DIY JOULUKALENTERI + Ideoita mitä laittaa luukkuihin!



Muistan miten tärkeä joulukalenteri oli minulle kun olin lapsi. Meillä oli usein kaksi kalenteria. Suklaakalenteri sekä partiolaisten kalenteri mistä paljastui kuvia. Siihen aikaan ei ollut kirja- tai legokalentereita, mitä nyt on.

Viime vuonna omat piiperöni saivat vielä suklaakalenterit isovanhemmilta. Tänä vuonna harkitsin kirjakalenteria, mutta päädyin kuitenkin ostamaan itse pieniä lahjoja, mistä lapset itse pitävät varmasti.

Kalenterin yllätyksiin meni rahaa suunnilleen 30 €. Siis yhteensä. Ja se on kahdelle lapselle. Minusta se ei ollut paha hinta tälle projektille ja tiedän varmasti että jokaisessa luukussa on jotain mistä he varmasti pitävät.



Osa ylläreistä on vähän sälääkin, mutta halusin lahjojen olevan monipuolisia ja sisään on piilotettu myös pieniä yhdessä tekemiseen liittyviä juttuja. Esimerkiksi kun luukusta löytyy piparkakkumuotit, sinä päivänä leivotaan yhdessä pipareita. Toiseen luukkuun laitan kortti- ja askartelumateriaaleja, jolloin askartelemme yhdessä joulua varten.

Tai kun luukusta tulee värikynät, on värityspäivä. Muovailuvahan löytyessä muovaillaan ja mehujäämuottien ilmestyessä luukusta tehdään jogurtti-marjajäitä.

Lisäksi aion vielä löytää jostain edullisesti jouluaiheisen 24 palan palapelin ja jokaisessa luukussa tulee olemaan yksi palapelin pala. Jouluaattona sitten rakennetaan tuo palapeli yhdessä. Minun lapseni siis rakastavat palapelien tekoa, joten tämä perustuu siihen.

Värikyniä ja muita vastaavia saa tosi edullisesti, mutta käytin hyväkseni mm. cittarin outlettia kun kävin etsimässä noita yllätyksiä. Harvasta luukusta paljastuu yli 2 € maksavia yllätyksiä ja kolmesta luukusta löytyy jopa niitä namusiakin. Kallein yksittäinen luukku taitaa olla tuo piparkakkuluukku, sillä nuo muotit maksoivat 1,80€ / kpl.

Tikkareita ja vastaavia jos hankkii enemmän, pääsee vieläkin halvemmalla. Mutta meillä niitä syödään vain kerran viikossa, joten en viitsinyt tehdä siihen muutosta nytkään.

Osa luukkujen yllätyksistä on sälää mitä ostelen aina pitkin vuotta kun jokin megahyvätarjous tulee vastaan. Esimerkiksi askartelukaupoista ja ihan marketeistakin saa hommaan sopivaa sälää varsinkin alkuvuodesta, kun jouluroinaa myydään superhalvalla varastoista. Olen juuri niin jouluihminen, että kun loppiainen koittaa, alan jo suunnittelemaan seuraavaa joulua.

Joulukalenterin pohjana minulla on aikanaan ompelemani joulukalenteri. Joskus kauan sitten julkaisin tämän kalenterin (linkki) ja omamme on vastaavanlainen mutta isompi. Tässä jutussa on myös ohjeita ompelemiseen.

Huomasin muuten tänä vuonna messuilla että askarteluliikkeet myyvät valmiita DIY - joulukalenterisettejä missä on kaikki kalenteriin tarvittava materiaali valmiissa pakkauksessa. Myös pinterestistä löytyy paljon kivoja ideoita kalenteripohjaan kun hakuun kirjoittaa "diy Advent calendar" tai "diy christmas calendar".

Tässä myös linkki vielä isommille lapsille tekemääni kalenteriin (linkki). Tein siis viime vuonna serkuilleni joulukalenterin missä oli tehtäviä ja muuta hauskaa ja isommille lapsille sopivaa.

Oletteko te tehneet omia kalentereita vai ostatteko valmiita? Minkälaisia kalentereita ostatte tänä vuonna ja minkä ikäisille lapsille? Ja te jotka teette itse, mitä olette hankkineet luukkuihin?

Seuraathan minua jo instagramissa ja facebookissa?

 

 

Kommentit

  1. Kaksivuotiaalle taaperolle on tulossa joulukalenteri tänä vuonna :) Osa kalenterin jutuista on asioita, mitä saisi muutenkin, ihania pikkuhousuja ja alkkareita, joulumusiikkia ja joulukirjoja jne. Toki lisäksi herkkuja ja muuta hömppää :)

    VastaaPoista
  2. Sofia / Frutti Di Mutsi17. marraskuuta 2017 klo 3.42

    Ihania ideoita jokainen! Meillä on nyt nuo sukat, mutta alkkarit voisi kyllä vielä hommata, samoin kuin jonkun ihanan joulumusiikkilevyn <3

    VastaaPoista
  3. Sofia / Frutti Di Mutsi17. marraskuuta 2017 klo 3.42

    Kiitos Hilu <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvistä ideoista! Auttaa eteenpäin tänäkin vuonna! 😊

    VastaaPoista
  5. Kivoja ideoita. Mie tein toissa vuonna ensimmäisen kerran perhekalenterin. Mutta meidän arkea kun ei voi kauheen paljon etukäteen suunnitella, niin ratkaisin kalenterin omalla tavalla.

    Askartelin pienen lahjapaketin, jonne tonttu käy yön aikana jättämässä kirjeen. Joka aamu kirjeessä lukee jotakin ihan pientä. Lisäksi on esim. Tarroja ja muutaman kerran karkkia/suklaata.

    Jos on isompaa tavaraa, kuten joskus oli askartelu tarvikkeita, tonttu piilottaa ne toiseen paikkaan ja kirjoittaa kirjeeseen vihjeen missä tavarat on. Tämä on kiva koko perheen yhteinen juttu 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit