Ihanat huonekalut lastenhuoneen sisustukseen!



Saimme Jollyroomilta tämän huonekalusetin ja tämän suloisen teltan lastenhuoneeseemme. Kirjoitin uudesta sisustuksesta tässä postauksessa, siitä näkeekin koko huoneen uuden tyylin.

Lastenhuoneeseen tuli teltta, jonka sisälle ompelen kierrätysmateriaaleista kivat tyynyt joiden päällä lekotella. Teltta on suloinen lisä sisustukseen ja se tuo mukavaa vaihtelua entiseen. Teltassa meillä luetaan kirjoja. Se toimii myös kotina ja kauppana. Lisäksi siellä ollaan piilossa ja myös muumien retkillä se on nuuskamuikkusen teltta.

Teltta on lisännyt selkeästi lasten mielikuvitusta. Minusta se on pohjattoman ihana asia. Lastenhuoneen värimaailma tapailee tällä hetkellä enimmäkseen valkoista ja harmaata, se toimii siis jatkumona sille samalle, mitä kotimme värimaailma muutenkin on.

Sisustuksen värit sopivat myös pojalle ja tytölle hyvin. Ei ole joko tai, vaan on yhteistä. Minä en ole sukupuolineutraaliuden kannattaja, mutta en myöskään pidä siitä, etteivät lapset leikkisi kaikella millä haluaa vain siksi että joku toinen on pojalle ja toinen tytölle. Kummallakin on tietysti omia lelujaan, juttuja mitä he itse ovat halunneet. Mutta yhteiset jutut ovat yhteisiä ja yhteisessä käytössä.



Vaaterekissä meillä on lasten roolivaatteet. Sieltä löytyy tyttäreni prinsessamekot ja poikamme tiikeri- ja lentäjänpuvut. He osaavat itse ottaa siitä vaatteita silloin kun haluavat ja palauttaa niitä siihen myös takaisin. Näiden roolivaateleikkien ansiosta he oppivat myös kivasti pukemaan ja riisumaan itseään itsenäisesti.



Nukkekotikirjahyllystä ei tullut meillä kirjahyllyä. Siitä tuli leikkihylly. Kaikki lelut mahtuvat Ikean Kallaxhyllyjen laatikoihin, joten kirjahyllyssä vaihtelevat prinsessaleikit, ponileikit, sankarileikit ja mitkä tahansa muutkin leikit. Se on ehtinyt toimimaan myös Prismana ja paloasemana. Minusta se on superihana sellaisenaankin ja lapset osaavat ihanasti käyttää sitä yksin ja yhdessä.



Arkku ei päätynytkään osaksi lastenhuoneemme sisustusta. Se on alakerrassa, olohuoneessa. Lapset kuljettavat leluja kahden kerroksen väliä päivän aikaan aika paljon ja siksi arkku on alakerrassa ja sinne keräämme illalla sitten kaikki alakerran lelut.

Arkku on hurjan kätevä. Siinä on mukava hiljennyssysteemi, mikä estää paukuttamasta arkun kantta. Se sopii todella kauniisti osaksi olohuonetta ja ajaa siellä silti leluarkun virkaa.


LINKIT TUOTTEISIIN JOLLYROOMIN SIVULLE:



 

Kommentit

  1. upea tuo teltta! Ja mielestäni hyvä idea tuo että roolivaatteet tukee itsenäistä pukeutumista :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit