Kesäkurpitsa minimunakkaat + muita brunssiherkkuja!



Näin keväisin on paljon ihania juhlia joita on kiva viettää perheen ja läheisten kanssa brunssin merkeissä. Pääsiäinen ja vappu on jo takanapäin, mutta sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Me pidimme äitienpäiväbrunssin jo etukäteen, kun äitienpäivää muutoin vietämme töiden merkeissä. Tässä kuitenkin kuvia ja ideoita äitienpäivän brunssille.

Meidän brunssillemme lapset tekivät hedelmäsalaatin. Perus ruokailuveitsi pysyy jo piiperöiden käsissä mallikkaasti ja olenkin antanut heidän pilkkoa hedelmäsalaattiin tuoreet hedelmät vahtien itse vieressä.



Suolaisina paloina meillä oli myös patongista leikattua siivuja, joiden pintaan paahdoin pienesti emmentalia. Päälle pursotettiin yrttituorejuustotahna, jonka sekaan laitoin palvikinkkua, kevätsipulia ja persiljaa. Patonkia oli tarjolla myös sellaisenaan, sillä meillä nuo tahnat eivät ole lasten makuun.





Lisäksi teimme uunissa vohveleita joita sai syödä joko suolaisena edellä mainitun tahnan kanssa tai makeana mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. Lisäksi pöydässä oli myös valkosipuli- ja valkohomejuustot kera keksien ja viikunahillon.

Minun henkilökohtainen suosikkini kuitenkin oli kesäkurpitsamunakkaat. Kesäkurpitsan herkkä maku yhdistettynä kananmunaan ja parmesaniin oli jotain niin herkullista, että tiedän tarkalleen että näitä tulee tehtyä paljon jatkossakin!




KESÄKURPITSA MINIMUNAKKAAT (6 annosta)


1 Kesäkurpitsa
12 Kananmunaa
½ dl Parmesania
suolaa, pippuria

  • Tee kesäkurpitsasta "spagettia" joko spiraalileikkurilla, tai jos sellaista ei löydy, raasta kesäkurpitsa raasteeksi.

  • Purista kesäkurpitsasta irtoava neste leivinpaperin läpi.

  • Voitele kuppikakkupellin kolot öljyllä ja täytä ne puolilleen kesäkurpitsalla.

  • Riko kananmunat yksi kerrallaan jokaiseen kuppikakkupellin kuppiin ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria.

  • Ripottele parmesanraastetta pintaan.

  • Paista 200 C 10-15 min (jos haluat keltuaisen jäävän löysäksi) tai 20 min (pinta on saanut väriä ja keltuainen on kypsä).

  • Tarjoile osana brunssia tai vaikka lisukkeena salaatille / kalalle / aamiaisleivälle tms.


PS. Olethan jo osallistunut blogissani olevaan arvontaan? Arvon lippuja Taste of Helsinki -tapahtumaan! Voit osallistua arvontaan klikkaamalla tästä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit