DIY: Kauniit joulukuusi -koristeet kävyistä!

dsc_0445

Hyvää joulukuun ensimmäistä! Tänään on aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku. Kotopirkoissa aukeaa tämän postauksen myötä joulukalenteri ja jokaiselle päivälle on luvassa jotain ihanaa. Kannattaakin siis seurata kotopirkkoja facebookissa.

Meillä, kuten monilla muillakin, on Ikean Liatorp sohvapöytä. Muuttaessamme keväällä halusin ehdottomasti juuri sen, että saan koristella sisällä olevat laatikot kauniiksi, kun pöydän päällä olevat koristeet eivät lasten käsittelyssä pysy paikallaan vielä yhtään.

Kyselin jokin aika sitten neuvoja kodin joulusisustukseen ja monet vinkkasivat joulumaailman rakentamista Liatorpin laatikoihin. Jostain käsittämättömästä syystä tuo asia ei käynyt minulla edes mielessä. Kaivelin Pinterestistäkin vinkkejä hakusanalla "white christams diy", eli itse tehtäviin koristeisiin valkoiseen jouluun.

Vastaan tulikin tämä ihana idea, missä kuusen kävyistä oli tehty pieniä joulukuusia. Näillä kuusilla saa rakennettua minne tahansa kauniin jouluasetelman. Kuusen kävyt olivat liian korkeita tuon laatikon sisälle, mutta myös männyn kävyistä sai kauniit kuuset aikaiseksi.

Ensin liimasin käpyjen pohjiin pienet pahvipalaset, että sain kävyt pysymään hyvin pystyssä. Tämän jälkeen käytin kahden eri vihreän sävyjä maalatessani ne. Maaleina minulla oli tavallisen askartelumaalin jämät. Kun kävyt kuivuivat, suihkautin niihin pienen kerroksen tekolunta tuomaan huurteista vaikutusta. Lopuksi liimasin pariin kuusen puiset lumihiutaleet koristeiksi.

Kuuset koristavat siis yhtä Liatorpin laatikoista. Kuusien kanssa laatikossa on mummon tekemä pitsiliina, pari "lasta" nauttimassa talvisesta metsästä, sekä kulkusia ja puisia lumihiutaleita.

Näihin kuusiin voi jättää pohjapahvin tekemättä ja kiinnittää pienen langan, jolloin näistä saa kauniita joulukuusenkoristeita. Lisäksi näiden tekeminen osoittautui tosi helpoksi, eli lasten kanssa onnistuu tosi hyvin. Joulumaa omaan kotiin tai päiväkotiin/kouluun valmistuu edullisesti kierrättäen.

dsc_0398 dsc_0395 dsc_0392

Kommentit

Suositut tekstit