Macaronit lakkatäytteellä



Syksyllä bongasin Kakkuviikarin vispailua -blogista aivan ihanan ja pelottavan helpon reseptin macaroneihin. Pieniä muutoksia kuitenkin tein hänen reseptiinsä. Alkuperäisen reseptin macaronit ovat täydellisen muotoisia, suloisen vaaleanpunaisia ja niihin on käytetty vadelmaa makuna. Omani tein pian tuon jälkeen Suomi 100 -idealla ja makuna käytin lakkaa.

Väriksi laitoin hieman oranssia ja lakan maku täytteessä oli suloisen herkullinen. Myös Kakkuviikarin ohjeesta poiketen minä puolitin reseptin ja sain silti parikymmentä pientä herkkua aikaiseksi. Jos sinulla ei ole aiempaa kokemusta macaronien teosta, suosittelen kokeilemaan tällä pienellä annoksella ensin. Näin ollen ei harmita niin paljon jos jotain meneekin pieleen.

Kirjoitan oman reseptini tähän alle, mutta suosittelen kurkkaamaan myös alkuperäisen idean Kakkuviikarin blogista. Siellä resepti ja työvaiheet on selitetty tarkemmin ja näin ollen on varmempaa ettet epäonnistu.



 

RESEPTI (n. 20 kpl)


125 g Sokeria
40 g Vettä
48 g Valkuaista

125 g Mantelijauhoa
125 g Tomusokeria
40 g Valkuaista

80 g Maustamatonta tuorejuustoa
50 g Lakkahilloa
20 g Tomusokeria
40 g Valkosuklaata

TEE NÄIN:


Kaikki yllä olevat ainekset on mitattu käyttäen keittiövaakaa. Hyvien tapojen mukaisesti en julkaise toimintaohjeita tänne, sillä Kakkuviikarin Vispailuja -blogissa on niin hyvä ohje valmiiksi. Klikkaa itsesi tästä linkistä Kakkuviikarin Blogiin josta löydät selkeät, helpot ja idioottivarmat ohjeet miten toimia! Herkullisia hetkiä!

Kommentit

Suositut tekstit