja mustaa värimaailmassaan. Siksi kirkkaanpunainen sammutuspeite pisti keittiön seinästä silmään jopa sivusilmällä vilkaistessa. Ymmärrän kyllä, että se on sen tehtävä, mutta kaipasin sille silti hieman neutraalimpaa ulkonäköä. Kyselin neuvoja, vinkkejä ja ideoita millä tavalla lähteä toteuttamaan tätä projektia.

Päädyin yksinkertaisimpaan mahdolliseen ratkaisuun jo olemassa olevilla välineillä. Eli pussin tekeminen ei maksanut minulle senttiäkään.

Kaivoin Googlea apuna käyttäen netistä kuvan. Kuva on otettu sivustolta, mistä saa ottaa ilmaiseksi omaa käyttöä varten kuvia. Tein kuvankäsittelyohjelmalla kuvan päälle tekstin ja käänsin kuvan niin, että teksti on peilikuvana.

Tämän jälkeen tulostin muste-väritulostimella kuvan siirtopaperille. Olen ostanut siirtopaperit viitisen vuotta sitten Class Ohlsonilta ja hyvin tuntuvat pelittävän edelleen.



Sitten kaivoin kangaskassista vanhan valkoisen lakanan, josta leikkasin sopivan palan kaksinkertaisena. Silitin kankaan, taittelin kaksinkerroin ja jätin 3,5 cm saumavaraa reunoihin. Sammutuspeite on melkoisen paksu, joten saumavaraa kannattaa varata reilusti että peite mahtuu pussiin.

Ompelin reunat siksakilla ja suoralla. Alareunan taitoksen ompelin suoralla ompeleella. Silitin pussin vielä kerran kunnolla, jonka jälkeen silitin itse kuvan pussiin kiinni. Yläreunaan mittasin sammutuspeitteen kanssa kohdan, missä peitteen oma kiinnitysreikä on. Leikkasin samaan kohtaan pussiin aukon, nyt se roikkuu seinällä hienosti.

Pussissa ei ole tarroja, teippejä tai mitään muutakaan ylimääräistä kiinnikettä. Pussi on vedetty sammutuspeitteen oman punaisen pussin päälle ja se on päällä ainoastaan huppuna. Pussin ompelu ja silitys onnistuu varmasti alakouluikäiseltäkin aikuisen avustuksella. Nyt vaan toivotaan että pussi olisi ikuisesti pelkkä koriste, eikä peitettä tarvitsisi koskaan käyttää.


TARVITSET:



  • Sakset ja nuppineuloja

  • Ompelukoneen

  • Siirtopaperia ja tulostimen

  • Kangasta

  • Silitysraudan

Kommentit

Suositut tekstit