Poimi ideat herkullisiin joululahjoihin:

Joulussa minulle on erityisen tärkeää ilahduttaa lähipiiriäni itse tehdyin lahjoin. Kukaan ei varsinaisesti tarvitse mitään sen ihmeellisempää, kysymys on vain pienestä muistamisesta. Käsintehdyt lahjat ovat minulle tärkeitä, niillä minä kerron lahjan saajalle, että minä olen ajatellut sinua.

Minä olen muuten aivan surkea lahjoissa. En oikeasti osaa ostaa kenellekään mitään. Siksi koen, että näillä itse tehdyillä lahjoilla on suurempi arvo. Ostamisessa on se huono puoli, etten todellakaan tiedä edes mistä aloittaa. Mitä ostaa lahjaksi ihmisille, joilla on jo kaikkea? Tänä vuonna käärin paketeihin itse tehtyjä herkkuja. Niin olen tehnyt aiemminkin. Niillä on aina ollut hyvä vastaanotto, sillä jos hankkisin ne valmiina, tiedän että jouluaattoiltana minua katsottaisiin kulmien alta hämmentyneenä.

Tiedän tämän siitä, että ensimmäisenä yhteisenä jouluna minä ostin puolisolleni lahjaksi lihansyöjäkasvin. Kyllä. Lihansyöjäkasvin. Tuhlasin siihen puolisataa euroa ja voin kertoa että puolisoni oli harvinaisen yllättynyt, mutta ei oikeastaan yhtään ilahtunut. Lähinnä hämillään. Oli siinä paketissa toki muutakin, mutta sen jälkeen päätin, etten koskaan enää osta lahjoja aikuisille, sillä olen siinä pohjattoman huono.

Aiempina vuosina olen koittanut aina joulun alla metsästää koreja joka paikasta, mihin paketoida lahjat. Kauniita paketteja niistä tuleekin, kun kietoo ne kauniisti sellofaaniin, mutta ne myöskin ovat melkoinen kuluerä, sillä edullisia rottinkikoreja on hankala löytää ja lisäksi ne jäävät saajalle nurkkiin turhina, sillä niitä on hankala käyttää oikein mihinkään.

Tänä vuonna ratkaisin ongelman kierrättäen. Minulle on tullut reilun puoli vuotta LivBox ja olen säästänyt kaikki ne laatikot. Nyt leikkasin niistä kannet irti ja pakkasin lahjat niihin. Sellofaani kauniisti ympärille ja suuri hopeinen rusetti koristamaan kokonaisuutta. Paketeista tuli tosi kauniit ja ne rasiat on helppo heittää muun pahvin mukana roskiksiin. Jälleen kerran win-win -tilanne.

Alla olevien herkkujen lisäksi pukinkonttiin lähtee itse tehtyjä Daimeja, näitä herkullisia namuja sekä "auttavat kädet" -patalappuja.

TÄNÄ VUONNA LAHJAPAKETEIHIN LÄHTEE:


[caption id="attachment_3402" align="aligncenter" width="620"]dsc_0385 Lahjapaketeihin lähtee tänä vuonna itse tehty chili-rosmariiniöljy, itse tehtyä kirsikkalikööriä, mustikka -salmiakkihilloa ja Geisha -possu. Alla ohjeet kaikkiin.[/caption]

MUSTIKKA -SALMIAKKIHILLO:


dsc_0383

Mustikka -salmiakkihillo on täydellisen herkullista piparkakkujen päällä. Löysin ohjeen tämän vuoden "Jouluherkut" -lehdestä. Muokkasin ohjetta hieman, että sain koostumuksesta paksumpaa, alkuperäisen ohjeen hillo oli ihan lirua, eikä pysynyt piparkakun päällä lainkaan.

TARVITSET (6 pilttipurkillista):

5 dl (400g) Pakastemustikkaa
4 dl Hillosokeria
1 dl Turkinpippurirouhetta
1 Sitruunan kuoriraaste
1 Sitruunan mehu
4 Liivatelehteä

  • Pese sitruuna huolellisesti ja raasta raastinraudan pienimmällä terällä.

  • Laita kaikki ainekset kattilaan ja sekoita.

  • Kiehauta välillä sekoittaen n. 10 min.

  • Purkita kuumana ja siirrä kylmään, kun purkit ovat huoneenlämpöisiä.

  • Säilytä kylmässä.


GEISHA -POSSU:


dsc_0382

Näitä Geisha -possuja on ollut some pullollaan jo useamman vuoden ajan. Minusta tämä on ollut suloinen lahjaidea aina, mutta vasta nyt minä pääsin itse kokeilemaan näitä. Pilttipurkit pestään ja kuivatetaan huolellisesti, jonka jälkeen kansi maalataan vaaleanpunaisella askartelumaalilla. Vaaleanpunaisesta huovasta leikataan ja liimataan kärsä ja korvat. Jaloiksi voi liimata neljä helmeä, näin purkki pysyy pystyssä. Valmiita silmiä myydään askarteluliikkeissä, mutta itse päätin piirtää ne. Ihana lahjaidea vaikka opettajalle tai päiväkodin tädille,

ITSE TEHTY KIRSIKKA -LIKÖÖRI:


dsc_0379

Tämä on nyt toinen vuosi putkeen, kun teemme itse kirsikkalikööriä. Tätä ei enää jouluksi ehdi tehdä, sillä valmistumiseen menee vähintään 3kk. Parhaimmillaan likööri on, kun sen on antanut tekeytyä 4-6 kk.

Kesällä parhaaseen kirsikka -aikaan keräsin mummolan pihasta kirsikoita. Litran pullo täytetään puolilleen tuoreista kirsikoista ja päälle kaadetaan 400g sokeria. Sitten pullo täydetään viinalla ja laitetaan kylmään tekeytymään. Pulloja sekoitellaan muutaman viikon välein, että sokeri liukenee kokonaan ja kirsikoiden väri siirtyy marjoista kokonaan juomaan. Likööri on pehmeänmakuista, hieman kanelista. Aivan ihana lahjaidea jouluksi. Teen tänne ensi elokuussa paremmat ohjeet.

CHILI -ROSMARIINIÖLJY:
dsc_0376


Tein nämä 3,5 dl pulloihin. Pulloon sullotaan pesty chili ja pari oksaa rosmariinia. Sen jälkeen pullo täytetään pehmeän makuisella oliiviöljyllä ja jätetään tekeytymään. Kaunis ja käytännöllinen lahja.

dsc_0378

Kommentit

  1. Tuo chili-rosmariiniöljy on kaikkein kaunein ja helpoin toteuttaakin! Ihana lisä lahjakoriin. :) Osaatko sanoa, kuinka kauan öljyllä kestää maustua ja kuinka kauan säilyy?

    Tuon lahjakorin voi halutessaan taitella itse pahvista/kartongista (voi käyttää esim. isoa paksua neliönmallista skräppipaperia, tosin ei nekään ilmasia ole askarteluliikkeissä), pinterest on ohjeita pullollaan! Mä tein tänä vuonna lahjaksi mehiläisvahakynttilöitä (sekä valmiista levyistä taitellen että sulattamalla vanhoihin kirpparilta haalittuihin kahvikuppeihin), heijastimia (silitin kalvoa farkkupohjaan) ja huulirasvaa :)

    VastaaPoista
  2. Sofia / Frutti Di Mutsi22. joulukuuta 2016 klo 13.07

    Ihania ideoita ❤ mä tein öljyt pari viikkoa sitten, mut helposti voi tehdä vieläkin ja vaikka sanoa et Anna lahjan maustua se pari viikkoa ? ihanaa joulunaikaa ❤

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit