MY DAY: Vapaapäivä!
On hetkiä, kun tarvitsee aikaa poissa kotoa. Yleensä niinä hetkinä minä liidän kaupungille kavereiden kanssa kahville tai lasilliselle. Mutta kun saa tilaisuuden lähteä kauemmaksi, on se käytettävä. Tällä kertaa minä suuntasin "isolle kirkolle", eli Helsinkiin. Etelä-Suomeen muutettuamme on Helsingissäkin asiointi lisääntynyt, ja nuoruusvuosinani, kun siellä vietin enemmänkin aikaa, sinne tosiaan tuntuu kaipaavan aika ajoin. Kaupat, kahvilat ja ravintolat. Suurkaupungin syke. Ihmiset, julkisten kulkuvälineiden toimiminen ja se fiilis. Se on jotain, mitä maalaistytön on vaikea selittää. Olenkin miettinyt, voiko pystymetsässä kasvanut ihmislapsi todella kaupunkilaistua niin paljon, että päivä Helsingissä on aina parempi vaihtoehto, kuin päivä maaseudulla.
En ole näitä My Day -postauksia tehnyt ennen. En ole ihminen, joka kulkee kamera laukussaan joka paikkaan. En edes muista, että asioita voisi kuvailla enemmänkin. Mutta tällä kertaa minun reissuni oli niin ihana, että päätin jakaa tämän päivän teidänkin kanssa. Laukussa kun kuitenkin kulkee puhelin, ja puhelimella saa räpsittyä kuvia. Kyllä minä sen vielä opin. Uskoisin...
Päivä alkoi kahvikupillisella juna-asemalla. Olen ihastunut yksin liikkuessani kulkemaan junilla, busseilla ja metroilla. Meiltä kun matkustaa pääkaupunkiin, on ihana marssia ravintolavaunuun, tilata kahvi ja lukea Iltalehti. Ihan kaikessa rauhassa. Ja koska matka on suhteellisen lyhyt: Ehdit juuri juoda kahvin ja selata lehden ja oletkin jo perillä. Aivan täydellistä.
Ensiksi suuntasin Kampin ostoskeskukseen kahvittelemaan pikkusiskoni kanssa. 10 000 kcal jääkahvisuklaapähkinäwhatever ja juustokakkucupcake saivat pään kierroksille, mutta se ei haitannut, sillä minulla oli vapaapäivä. Silloin voi tehdä ja nauttia mitä ikinä haluaa. Tuntui ihanalta herkutella. Ajan kanssa. Ja ihanassa seurassa... Rahkaan palataan sitten kotona.
Kiertelimme tovin Kampin ostoskeskusta. Kävimme kurkkimassa Calvin Kleinin uutuudet, ja muutamia vaatekauppojakin tuli kierrettyä pikaisesti syksyn kelit silmällä pitäen. Aika kuitenkin alkoi loppumaan ja lähdin kohti Itäkeskusta odottelemaan seuraavaa shoppailukaveriani. Ehdin kiertää muutamia paikkoja: Saiturin Pörssi on ollut lapsuudesta asti "MUST" -kohde ja tälläkin kertaa sieltä tarttui mukaan Frozen- ja Minion -krääsää kotiin viemiseksi, sekä parit washiteipit.
Olimme suunnitelleet lounaan Pasta Boxiin, mutta lista ei kuitenkaan houkutellut ja päädyimme syömään aurakanaa tuttuun ja turvalliseen ravintolaan. Tylsiäkö muka? Siitä sitten lähdimme ja kiertelimme jokaisen kotiäidin unelmaliikkeet läpi: Marimekko, Finlayson, Muumikauppa, Tiger... And so on! Ja taisi sitä tosiaan tulla liikuttuakin, kun illalla Loop näytti 21 000 askelta. Ja hyvä niin. Haha!
Ilta alkoi kolkutella ja oli aika alkaa miettimään kotiin paluuta. Ja myönnän, että minulla oli jo ikäväkin kotiin. Hyvästelin seuralaiseni ja suuntasin metroon. Osasin vielä mennä oikeaan suuntaan, vaikka metroiluistani Itikseen on jo vuosia. Aiemmilla kerroilla Helsingin yliopiston pysäkki oli vielä Kaisaniemi ja ai että se säikäytti. Opin jo lapsena isän luona vieraillessa metropysäkit suomeksi ja ruotsiksi. Ja kun Sörnäisen jälkeen olikin jotain ihan muuta kuin Kaisaniemi, meinasi happi loppua ja katse etsi opastaulua panikoituneena. Tajusin kuitenkin nopeasti, että Helsingin yliopiston pysäkillä on Kaisaniemen pysäkille tutut värivaloputket, joten paniikki laantui yhtä nopeasti, kuin tulikin.
Aikatauluni oli täydellinen. Olin 10 minuuttia ennen seuraavan junan lähtöä asemalle. Ostin lipun ja uusimman Cosmopolitanin ja riensin jo raiteilla odottelevan junan ravintolavaunuun. Tilasin juotavaa, ja uppouduin täydelliseen naisten maailmaan.
Pian kuulutettiinkin jo kotiasema. Kävelin parkkipaikalle, jossa minua jo odotettiin aplodien ja valtavan naurun säestämänä. Heillä oli ollut minua aivan yhtä ikävä, kuin minulla heitä. On niin ihana viettää vapaapäiviä, mutta silti ihaninta on palata kotiin.
En ole näitä My Day -postauksia tehnyt ennen. En ole ihminen, joka kulkee kamera laukussaan joka paikkaan. En edes muista, että asioita voisi kuvailla enemmänkin. Mutta tällä kertaa minun reissuni oli niin ihana, että päätin jakaa tämän päivän teidänkin kanssa. Laukussa kun kuitenkin kulkee puhelin, ja puhelimella saa räpsittyä kuvia. Kyllä minä sen vielä opin. Uskoisin...
Päivä alkoi kahvikupillisella juna-asemalla. Olen ihastunut yksin liikkuessani kulkemaan junilla, busseilla ja metroilla. Meiltä kun matkustaa pääkaupunkiin, on ihana marssia ravintolavaunuun, tilata kahvi ja lukea Iltalehti. Ihan kaikessa rauhassa. Ja koska matka on suhteellisen lyhyt: Ehdit juuri juoda kahvin ja selata lehden ja oletkin jo perillä. Aivan täydellistä.
Ensiksi suuntasin Kampin ostoskeskukseen kahvittelemaan pikkusiskoni kanssa. 10 000 kcal jääkahvisuklaapähkinäwhatever ja juustokakkucupcake saivat pään kierroksille, mutta se ei haitannut, sillä minulla oli vapaapäivä. Silloin voi tehdä ja nauttia mitä ikinä haluaa. Tuntui ihanalta herkutella. Ajan kanssa. Ja ihanassa seurassa... Rahkaan palataan sitten kotona.
Kiertelimme tovin Kampin ostoskeskusta. Kävimme kurkkimassa Calvin Kleinin uutuudet, ja muutamia vaatekauppojakin tuli kierrettyä pikaisesti syksyn kelit silmällä pitäen. Aika kuitenkin alkoi loppumaan ja lähdin kohti Itäkeskusta odottelemaan seuraavaa shoppailukaveriani. Ehdin kiertää muutamia paikkoja: Saiturin Pörssi on ollut lapsuudesta asti "MUST" -kohde ja tälläkin kertaa sieltä tarttui mukaan Frozen- ja Minion -krääsää kotiin viemiseksi, sekä parit washiteipit.
Olimme suunnitelleet lounaan Pasta Boxiin, mutta lista ei kuitenkaan houkutellut ja päädyimme syömään aurakanaa tuttuun ja turvalliseen ravintolaan. Tylsiäkö muka? Siitä sitten lähdimme ja kiertelimme jokaisen kotiäidin unelmaliikkeet läpi: Marimekko, Finlayson, Muumikauppa, Tiger... And so on! Ja taisi sitä tosiaan tulla liikuttuakin, kun illalla Loop näytti 21 000 askelta. Ja hyvä niin. Haha!
Ilta alkoi kolkutella ja oli aika alkaa miettimään kotiin paluuta. Ja myönnän, että minulla oli jo ikäväkin kotiin. Hyvästelin seuralaiseni ja suuntasin metroon. Osasin vielä mennä oikeaan suuntaan, vaikka metroiluistani Itikseen on jo vuosia. Aiemmilla kerroilla Helsingin yliopiston pysäkki oli vielä Kaisaniemi ja ai että se säikäytti. Opin jo lapsena isän luona vieraillessa metropysäkit suomeksi ja ruotsiksi. Ja kun Sörnäisen jälkeen olikin jotain ihan muuta kuin Kaisaniemi, meinasi happi loppua ja katse etsi opastaulua panikoituneena. Tajusin kuitenkin nopeasti, että Helsingin yliopiston pysäkillä on Kaisaniemen pysäkille tutut värivaloputket, joten paniikki laantui yhtä nopeasti, kuin tulikin.
Aikatauluni oli täydellinen. Olin 10 minuuttia ennen seuraavan junan lähtöä asemalle. Ostin lipun ja uusimman Cosmopolitanin ja riensin jo raiteilla odottelevan junan ravintolavaunuun. Tilasin juotavaa, ja uppouduin täydelliseen naisten maailmaan.
Pian kuulutettiinkin jo kotiasema. Kävelin parkkipaikalle, jossa minua jo odotettiin aplodien ja valtavan naurun säestämänä. Heillä oli ollut minua aivan yhtä ikävä, kuin minulla heitä. On niin ihana viettää vapaapäiviä, mutta silti ihaninta on palata kotiin.
Kommentit
Lähetä kommentti