Vegaaninen Shepherd´s Pie



Tämän reseptin toteutin ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten kun kotiuduin Lontoon reissultani. Paellan kanssa oli sama juttu - mikään ei palauta ihania reissumuistoja ja lievitä ikävää, kuin kotona tehty ruoka joka tapailee reissumaan makutottumuksia.

Resepti on siis syntynyt jo kauan aikaa sitten, mutta nyt kun mietin mitä tekisimme kasvisruokapäivänä lounaaksi, muistin tämän ihanuuden.

Alunperin Shepherd's pie tai toiselta nimeltään cottage pie on siis lihalaatikko mikä peitetään runsaalla perunamuusilla. Pintaan ripotellaan korppujauhoja tai juustoa että kuoresta tulee rapea. Ihanan pehmoisen perunamuusin alla on herkullinen kastike ja ruoka ei kaipaa mitään lisukkeita. Korkeintaan salaattia.

Tämä ruoka on syntynyt Britanniassa jo 1700 -luvun loppupuolella ja noiden nimien ero on ymmärtääkseni siinä, että Shepherd's Pie -nimitystä käytetään kun kastikkeen liha on lammasta. Kuitenkin molemmat nimitykset ovat synonyymeja toisilleen ja molempia käytetään.

Tässä reseptissä ei siis ole lihaa eikä mitään eläinperäistä.


VEGAANINEN SHEPHERD'S PIE (4-6 annosta)


PERUNAMUUSI:

800g Jauhoista perunaa kuorittuna ja pilkottuna
Pari litraa vettä keittämiseen
1 tl Suolaa
1,5 dl Kaurakermaa
1 rkl Sinistä keijua

  • Keitä perunat kypsiksi. Kaada keitinvesi talteen.

  • Murskaa perunat survimella ja lisää keiju sekä kaurakerma.

  • Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Maista ja mausta suolalla!




KASVISKASTIKE:

2 Isoa porkkanaa raastettuna
1 Iso sipuli pieninä kuutioina
1 Raastettu kesäkurpitsa
3 Tomaattia kuutioina
500g Tomaattimurskaa
200g Paseerattua tomaattia
2 Valkosipulinkynttä murskattuna
1 pkt Mustia papuja
2 dl Perunoiden keitinlientä

VINKKI: Voit halutessasi lisätä kastikkeeseen muusista yli jääneen kaurakerman lopun!

(KORPPUJAUHOJA)

Mausteet: Suola, pippuri, valkopippuri, ripaus kanelia, inkivääriä, korianteria ja jeeraa,

  • Kuullota kaikki kasvikset pannulla.

  • Lisää mausteet.

  • Lisää tomaattimurska, paseerattu tomaatti ja keitinvesi.

  • Keitä vartin verran että kastike kiehuu kokoon eikä ole liian ohutta.

  • Maista ja mausta lisää tarvittaessa.


 

LAATIKKO KASATAAN NÄIN:

  • Voitele uunivuoka hyvin öljyllä.

  • Kaada pohjalle kastike ja levitä se tasaisesti.

  • Kaada päälle perunamuusi ja levitä se kaikkialle kastikkeen päälle.

  • Voit ripotella pintaan korppujauhoja.

  • Paista uunissa 200 C n. 30 min tai kunnes pinta saa kauniin värin.


 

 

Kommentit

Suositut tekstit