Superhelpot karjalanpiirakat!





Koulun jälkeen kun palaan kotiin, minä tarvitsen jotain tekemistä, että jaksan valvoa yhdeksään. Jos heitän sohvalle pitkäkseni, minä sammun kuin saunalyhty ja sitten on yö pilalla. Niinpä minä usein leivon. Se on toiminut muuten ihan kivasti, mutta me tarvitaan pikkuhiljaa teollisuuspakastin minne säilöä kaikki mitä teen. Onneksi nyt viikkojen kuluessa tilanne on kääntynyt mukavasti voiton puolelle ja on kyllä ollut ihana niinä superväsyneinä päivinä kaivaa valmiita aamu- ja iltapaloja pakastimesta ilman sen kummempaa häsläämistä.

Pari päivää sitten kun tulin kotiin, hain lapset hoidosta ja mietin mitä tehtäisiin. Lapset ehdottivat piirakkaa, mutta koska siihen ei ollut tarpeita, päätimme tehdä karjalanpiirakoita. Kinuskikissan ohjeessa on hyvä niksi, millä piirakoiden tekeminen onnistuu ilman pulikkaa ja lisäksi niitä saa tehtyä nopeasti sarjatuotannolla ilman mitään sen kummempia peittelyitä.

Sarjatuotanto onnistuu kun taikina kaulitaan ensin levyksi, mistä muotilla otetaan ympyröitä. Tämän jälkeen ympyrät kaulitaan litteiksi, eivätkä ne ehdi kuivahtaa, kun täyttää ne nopeasti. Todella helppoa ja nopeaa.





Karjalanpiirakathan mielletään hurjan vaikeiksi ja vaativiksi leivonnaiseksi ja varmaan siitä syystä osa ei edes uskalla kokeilla niiden tekoa kotona. Minusta se pelottelu on turhaa ja hassua. Niitä tekee siinä missä mitä tahansa muutakin. Eihän ne tietenkään koskaan ole niin kuin karjalaiset naiset niitä aikanaan teki, mutta tällä reseptillä niiden teko on hauskaa, helppoa ja jokainen pystyy siihen. Lapset rakastivat erityisesti puuron jämien syöntiä sekä rypytystä. Tässäkin voin vaan todeta, että jos kolmen ja neljän ikäinen suoriutuu rypyttämisestä, kuka tahansa onnistuu.


RESEPTI (n. 20 piirakkaa):


1 l Täysmaitoa
2 dl Puuroriisiä
2 dl Vettä
2 tl Suolaa
nokare voita

2,5 dl Ruisjauhoja
1,5 dl Vehnäjauhoja
2 tl Suolaa
1 3/4 dl Vettä
1 rkl Voisulaa

  • Keitä riisipuuro. Sulata nokare voita pinnoitetun kattilan pohjalla ja heitä riisit sekaan. Kuullota niitä kunnes riisit muuttuvat läpinäkyviksi.

  • Kaada joukkoon vesi ja anna sen imeytyä kokonaan. Tämän jälkeen kaada 2-3 dl maitoa kerrallaan niin kauan että kaikki maito on seassa. Keittele puuro rauhassa kypsäksi ja mausta suolalla.

  • Kun puuro on valmis, jäähdytä se kokonaan.

  • Tee kuoritaikina. Sekoita jauhot ja suola veteen ja vaivaa hieman. Lisää loppuvaiheessa voisula.

  • Kauli taikina isoksi n. 5 mm paksuksi levyksi ja ota pyöreällä muotilla tai lasilla taikinasta ympyröitä.

  • Pinoa ympyrät päällekäin ja kauli jokainen ympyrä litteämmäksi.

  • Lisää keskelle ruokalusikallinen puuroa ja rypytä reunat.

  • Paista 300 C 10-13 min


TÄYDELLINEN RYPYTYS- JA VAIHE-VAIHEELTA OHJE LÖYTYY  KINUSKIKISSAN SIVUILTA, PÄÄSET SIIHEN TÄSTÄ LINKISTÄ.

Ps. Seuraathan minua jo Facebookissa ja Instagramissa? Molemmista löydyn nimellä Frutti di Mutsi.





Kommentit

Suositut tekstit