Maailman maukkain ruokasalaatti!

dsc_0008

Talvi on ruokaisten salaattien ja kuumien keittojen aikaa. Tällainen herkku syntyi väliviikolla tyttöjeniltaan. Ihanan ruokaisa ja täyttävä, mutta silti semisti kevyempi ruoka vaikka nachovuokaan verrattuna.

Maku hakkasi ulkonäön 100-0. Palaset on reiluja, juuri suuhun sopivan kokoisia. Kana kannattaa maustaa voimakkaasti, niin kastikkeita ei tarvita. Toki joku maukas kermaviilipohjainen toimii tämänkin kanssa. Tai turkkilaista jogurttia, valkosipulia, sitruunaa ja suolaa... Kastike, jota voisin vetää suoraan lusikalla.

Fetan sijaan tai lisäksi varmasti myös aurajuusto toimisi tässä! Ja auran kanssa ehkä tuore ananas palasina? Variaatiointi mahdollisuus jälleen kerran rajaton!


TARVITSET:


Broilerin filesuikaleita
Serrano -kinkkua

Jäävuorisalaattia
Punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja
Appelsiini
Kurkkua
Punasipulia
Paprikaa
Fetajuustoa

  • Paista broileri kypsäksi ja mausta reilusti. Itse käytin broilerimaustetta, kurkumaa, currya, kanelia, jeeraa, pippuria, suolaa, hunajaa, savupaprikaa ja chiliä.

  • Pilko kasvikset suuhun sopiviksi paloiksi kulhoon. Levitä pinnalle hieman jäähtyneet broilerit. Revi serrano -kinkku päälle ja lopuksi vielä feta.


dsc_0007

Kommentit

Suositut tekstit