DIY Autonrenkaista kukkatelineiksi!



Sain keväällä meidän paikalliskirppiksen kautta neljä autonrengasta projekteihini ja kaksi niistä ajattelin säästää kukkapenkkejä varten. Mallailin renkaita pitkin pihoja enkä saanut niitä mitenkään istumaan sinne nätisti. Sitten näin Pinterestissä idean, missä ne oli kiinnitetty seinään ja laitettu kukkaset siihen. No niinpä otin ja toteutin idean ja nyt ne ovat meidän ulkovaraston seinällä.

Leikkasin puukolla vähän ulkoreunaa pois. Se oli huomattavasti hankalampaa kuin luulin. En millään saanut reunaa siistiksi, mutta maalauksen jälkeen virheet hieman tasoittuivat. Maalasin ne perus spraymaalilla ja kesän lopuksi aion irrottaa ne ja viedä sisälle varastoon.



Aion laittaa kuvissa näkyvällä idealla murattia ja tulilatvoja noihin kesäksi. Ne näyttävät hauskalta ulkovaraston seinällä ja toimivat oikein hyvin amppelin virkaa ajaen.

Mitään syötäviä kasveja noihin ei voi myrkkyjen takia laittaa. Sekä renkaat että tuo maali ei tee ihmiselle hyvää, mutta peruskukkaset tuossa kasvaa varmasti kivasti kesän ajan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit