Taivaallinen Charlotte Russe - Gluteeniton ja vegaaninen

 



Koulun alkaessa olemme tutustuneet normaalin ravitsemuksen ja ravitsemussuositusten lisäksi allergioihin ja erityisruokavalioihin. Itsehän kutsun niitä ton-ton-ton- tunneiksi, sillä niillä tunneilla valmistamme hyvistä raaka-aineista munatonta, maidotonta, gluteenitonta ja muuten ton-ton-tonta ruokaa.

Tämän reseptin olisi kai pitänyt olla vain gluteeniton, mutta yhdessä Minnan kanssa vietiin tämä kahvipöydän kruunaamaton kuningatar pidemmälle. Niinpä vahingossa ja hyvän tuurin ollessa puolellamme, syntyi gluteeniton ja vegaaninen charlotte russe.

Kaunishan se ei ole, sillä sitä ei koulussa koristeltu ja itse leivonnassa pidän hyvän maun lisäksi suurta arvoa juurikin koristelulla. Minulla on silti vahva usko siihen, että jokainen joka tätä kokeilee, tulee säilyttämään reseptin jatkossa. Niin herkullista tämä on.

Ulkonäkö: 1/5
Maku: 6/5

Ps. Pahoittelen ettei kuvia ole enempää. Koulussa on vaikea ehtiä ja muistaa kuvata kaikkea kun aikaa on rajoitetusti ja kiire on kova!

TARVITSET (n. 20 annosta):


2 dl Säilyke kikherneiden lientä siivilöitynä
5 dl Tomusokeria
1 tl Maizenaa
3,5 dl Perunajauhoja
2,5 dl Vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl Ksantania
1 dl Kaakaojauhetta
2 tl Leivinjauhetta

2 prk (2,5dl) Soya Vispiä
2 dl Vadelmahilloa
2 dl Tuoretta tai pakastettua vadelmaa (Jos käytät pakastettua, sulata ja valuta neste pois.)
5 pss Vege geliä (Löytyy leivontaosastoilta)

  • Vatkaa siivilöity kikherneliemi, tomusokeri ja maizena kuohkeaksi vaahdoksi.

  • Lisää perunajauhot, jauhoseos, kaakaojauhe, ksantani ja leivinjauhe massaan siivilöitynä. Sekoita huolellisesti.

  • Paista seos leivinpaperilla peitetyillä pellillä uunissa 180 C n. 12 min, tai kunnes se on kypsä ja kauniin värinen.

  • Kippaa kuuma levy sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä hetki.

  • Vatkaa soijavispi kovaksi vaahdoksi ja lisää siihen vadelmat ja hillo.

  • Levitä osa vispi-vadelmaseoksesta kääretorttupohjan päälle. Rullaa tortuksi ja siirrä tekeytymään jääkaappiin pariksi tunniksi.

  • Leikkaa kääretortusta n. 1,5 cm paksuja viipaleita.

  • Vuoraa kelmulla pyöreäpohjainen kulho esim. salaatti- tai taikinakulho.

  • Vuoraa kääretorttupaloilla kulho pohjasta ylöspäin, niin että ne muodostavat kuperan ja tasaisen "kupin".

  • Valmista vegegeeli pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää se loppuun soija-vadelmamassaan.

  • Kaada vadelmamassa kulhoon kääretorttuviipaleiden päälle ja laita tekeytymään yön yli jääkaappiin.

  • Kumoa koko komeus tarjoiluastialle (esim. iso lautanen) ja koristele haluamallasi tavalla. Nauti upeasta herkusta!

Kommentit

Suositut tekstit