Vegaaninen ja gluteeniton Pekonihampurilainen!

vegaaninen hampurilainen vegaaninen pekoni

Kylään on tulossa vieras jonka ruokavalio on vegaaninen ja gluteeniton. Ruokalistalla on hampurilaisia. Sekaaneille tavallisia ja vegaanille vegaanisia. Googlettaminen avaa satoja reseptejä joista kaikki vaikuttavat hyviltä mutta raaka-ainelista on massiivinen. Ja kun et oikein tunne vegaanista maailmaa, et myös osaa raaka-aineiden perusteella sanoa miltä lopputulos tulee näyttämään ja maistumaan. Päätät soveltaa ja kokeilla itse.

Tästä tilanteesta lähdin rakentamaan oman reseptini vegaaniseen ja gluteenittomaan pekonihampurilaisen. Tein kaiken kaksi kertaa. Halusin että vegaanisessa versiossa on samat elementit kuin lihallisessakin versiossa. Pekonista lähtien.

Googlasin reseptin gluteenittomaan sämpylään. Päätin jo kaupassa että jauhoina käytän tattaria. Tein sämpylät pilkulleen ohjeen mukaan kaksi kertaa ja kummallakin kerralla sain lopputulokseksi järkyttäviä limapalloja. Luovuin reseptistä ja lähdin kokeilemaan omaa versiota. Se onnitui erinomaisesti ja sämpylöiden koostumus oli aivan samanlainen kuin tavallisissa briossisämpylöissä mitä leivoin muille.

Myös vegaaninen pekoni onnistui hyvin ja siinä oli savuinen mutta autenttinen maku. Pekoni tosin kannattaa tehdä aivan viimeisenä koska sen tulisi olla superrapeaa. Se muuttaa koostumustaan ja kadottaa rapeuden hyvin nopeasti jäähtyessään.

Alla olevien reseptien lisäksi tarjolla oli myös vegaanista cheddaria ja itse tehtyjä lohkoperunoita mitkä oli maustettu suolalla ja timjamilla.

vegaaninen hampurilainen vegaaninen pekoni

Gluteeniton ja vegaaninen tattarisämpylä


4 dl Kivennäisvettä
1 rkl Psylliumia
0,5 tl Kookossokeria
1 tl Suolaa
1 pss Kuivahiivaa

1,5 dl Tattarijauhoja
1,5 dl Tattarihiutaleita
2 rkl Maissitärkkelystä
2 rkl Oliiviöljyä

Pinnalle seesaminsiemeniä

  • Lämmitä kivennäisvesi mikrossa. Lisää joukkoon psyllium, sokeri, suola ja kuivahiiva. Anna vetäytyä hetki.

  • Sekoita jauhot, hiutaleet ja tärkkelys keskenään. Sekoita jauhoseos nesteeseen ja lisää öljy.

  • Vaivaa hetki ja anna kohota 30 min vedottomassa paikassa.

  • Leivo taikina sämpylöiksi ja kohota uudelleen vielä 15 min.

  • Paista 200 C 20 - 30 min.


Vegaaninen nyhtökaura - mustapapupihvi


1 pkt Mustapapuja liemessä
3 rkl Tattarijauhoja
1 dl Kvinoaa (kuivana, keitä kypsäksi. Kypsää kvinoaa tulee n. 2-3 dl)
1 Sipuli
1 pkt Nyhtökauraa (monday) tai Härkistä*

*HUOM! Nyhtökaura EI ole gluteenitonta. Härkis periaatteessa on, mutta se on "saattaa sisältää gluteenia" -tuote, sillä se valmistetaan linjastolla missä on tehty viljatuotteita. Jos tarve on EHDOTTOMAN GLUTEENITON niin suosittelen tekemään pihvin muuten ohjeen mukaan, mutta lisäämään tattarijauhoa 3rkl ja jättämään Nyhtiksen ja Härkiksen väliin!

Mausteita: Suola, pippuri, oregano, basilika, sipulijauhe, valkosipulijauhe

  • Keitä kvinoa kypsäksi ja jäähdytä.

  • Kaada mustapavuista liemi pois ja muussaa ne haarukalla. Sekoita kaikki aineet keskenään ja tee niistä pihvejä leivinpaperille. Paista 200 C kunnes pinta saa kauniin värin.


[caption id="attachment_5173" align="aligncenter" width="1024"]vegaaninen hampurilainen vegaaninen pekoni Vegaaninen pekoni[/caption]

Gluteeniton ja vegaaninen pekoni


Munakoiso

Marinadi:

1,5 rkl Soijakastiketta
1,5 rkl Tummaa siirappia
3 tl Savuaromia
1,5 rkl Oliiviöljyä
1 tl Garam Masala -mausteseosta
1 tl Chiliä

  • Sekoita marinadin ainekset hyvin.

  • Viipaloi munakoiso ohuiksi "pekoniviipaleiksi".

  • Sivele viipaleisiin marinadia pullasudilla. Käännä viipaleet ja sudi toinenkin puoli.

  • Paista tulikuumalla pannulla ilman öljyä. Tarjoile heti!


vegaaninen hampurilainen vegaaninen pekoni

Gluteeniton ja vegaaninen punasipulihillo ja majoneesi


Majoneesi syntyi kun laitoin sauvasekoittimen korkeaan kulhoon 3 rkl kikherneiden lientä ja 2,5 dl hyvää oliiviöljyä. Molempien ainesosien tulee olla huoneenlämpöisiä (samanlämpöisiä keskenään) että ne emulgoituvat. Muuten majoneesi ei onnistu.

Maustoin majoneesin suolalla, viinietikalla ja valkosipulilla. Kaikkia mausteita tuli tuohon annokseen noin teelusikallinen.

PUNASIPULIHILLO:

Iso punasipuli
3 rkl Fariinisokeria
1 rkl Balsamietikkakastiketta
(1 rkl Etikkaa)
Öljyä
Ripaus suolaa

  • Kuullota punasipulisuikaleet öljyssä.

  • Lisää fariinisokeri ja ripaus suolaa ja anna kuplia muutama minuutti.

  • Anna jäähtyä. Säilyy jääkaapissa muutaman päivän.


vegaaninen hampurilainen vegaaninen pekoni

Kommentit

  1. Hei ihan vaan että nyhtökaura ei ole muuten gluteenitonta, että kannattaa ton ohjeen nimi muuttaa mutta muuten tosi hyvältä kuulostavia ohjeita :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on aivan totta. Olin juuri tulossa korjaamaan asiaa kun huomasin kommenttisi. Tarkoitukseni oli lisätä maininta että nyhtökaura sisältää gluteenia ja että sen sijaan voi joko käyttää Härkistä (joka kuitenkin saattaa sisältää gluteenia) tai tehdä pihvin kokonaan ilman kumpaakin lisäämällä siihen enemmän tattarijauhoa. Kiitos huomiosta, korjaan asian samantien. Unohdin koko asian kun kiireessä postasin mikä oli paha virhe minun puoleltani.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit