4 x Parhaat namit jouluun!

esitys1dsc_0377

Kuten aiemminkin, myös tänä vuonna valmistin joulunameja mummoloiden pöytiin ja pukinkonttiin. Vanhoista tutuista joukossa on Rocky Road, mutta halusin julkaista sen uudelleen, sillä tänä vuonna onnistuin löytämään täydellisen jouluisen ihanat täytteet siihen (Lue: Varastin pikkusiskoltani idean). Siis valhetelematta tein parasta Rocky Roadia mitä kuunaan olen maistanut.

Tein myös "Jouluherkut" -lehden ohjetta muunnellen tryffeleitä, jotka maustoin itse tehdyllä kirsikkaliköörillä. Lisäksi joukossa on yksi toinenkin tumman suklaan makuinen piparkakkukonvehti ja viimeisenä paras keksintöni IKINÄ: Kahden suklaan konvehdit maapähkinävoitäytteellä. Vesi herahtaa kielelle kirjoittaessakin. Tänä vuonna minä todella ylitin tällä saralla itseni ja siksi nämä jaan teille, että tekin voitte!

Tummat kirsikkalikööri - tryffelit


dsc_0370

TARVITSET (20 pientä tai 10 isoa):

250g Tummaa suklaata
1 dl Kuohukermaa
2 rkl Kirsikkalikööriä
10 - 20 Coctail -kirsikkaa
PÄÄLLE: Tummaa kaakaojauhetta

  • Laita kerma ja likööri kattilaan ja kiehauta.

  • Paloittele suklaa ja lisää kerman joukkoon.

  • Sekoita kunnes suklaa on täysin sulanut.

  • Laita seos jääkaappiin 2-3 tunniksi.

  • Pyöritä massasta palloja kirsikan ympärille ja pyörittele kaakaojauheessa.

  • Jos massa tuntuu liian pehmeältä, siirrä se hetkeksi jääkaappiin. Laita tryffelit kovenemaan jääkaappiin muutamiksi tunneiksi. Säilytä viileässä.


[caption id="attachment_3446" align="aligncenter" width="620"]dsc_0334 Laitoin tryffelit yksittäisiin mini -cupcake -vuokiin. Vuoat toivat herkuille juhlavuutta.[/caption]

MAAILMAN PARAS JOULU-ROCKY ROAD


dsc_0367

TARVITSET:

400g Maitosuklaata
5-6 Piparkakkua
1 dl Manteleita rouhittuna
10-20 Omar -karkkia
1 dl Pehmeitä, kuivattuja karpaloita
pari kourallista mini -vaahtokarkkeja
(Päälle esim. valkosuklaata)

  • Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa.

  • Pieni piparkakut, rouhi mantelit, paloittele omarit ja lisää karpaloiden ja vaahtokarkkien kanssa kaikki suklaan sekaan. Sekoita huolella.

  • Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja anna kovettua muutama tunti.

  • Leikkaa sopiviksi paloiksi.


dsc_0333 dsc_0332 dsc_0331

MAAILMAN TÄYDELLISIN KAHDEN SUKLAAN KOHVEHTI:


dsc_0375

TARVITSET (40 kpl):

150g Valkosuklaata
250g Maitosuklaata
Maapähkinävoita
Konvehtimuotteja (Muotit kannattaa öljytä aluksi kevyesti)
Pursotinpusseja

  • Sulata suklaat omissa kulhoissaan.

  • Pyöritä jääkaappikylmästä maapähkinävoista 40 pikkusormenpään kokoista palloa.

  • Kaada ensin valkosuklaa pursotinpussiin ja leikkaa pää auki.

  • Pursota pieni määrä valkosuklaata muotin pohjalle.

  • Laita jokaiseen muottiin valkosuklaan päälle maapähkinävoipallo.

  • Kaada maitosuklaa pursotinpussiin ja leikkaa pää auki. Pursota maitosuklaata niin, että kaikki muotin kolot tulevat täyteet. Paukauta muottia pari kertaa, että mahdollinen ilma pääsee ulos.

  • Siirrä kylmään kovettumaan. Säilytä viileässä.


dsc_0354 dsc_0355

TUMMASUKLAA -PIPARKAKKUKONVEHDIT


[caption id="attachment_3451" align="aligncenter" width="620"]dsc_0365 Piparkakut voi halutessaan koristella![/caption]

[caption id="attachment_3447" align="aligncenter" width="620"]dsc_0341 Minipiparkakut kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä, että ne ehtivät kovettua kunnolla.[/caption]

TARVITSET (40 kpl):

40 Mini piparkakkua (kannattaa tehdä itse edellisenä päivänä)
400g Tummaa appelsiini -suklaata
1 dl mantelia hienonnettuna
40 folioista konvehtivuokaa

  • Sulata suklaa ja sekoita hienonnetun mantelin kanssa.

  • Pursota pursotinpussilla suklaata kaikkiin vuokiin.

  • Tökkää piparkakut pystyyn jokaiseen ja siirrä kylmään kovettumaan.

  • Säilytä viileässä.


dsc_0351

 

Kommentit

  1. Oi vitsi, näyttää niin hyviltä! Varsinkin kahden suklaan konvehdit ja Rocky Road ?

    VastaaPoista
  2. Sofia / Frutti Di Mutsi18. joulukuuta 2016 klo 12.46

    Noi kahden suklaan konvehdit on parasta herkkua mitä mä oon ikinä maistanut :) Suosittelen jokaista kokeilemaan... Rehellisesti paras keksintö ikinä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit