Meikkipussini kulmakivet!

DSC_0920

Minä en oikein ole ollut vuosiin mikään meikkaaja. Kun naimisiin oli päästy ja ensimmäinen piiperö plussattu, minä lopetin meikkaamisen. Ei jaksanut, eikä tarvetta ollut. Itsetunto oli pohjamudissa ja paino nousi liiankin nopeaan tahtiin. Minä jumiuduin kotiin vauvan kanssa. En käynyt kuukausiin kuin kaupassa, enkä sielläkään joka viikko. Joten miksi minä olisin meikannutkaan?

Muutettuamme Etelä-Suomeen ja blogin alkaessa kasvamaan Kaksplussalla tuli blogitapaamiset. Sinne minä en kehdannut mennä ilman meikkiä. Minä pidin kaikkia bloggaajia maailmassa yli-ihmisinä, enkä minä kokenut sopivani joukkoon. Minähän olin vain ihan tavallinen. Minusta tuntui, että olen mitätön muiden rinnalla. Ensimmäiset bileet viime kesänä kuitenkin muutti minun ajatuksiani: Ne bloggaajathan olivatkin ihan tavallisia ihmisiä, ja vieläpä todella ihania sellaisia.

Tapaamisia alkoi olemaan enemmän ja niiden mukana tuli goodiebagit. Usein nuo pussukat sisälsivät erilaista kosmetiikkaa, ja minäkin innostuin niiden kautta meikkaamaan uudelleen.

Teinivuosina meikkasin aina ja paljon. Nukuin usein meikit päässä ja herätessä putsasin vanhat pois ja vedin uudet pintaan. Ihoni ei saanut koskaan hengittää, enkä sen puoleen muutenkaan osannut hoitaa sitä.

Olin koko ikäni kuvitellut minun kuivan ja näppyherkän ihoni rasvaiseksi sekaihoksi, enkä oikeastaan edes tajunnut sitä kuivuutta, keskityin vain rasvaisuuteen. Serkkuni on ihonhoitokonsultti ja hän sanoi minulle ihoni olevan kuiva ja siitä niiden näppyjenkin johtuvan, joten päätin alkaa hoitamaan ihoani kokonaan uudella tavalla.

Nykyään minä käytän meikkiä lähtiessäni kahville tai lasilliselle ystävieni kanssa, sekä muutenkin kun lähdetään jonnekin reissuun tai shoppailemaan. Kotona minä en edelleenkään meikkaa ikinä, sekä Prisman reissut kykenen suoriutumaan ilman maskia. Kuitenkin meikkaamisesta on tullut ihanan terapeuttista ja se nostaa omaa mielialaani kummasti. Rakastan myös itsetunnonkohotus-aspektia, minkä meikkaaminen minulle tuo.

Joka päiväiseen ihonhoitorutiiniini kuuluu pesu herkälle iholle tarkoitetulla pesuaineella, sekä porkkanaöljyllä öljyäminen. Ostin joulun aikaan viime vuonna Dermosilin porkkanaöljyn ja se on kyllä tehnyt minun iholleni ihmeitä. Kuivat kohdat ovat kadonneet kokonaan ja näppylöiden määrä vähentynyt hurjasti. Olen myös kokeillut hurjat määrät erilaisia tuotteita löytääkseni minun iholleni sopivan väriset ja muuten hyvät ja laadukkaat meikit ja muut tuotteet.

Haluan vielä erikseen mainita että tämä EI ole maksettu mainos. En ole saanut yhtäkään tuotetta mistään, vaan jokainen on omin voimin etsitty ja ostettu.

Meikkipussin kulmakivet kuvina:


[caption id="attachment_2554" align="aligncenter" width="620"]DSC_0933 Paesen geelimäinen pohjustusvoide on aivan mieletön. Sitä tarvitsee ihan pienen pienen tipan, ja se riittää ihan koko kasvoihin. Se myös kuivuu muutamassa sekunnissa jättäen iholle ihanan tunteen. NYXin countour -paletilla teen varjostukset ja highlightit, sekä peitän pienet ihon virheet. Maybelinen Luminous smooth -meikkivoiteella saa ihon virheet piiloon ja vaikka se on aika kevyttä, se peittää tosi tehokkaasti ja pysyy hyvin hikoillessakin. Paesen mineraalipuuterilla kiinnitän koko homman ja iholle saa täydellisen mattapinnan.[/caption]

[caption id="attachment_2555" align="aligncenter" width="620"]DSC_0936 Kicksin rajauskynällä saa ihanat rajaukset. Kynä on pehmeä ja helposti levittyvä. Rakastan silmämeikissä lämpimiä ja hehkuvia sävyjä, joten melkein aina käytän tätä Max Factorin luomiväripalettia silmämeikin tekoon. Essencen ripsivärillä saa hurjasti tuuheutta ja pituutta ripsiin ja Dermosilin kulmakarvageelillä saa itsepäisimmätkin karvat juuri niin kuin haluaa.[/caption]

[caption id="attachment_2556" align="aligncenter" width="620"]DSC_0941 Calvin Kleinin Eternity Now -tuoksu on ihan minun lemppari. Se on raikas, sopivan voimakas ja ihanan helppo valinta tilanteeseen kuin tilanteeseen.[/caption]

[caption id="attachment_2557" align="aligncenter" width="620"]DSC_0944 Huulimeikeissä rakastan voimakkaita värejä. Melkein aina minulla on huulissani joku näistä kolmesta. Etenkin nuo ruskeansävyt ovat ihania näin syksyllä.[/caption]

Puuttuuko tästä mielestäsi jotain? Eyelineriä olen etsinyt, sellaista, jolla aloittelijakin saisi viivat suoriksi helposti. Myös kulmapaletti, millä kulmia saa sekä värjättyä, että piirrettyä pidemmäksi on hukassa vielä. Se saisi olla sellainen, mikä varmasti kestää koko päivän. Jos tiedät hyviä, niin jätä kommentti!

Kommentit

  1. Itse tykkään kulmien laitossa eniten kynä+geeli yhdistelmästä, kynällä saan ainakin itse niin paljon skarpimpaa ja siistimpää jälkeä, kuin puuterimaisilla tai geelimäisillä kulmapaleteilla. Ja geelimäisen eyrlinerinkin olen todennut itselläni toimivimmaksi, nestemäisillä saa niin herkästi sotkua aikaan. Tosin nykyäänhän markkinoilla on myös monia tussimaisia linereita, jotka on kanssa ihan kätsyjä, mutta niissäkin on paljon laatueroja; jotkut on liian kovia ja toisissa taas se ohuin kärki kuivuu nopsaan, jonka jälkeen sitä joutuu käyttämään vähän lappeellaan saadakseen väriä irti. Geelimäisessä linerissa kaiken a ja o on kuitenkin laadukas sivellin, itselläni tällä hetkelle Sigman winged liner E06, joka on sopivan pieni ja tarkka :)

    VastaaPoista
  2. Sofia / Frutti Di Mutsi19. syyskuuta 2016 klo 0.09

    Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  3. KIINNOSTAVA LAITE, MUTTA KUINKA SUURIA ANOKSIA SILLÄ VOI KERRALLA VALMISTAA. PÄRJÄÄKÖ 4-HENKINEN PERHE SILLÄ VAI PITÄÄKÖ SYÖDÄ VUORONPERÄÄN.

    VastaaPoista
  4. Tulikohan tämä kommentti väärään postaukseen?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit