Uuden vuoden herkkudonitsit!



Vuosi 2017 lähenee loppuaan ja viimeiset päivät tätä vuotta ovat käsillä. Ylihuomenna on aika juhlia. Jouluähky alkaa olemaan selätetty ja on aika kaivella esiin toisenlaiset herkut, kun kinkku ja laatikot taas tökkii ensi jouluun asti.

Näitä donitseja on hurjan kiva tehdä yhdessä lasten kanssa. Serkkutyttöjeni käydessä näiden valmistamiseen saatiin vierähtämään koko aamupäivä, ja maku kyllä palkitsi tekijänsä.

Myös laatikon pohjalle haalitut strösselit saatiin viimeinkin hyötykäyttöön mukavasti, mutta parasta kaikessa tietenkin oli se yhdessä tekeminen!

Alkuvuodesta palataan jälleen kevyemmin reseptien ja muiden pariin, mutta nyt vielä nautitaan kiireettömyydestä, herkuista ja hyvästä seurasta!



Resepti on tämä aivan ihana Suklaapossun resepti pienillä muutoksilla! Alkuperäinen resepti ja toimintaohjeet löytyvät tästä linkistä (klik). 

Taikinaan on lisätty vaniljasokerin tilalle 2 tl vanilja-aromia. Kardemumman voi myös halutessaan vaihtaa kaneliin.

Valmistuksen jälkeen donitsit on dipattu sulassa maito- ja/tai valkosuklaassa. Koristele strösseleillä ennen kuin suklaa ehtii hyytyä. Vaaleanpunaisten donitsien kuorrutteessa on ruokalusikallinen omatekoista marjamehua sekä tomusokeria sen verran, että kuorrute tuli riittävän paksuksi! Halutessaan tuohon voi käyttää myös mansikkatomusokeria!

Nautinnollisia hetkiä!

Ps. Blogissa on meneillään arvonta, missä voit voittaa NP Naisten housukaupan mallistosta vapaavalintaiset housut. Arvonta ja lisää aiheesta löydät tästä linkistä!

Seuraathan minua jo Instagramissa ja Facebookissa!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit