Herkullinen mustikkakukko!



Muistan että joskus lapsuudessa meilläkin on tehty mustikkakukkoa, mutta enemmän tämä on tullut tutuksi anopin kautta. Mustikkakukko on perinteinen resepti, jossa ruiskuoren sisään laitetaan mustikkaa. Perunajauho sitoo mustikasta tulevan mehun ja näin rapean kuoren sisälle hyytyy tiivis mustikkamassa.

Vaniljakastike tai -jäätelö kruunaa tämän perisuomalaisen herkun ja rukiin ja mustikan kaunis maku on täydellisessä harmoniassa. Tämä on ainoa kukkoruoka mistä pidän. Kala- tai kasviskukot eivät ole koskaan säväyttäneet minua, mutta tämä makea jälkiruoka versio on löytänyt paikan sydämestäni.

Tein kerralla pari pienempää ja yhden isomman kukon. Halusin kokeilla onko maussa tai koostumuksessa eroja näiden välillä. Pieni ero löytyi ja pidin itse enemmän pikkukukoista, sillä niissä oli enemmän sitä kuorta. Isossa kukossa kuorta on enemmän vain reunapaloissa ja keskellä luonnollisesti enemmän mustikkaa.

Resepti itsessään muovautui sitä tehtäessä ja maku oli todella herkullinen.


MUSTIKKAKUKKO (8 - 10 pientä tai 1 iso)


POHJA:

300g Voita
1,2 dl Sokeria
3 dl Ruisjauhoja
1 dl Vehnäjauhoja
1,5 tl Leivinjauhetta

  • TÄYTE:


500 g Pakastemustikkaa
1 dl Sokeria
3/4 dl Perunajauhoja

Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa!

  • Vatkaa voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi.

  • Lisää seokseen jauhot ja leivinjauhe.

  • Painele 2/3 taikinasta voidellun uunivuoan pohjalle ja reunoille. Jätä 1/3 taikinasta kanteen.

  • Sekoita mustikat, sokeri ja perunajauhot keskenään ja kaada vauokaan.

  • Tee lopusta taikinasta kansi ja laita mustikoiden päälle. Kannen tekeminen onnistuu helposti kun taputtelet taikinan runsaiden jauhojen kera leivinpaperin päälle. Näin kansi on helppo kipata pohjan päälle.

  • Paista 200 C n. 40 - 45 min, kunnes pinta saa kauniin värin.

  • Kukko on parhaimmillaan hieman lämpöisenä vaniljakastikkeen kera!


Kommentit

  1. Muuten hyvä resepti, mutta pikku viba on käynyt , kun rasva on unohtunut ja on liikaa sokeria.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! Tämän siitä saa kun yrittää lasten kanssa tehdä töitä :D Iso kiitos huomiosta! Nyt on resepti korjattu!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit