DIY Kattokruunu puun oksasta - Kierrättäen!

dav

Tästä on jo reilu puoli vuotta aikaa, kun päätin haluta keittiön pöydän päälle kattokruunun. Minulla oli siitä selkeä visio. Pyörän vanne maalataan hopeiseksi ja siihen siimalla kristalleja ja vanhoja ruokailuvälineitä. En vaan saanut itseäni niskasta kiinni, kun ajattelin sitä siiman kanssa sähläämistä ja sitä miten paljon siihen menee aikaa. En siis jaksanut aloittaa työlästä projektia.

Syksyllä pihastamme karsittiin pihlajia ja oksat jäivät suoraan kuin tyrkylle. Nappasin yhden isomman mukaani ja ulos se jäikin. Aluksi mietin sen maalaamista valkoiseksi ja sijoitusta vessan kattoon, mutta aina kun vilkaisin keittiöön, muistin kristallikruunun mitä epätoivoisesti keittiömme katto kaipasi.

Sitten sain idean, että keittiöön tuleekin kattokruunun sijaan tuo oksa. Edelleen ajattelin siimaa ja sen työläisyyttä, mutta toissapäivänä päätin, että nyt on aika toimia. Olen koko viime vuoden lopun ja tämän alkuvuoden ollut tekemättä mitään käsitöitä, en vain ole saanut inspiraatiota, eikä ole huvittanut, joten nyt oli viimeinkin aika ottaa härkää sarvista ja alkaa toimimaan.

davdav

Näin se syntyi


Kuivatin  ensin oksaa viikon verran saunassa ja sitten maalasin sen harmaaksi. Maalasin oksan harmaalla siksi, että se pysyy luonnollisen värisenä, mutta ettei se silti varista puutölmyä keittiöön. Oksan maalauksen suoritin meidän kylmässä eteisessä, missä sain ovet auki. Ulkona satoi räntää, joten ulkomaalaus ei olisi onnistunut. Oksa kuivui hyvin, vaikka se kylmässä olikin.

Tämän jälkeen ruuvasin akkuporakoneella ruuveja kattoon ja kiinnitin valkoisella käsityölangalla sen siihen kiinni. Ajatuksissä kävi myös hopeinen ketju ja siima, mutta ketjua minulla ei ollut ja siima ei kestänyt, joten nyt se ainakin pysyy siellä hyvin. Kun kaikki oksat oli saatu aseteltua niin, ettei se osu kenenkään päähän, aloin kiinnittämään kristalleja.

Kristallit on peräisin anoppilan vanhasta kristallikruunusta, minkä sain viime keväänä heiltä. Sille ei ollut enää käyttöä ja minä puhuin silloin kattokruunuprojektistani, joten anoppi lahjoitti kultaisen 70 -lukulaisen kruunun minulle. Irrotin kristallit varovasti niin, että niihin jäi se kiinnitysrautalanka kiinni. Näin sain kristallit oksaan mukavasti ilman että sen siiman kanssa tarvitsi alkaa pelleilemään.

Koko projektiin meni aikaa maksimissaan pari tuntia, mukaan luettuna maalaus ja kuivaus. Uskon että tämä jakaa paljon mielipiteitä tyylikkyydessään, mutta me rakastamme sitä suunnattomasti. Se sopii hyvin kotiimme, jossa on käytetty sisustuksen osalta muutakin luonnonmateriaaleja (mainittakoon nyt esimerkkinä koivuhyllyt olohuoneessa, mitkä on tehty tuppeensahatusta koivusta, joissa on koivun kuori vieläkin kiinni).

[caption id="attachment_3555" align="aligncenter" width="620"]DSC_0452 Oksa ennen kristalleja.[/caption]

Oksaa tullaan siirtämään puolisen metriä, sillä sijainti ei yksin laittaessani osunut ihan nappiin. Lisäksi meinasin lyhentää parikymmentä senttiä rangasta pois. En vaan jaksa odottaa, että nuo toimenpiteet on tehty joten julkaisen tämän tällaisenaan. Kun nuo suunnitellut muutokset on kasassa, voit nähdä lopputuloksen Instagramissa, löydyn sieltä nimellä @fruttidimutsi.

Tarvikkeina minulla oli: Pihlajan oksa, harmaata spraymaalia, vanhan kristallikruunun kristallit sekä käsityölankaa.

Tässä vielä kuva tuosta kohdasta ennen oksaa:


DSC_0451 DSC_0448

Kommentit

  1. Vautsi! Olipa hauska idea ja todella kaunis lopputulos! Meille kotiin haaveilen kelopuun oksaa. Sen vois sitten laittaa vaikka seinälle ?

    VastaaPoista
  2. Sofia / Frutti Di Mutsi19. tammikuuta 2017 klo 21.59

    Just kelopuuta minäkin alunperin haikailin, mutta eihän sitä mistään löytynyt. Nyt on sitten pihlaja :)

    VastaaPoista
  3. Oijoi! Hieno lopputulos. Mut arvaa vaan, mitä tää postaus aiheutti mussa... tuli pakonomainen tarve saada jostain vanha rukin pyörä ja ehkä maalate se ja laittaa keittiön kattoon ja siihen metsästää kirppareilta vanhoja (kuluneen hopeisia) ruokailuvälineitä ja just tommosia kristalleja. Mies arvatenkin ei innostu vaan kiroaa joka kerta kun lyö siihen päänsä ;D

    VastaaPoista
  4. Sofia / Frutti Di Mutsi30. tammikuuta 2017 klo 5.23

    Ihana ajatus <3 Nyt vaan hommiin :D
    Meilläkin toi meni liian alas, ku laitoin sen yksin.. Nyt korjattiin viikonloppuna ja ei osu kyllä korkeimmankaan tyypin päähän enää :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit