Kananmuna-altistus: Erään aikakauden loppu.
Se edeltävä yö oli kamala. Heräsin hiestä märkänä vähintään tunnin välein. Kävin katsomassa lapsia monta kertaa, tarkistamassa, että hengittävätkö he. Suljin silmäni ja taas se alkoi. Se päivä pyöri unissani. Vuoroin heräsin siihen hetkeen puolitoistavuotta sitten, kun itkien huusin puhelimeen hätäkeskukselle, että en saa pidettyä tätä lasta hereillä, se nukahtaa. Eikö se ambulanssi voi jo tulla? Tämä lapsi kuolee käsiini. Hengitys rohisi jostain turvonneiden palkeiden välistä ja lapsi oli turvonnutta ihottumaa täynnä. Minä olin varma että minun puolivuotias poikani kuolee käsiini.
Toiset painajaisistani oli tästä päivästä. Siitä kuinka itkien seison puolisoni kanssa teho-osastolla sängyn vieressä. Kuinka altistus oli mennyt pieleen ja poikani taistelee jälleen hengestään.
Kananmuna on ollut minulle kirosana. Puolitoistavuotta minä olen vältellyt sitä kuin ruttoa. En ole uskaltanut hankkia kotiin mitään missä sitä on, sillä olen pelännyt "vahinkoja". Minun neuroottisuuteni ei kaikin ajoin ole ollut edes tervettä, mutta minä olin päättänyt, etten halua nähdä enää yhtäkään anafylaksiaa niin läheltä. Varsinkaan lasteni kohdalla.
Kuolemaan johtava ruoka-aineallergia, kananmuna.
Saimme vuosi sitten diagnoosin: "Kuolemaan johtava ruoka-aineallergia, kananmuna". Vasta-aineet olivat niin korkealla, ettei lääkäri antanut toivoa allergian häviämisestä ainakaan ennen kouluikää. Tuolla lääkärireissulla minä pyysin vaistonvaraisesti, että voisiko myös pähkinän testata labroilla. Pyysin sitä siksi, että olin kuullut sen olevan myös allergisoiva ja kuolemaan johtava. Ja hyvä että pyysinkin, sillä pojallani todettiin myös pähkinäallergia. Kaikki tuotteet, missä luki "saattaa sisältää pieniä määriä.." tai "on valmistettu linjastolla, missä on käsitelty myös.." olivat poissa laskuista. Kauppareissuihin sai varata puoli tuntia lisää aikaa, koska jokaisen kärryyn nostetun tuotteen etiketti piti lukea.
En koskaan ollut tajunnut, miten monien tuotteiden valmistuksessa on kananmunaa. Eniten ehkä yllätyin tavallisen kasvisliemikuutionkin sisältävän sitä. Onneksi melkein kaikesta löytyy LUOMU -vaihtoehto, mikä useimmiten on munaton ja pähkinätön.
Mutta noiden allergioiden kanssa opittiin elämään hienosti. Ja tavallaan se opetti meidät syömään parempaa ruokaakin. Lähes kaikki einekset meni pannaan, joten opin valmistamaan niistä omat versiomme munattomasti. Pastat ja muut kun hankki luomuna ja täysjyvänä, päästiin jo pitkälle.
Kesäkuussa sitten saapui kauan pelätty lappu kotiin. Siinä oli aika labraan ja kananmuna-altistukseen. Vielä altistusaamuna oletin kysessä olevan ihoaltistuksen. Olihan meille sanottu vuotta aiemmin, että tästä allergiasta emme lähivuosina selviä. Järkytys odotti sairaalassa, kun keitetty valkuainen tuotiin purkissa ja kysyttiin otatteko jogurtin vai hedelmäsoseen kanssa. Minä itkin. Tiesin edellisöisten painajaisteni heräävän henkiin. Näin uudestaan ja uudestaan sen anafylaksian, mikä pyöri unissani. Olin varma, että tältä reissulta emme palaa poikani kanssa kotiin.
Tätä lukiessa on varmasti helppo ajatella hysteerisen äidin ylireagoivan, mutta kun oman lapsensa on nähnyt saavan anafylaktisen reaktion, se hysteerinen pelko on asennettu niin syvälle, ettei se sieltä hevin katoa minnekään. Se tilanne oli elämäni kamalin kokemus. En koskaan ole pelännyt niin paljon, kuin mitä pelkäsin ne yhdeksän minuuttia odottaessani yksin kahden alle kaksivuotiaan kanssa ambulanssia, samalla yrittäen pitää puolivuotiasta poikaani tajuissaan lanssin tuloon asti.
Kananmuna-altistus
Ja nyt sitä myrkkyä on siinä kupissa ja se pitää syöttää minun pojalleni. Ja ei vain kerran, vaan neljä kertaa. Puolen tunnin välein. Koko ajan isompana määränä. Minua ahdisti. Mietin moneen kertaan, että onko tässä mitään järkeä. Kun ensimmäinen annos oli annettu, vahdin poikaani kuin haukka. Niin tekivät ne kaksi muutakin äitiä, jotka olivat samalla asialla sairaalassa. Mutta minun ihmeekseni minun poikani leikki, nauroi, lauloi. Posket pysyivät sen värisenä, kuin niiden kuuluukin pysyä. MITÄÄN ei tapahtunut.
Kului puoli tuntia ja oli aika syödä jälleen kananmunaa. Minä vahdin. Poika leikki. Mitään ei tapahtunut.
Kului jälleen puoli tuntia ja määrää isonnettiin. Poika leikki. Mitään ei tapahtunut.
Aloin hengittää taas koko keuhkoilla. Tuli viimeisen annoksen aika. Poika söi senkin tottuneesti. Hän oli nyt syönyt lähes puolikkaan kananmunan. Kymmenen minuutin kohdalla poikani korvat muuttuivat punaisiksi, turposivatkin. 10 minuutin päästä turvotus ja punaisuus alkoi laskea itsestään. Siinäkö se oikeasti oli? Siinä se oli. Pääsimme lääkärin juttusille.
Lääkäri sanoi, että vasta-aineet olivat vuoden aikana pudonneet lähelle nollaa. Anafylaksian pelkoa ei pitäisi olla. Pähkinävasta-aineetkin olivat muuttuneet positiivisesta negatiivisiksi. Antihistamiinia pienesti kitusiin ja parin tunnin seuranta. Se oli siinä. Me päästiin kotiin.
Tästä päivästä eteenpäin, minun pojalleni annetaan joka päivä kananmunaa pieni määrä. Määrää kasvatetaan muutaman viikon välein. Sama koskee jonkun ajan päästä pähkinää. Pieninkin reaktio nollataan antihistamiinilla. Kontrollia allergiapolille ei enää ole. Vain, jos tulee jostain syystä isompi reaktio, menemme päivystyksen kautta uusiin tutkimuksiin. Verikokeet väittävät, ettei isomman reaktion pitäisi enää olla mahdollinen.
Me olemme kuivilla vesillä hyvinkin pian. Minun poikani saattaa pystyä syömään jo vuoden päästä munakasta. Vaikka pähkinöillä. Ja tämä omituinen episodi saa päätöksensä. Minun pieni poikani saa ensi kesänä maistaa synttärikakkuaan ja voimme hakea lapsille paikkaa perhepäivähoidosta. Aiemmin sekään ei ole ollut mahdollista, sillä perhepäivähoitaja ei kaupungin mukaan saa lääkitä lasta missään tilanteessa. Koskien myös Epipeniä.
Hän voi elää ilman pelkoa
Minun pieni poikani saa syödä berliininmunkin. Hän voi saada ravintolassa ranskalaiset, mitkä on paistettu samassa kattilassa sipulirenkaiden kanssa. Hän voi maistaa Frozen- ja Muumi-keksejä ja syödä suklaata. Hän voi syödä täytekakkua ja makaroonilaatikkoa, mikä on tehty ihan oikeaan munamaitoon. Hän voi saada nopean välipalan huolto-asemalla tai lauantai-herkun Lidlin paistopisteeltä. Ennen kaikkea, hän voi elää. Hän voi elää normaalia elämää, ilman pelkoa. Ilman pelkoa siitä, että jokin ruokalaji voisi viedä häneltä hengen.
Me voimme pian osallistua juhliin, ilman että vahdimme ja juoksemme taukoamatta pienen, vilkkaan pojan perässä, ettei hän nappaa mitään hengenvaarallista tarjottavaa napaansa. Me voimme elää. Hän voi elää. Tunnen pohjatonta kiitollisuutta ja onnellisuutta. Cheekin sanoin: "Kiitollinen, siunattu, onnellinen".
(Kuvat: Pixabay.com)
Mahtava uutinen! Saatoin jopa hiukan tuntea kuplivaa iloa sisälläni tätä lukiessa, vaikka olen ekaa kertaa blogissasi.
VastaaPoistaItse olen taistellut allergioiden kanssa pitkään ja näin aikuisuuden kynnyksellä näyttää, että niistä ei tulla pääsemään eroon. Jäljellä on enää muutama ruoka-aine, jotka eivät aiheuta anafylaksiaa. Ensimmäinen anafylaksia oli juuri noin traumaattinen kokemus kuin sinäkin kuvasit, mutta nykyään niistä on tullut lähes rutiinia, koska kohtauksia tulee vähintään kuukausittain.
Mä niiiiiin tiedän noi tunteet ja odotan, että vielä jonain päivänä tuo ihme meillekin tapahtuisi. Nyt poika 4,5v. ja samat allergiat kuin teillä. Talvella vasta-aineet niin koholla, että hoitajat ihmetteli miksi lapsi laitetaan altistukseen, mutta mentiin silti lääkärin määräyksestä. Reaktio tuli ensimmäisestä murusta ja altistus loppui siihen. Lääkäri ei antanut paljon toivoa allergioista paranemisesta.
VastaaPoistaVoi juuri tuota odotan, että joskus kaupasta voisi napata nopean välipalan tai ettei aina saisi sydän syrjällään pelätä että oliko siinä tilatussa ruuassa nyt kuitenkin kananmunaa.
Melkein itku tuli myötähelpotuksesta teidän kohdalla, mahtavaa! <3
Voi mä niin toivon, että teilläkin menee pian ohi! Mä niin tiedän tuon tunteen, kun ravintolassa vannotat tekemään turvallista ruokaa ja istut kuitenkin epipen kädessä koko päivän varmuuden vuoksi. Valtavasti voimia sinne!! Toivon niin, että teilläkin pienen keho korjaa allergiat kokonaan <3
VastaaPoistaVoi miten kurjalta kuulostaa :( toivottavasti nuo alkavat edes jotenkin helpottaa :( kovasti voimia arkeen <3
VastaaPoistaMeillä on kananmuna ja maitoproteiini allergia 6vuotiaalla vieläkin. ne huomattiin vasta 3vuotiaana, koska lääkäri ei tehnyt elettäkään mihinkään allergiatestiin, kun pojallamme oli vaan syömättömyyttä.. hän söi vain lusikallisen maitoa päivässä, kiukkusi ja liikkui hirveästi päivän aikana. Lopulta saatiin allergiatesteihin aika ja sieltä paljastui erittäin paha maitoproteiiniallergia. Myös kananmuna ja koivu.
VastaaPoistaPojalla maitoproteiini turvottaa mahaportin kiinni... ruoka ja juoma ei siis mene mahaan ollenkaan. Kananmuna aiheuttaa samallaisen oireen, kun elimistö sekoittaa proteiinit, kananmunan ja maidonproteiinit ovat, niin samantyyliset, että elimistö ei tiedä kumpi on kyseessä reagoi siis molempiin samallatavalla. Koivusta tulee nuhaa.
Itselläni on paha vehnäallergia, joten olen tottunut leipomaan ilman kananmunia, maitoa ja vehnäjauhoja.
Olipa tuttua tekstiä!! Meillä pojalla 1v todettiin muna,pähkinä,siemenet ja soija allergiat. Nyt 4v. On siinä saanut kytätä tuoteselosteita tarkkaan. Jos ei lue että saattaa sisältää pähkinä, lukee että saattaa sisältää kananmunaa tai soijaa :D En silti koe että poika olis jäänyt mistään paitsi koska ollaan niin hyvin löydetty tuotteet mitkä käy. Ja leivottu myös. Meillä aina zyrtec ja epipenit mukana,aina. Zyrtec onneksi tähän mennessä aina auttanut mutta verikokeossa selvitetty kans ne vasta aineet mitkälie josta selvisi että on analyfaktian vaara. Toivottavasti allergiat menee joskus pois meilläkin :)
VastaaPoistaJuuri tämän takia altistuksia sairaalassa tehdään.
VastaaPoistaLiian moni ihminen uskoo olevansa / lapsensa olevan allerginen vuosi kausia, vaikka toisten kohdalla tilanne voi todella muuttua.
Onnea on vuosittain testaava sairaala!
(Onnettomuutta ne yksityiset lastenlääkärit tai neuvolalääkärit, jotka vain kirjoittavat todistuksen päivähoitoon vuosittain edellisten tietojen perusteella, lasta altistamatta).
Toivon sitä samaa, onnea matkaan! Pienen ihmisen keho on aika mieletön kapistus, se kun uusii soluja siihen tahtiin, että kuulema useimmat allergiat katoavat kouluikään mennessä. Toivottavasti teilläkin niin!
VastaaPoistaHui! Teilläkin monta allergiaa perheessä :( Mitä käytät yleensä leivonnassa, kun noin moni "oleellinen" aines puuttuu? Minua kiinnostaa kovasti allergialeivonta ja olisi kiva jakaa blogissakin enemmän niitä. Perusherkkuihin löytyy niin paljon ohjeita, mutta allergialeivontaan ainakin itse kaipaan lisää. :)
VastaaPoistaTotta! Meillekin sanottiin vuosi sitten, ettei toivoakaan ole vielä vuosiin tuosta parantua, ei välttämättä koskaan. Silti kuitenkin pienen ihmisen keho korjasi tilanteen jo vuodessa itse, ja nyt pääsemme tässäkin asiassa eteenpäin. Olisi ihan mahtavaa että kaikilla olisi sama mahdollisuus. Tiedä sitten voisiko niitä altistuksia vaatia itse? Meillä ainakin pojan allergiat tulivat täysin puskista. Meillä muilla kun ei ole mitään, niin en edes osannut odottaa että pojalla voisi jotain olla.
VastaaPoistaSiis luin pikaisesti tän postauksen jostain face-sivulta ja JÄRKYTYIN! Siis et kai todellakaan pidä allergiaa sairautena??? Tunnen useampiakin moniallergisia enkä todellakaan pidä heitä sairaina!!! Täysin terveitä ovat. Mieti sanojasi tarkkaan!
VastaaPoistaEi ehkä kannata ottaa tällaista ihon alle. Moni allergia rajoittaa paljon elämää, ja kun kyse on jostain mikä pahimmillaan voi johtaa kuolemaan, minusta se on ihan sairauteen kyllä verrattavissa. Meillä oli diagnoosi: "Kuolemaanjohtava ruoka-aineallergia", joten eikös se silloin ole sairaus, jos se on diagnoosi ja sille on oma koodi tautiluokituksissa. Tämän hetkinen tilanne, missä lasta lääkitään antihistamiinilla pienen reaktion sattuessa ei ole sairaus, se on tilanne. Mutta kuolemaanjohtava allergia todellakin on minun mielestäni sairaus. Siinä eletään veitsen terällä oman lapsen hengen kanssa. Yksikin väärä ruoka-ainevalinta voi tappaa. Miten sitten se ei ole sairaus kerta siitä voidaan parantua? Tarkoitukseni ei missään nimessä ole loukata ketään ihmistä kenellä on allergioita. Enkä ole halunnut pahoittaa kenenkään mieltä. Meille tämä aika on ollut rankka kokemus ja tämän tekstin ajatus oli saada purettua asioita kokemuksemme pohjalta. Ja tuoda ehkä jopa toivoa toisille vanhemmille, jotka elävät tämän asian kanssa joka päivä.
VastaaPoista