DIY: Tee itse luomivärit!

Tee itse luomiväri

Muistatteko, kun tein keväällä luonnonmukaisia huulirasvoja ystävänpäivälahjoiksi? Nyt pääsin uudelleen kosmetiikan valmistamisen pariin, tällä kertaa luomivärien merkeissä. Paketti on odottanut keittiössä jo jonkin aikaa.. Kun avasin sen, minua pelotti aloittaa tätä hieman. Kauhean monimutkaisen ja sotkuisen näköistä puuhaa.. Mutta kuten tälläkin kertaa: Minä olin väärässä. Sotkuista puuha kyllä oli, mutta hurjan hauskaa ja helppoa. Jotenkin olin päässäni kääntänyt asian niin, että kun tarvikkeissa on itselle vähemmän tuttuja välineitä, homman täytyy olla vaikeaa. Mutta eihän se niin mene. Luomivärien valmistaminen tosissaan on helppoa ja lopputulos ihana!

Luomivärien pigmentin kanssa pystyy kikkailemaan, samoin koostumuksen. Huomasin, että kun laittaa enemmän öljyä, napista tulee kovempi. Pienempi määrä öljyä ja enemmän micajauhetta, ja napista tuli pehmeämpi ja voimakaspigmenttisempi. Ainoa suuri ongelma meinasi tulla siitä, että minun keittiövaakani ei suostunut mittaamaan grammaa. Tästä syystä paria ekaa väriä tuli aika paljon. Loppua kohden aloin hahmottamaan hommaa paremmin, ja siksi mittasin kertakäyttölusikoilla suunnilleen-mitat, jotta jokainen pystyy mittaamaan sen mukaan tarvittavan määrän aineita helpommin.

Otin sieltä täältä kuvia matkan varrelta, ja siksi teenkin tästä kuvaohjeen. Näin sinun on helpompi hahmottaa missä järjestyksessä mitäkin tulee. Tämä postaus on tehty yhteistyönä verkkokauppa LimePopin kanssa, joten kaikki tarvittavat välineet luomivärien tekoon on helposti tilattavissa yhdeltä sivulta suoraan kotiin. Laitan alle linkit tuotteisiin!

TARVITSET:

Mineraaliluomivärijauhetta (Linkki)
M
icavärejä (Linkki)
Luomivärien valmistamisen tarvikesetin (Linkki)
Jojobaöljyä (Linkki)

[caption id="attachment_2433" align="aligncenter" width="620"]Tee itse luonnonmukainen luomiväri Tässä näkyy kaikki tarvikkeet vielä kuvassa.[/caption]

[caption id="attachment_2434" align="aligncenter" width="620"]Tee itse luonnonmukainen luomiväri Mittasin yhteen luomivärinappiin sopivan määrän kertakäyttölusikoihin. Eli kaksi osaa mineraaliluomiväripohjaa ja yksi osa micajauhetta. Tämä määrä on täydellinen annos yhteen luomivärinappiin. (1,5g Mineraaliluomiväripohjaa ja n. 1g micajauhetta)[/caption]

[caption id="attachment_2435" align="aligncenter" width="620"]Tee itse luonnonmukainen luomiväri Käytin sekoittamiseen pakastusrasiaa. Mittasin jauheet ensin ja aloin lisäämään jojobaöljyä muutama tippa kerrallaan seokseen. n. 12-15 tippaa on sopiva määrä. Mitä enemmän öljyä menee, sitä kovempi napista tulee, mutta jos napista tulee liian kova, sen käyttö ei ole kivaa. Koska silloin väriä irtoaa huonommin. Sekoittaminen täytyy tehdä kuin kääntelisi kananmunaa pannulla. Sekoita jokaisen öljyn lisäyksen välissä huolellisesti. Öljyllä menee aikaa, ennen kuin se alkaa sekoittua kunnolla ja tämän takia liiallisen öljyn lisäys saattaa käydä vahingossa (Niin itselleni kävi ekan napin kanssa). Kun seos muistuttaa märkää hiekkaa, se on valmista.[/caption]

[caption id="attachment_2436" align="aligncenter" width="620"]Tee itse luonnonmukainen luomiväri Luomiväripaletin pikkukupit lähtee irti, joten luomivärin puristaminen niihin on helppoa.[/caption]

[caption id="attachment_2437" align="aligncenter" width="620"]Tee itse luonnonmukainen luomiväri Värisekoitusten tulee antaa levätä sekoituskupeissaan tunnin verran. Tämän jälkeen otetaan luomivärikupit ja laitetaan valmista luomiväriä niihin vähän kerrallan. Lisää aluksi 1/3 väristä, peitä kelmulla ja purista puristimella kunnolla. Sitten 2/3, peitä kelmulla ja purista, ja sitten loput. Lisää väriä ja purista niin kauan, että luomiväripurkki tulee täyteen. Sitten napsauta värit paikalleen palettiin ja aloita käyttö.[/caption]

[caption id="attachment_2439" align="aligncenter" width="620"]Tee itse luonnonmukainen luomiväri Omaan palettiini valitsin kaksi lämmintä (Kulta ja pronssi) sekä kaksi kylmää (merenvihreä ja hopea) väriä.[/caption]

[caption id="attachment_2441" align="aligncenter" width="620"]Tee itse luonnonmukainen luomiväri Pikameikki kullalla ja pronssilla. Päivitän jossain vaiheessa Frutti di Mutsi - Facebooksivuille kuvaa täydestä meikistä.[/caption]

Tee itse luonnonmukainen luomiväri Tee itse luonnonmukainen luomiväriluomivärien teko itse

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit