Sekaisin Greengatesta - Lahjaidea kevään juhliin!

DSC_0402Tässä taannoin minä istuin iltaa yksin koneella, muiden mentyä jo unille, ja googlasin maalaisromanttista pöytäliinaa. Silmiini sattuikin pian eräs, ja aloin selvittää mistä sellaisen saa. Kun avasin kuvan suureksi, mietin, että jostain tuo liina on tuttu entuudestaan. Sitten se iski: Minulla on tuollainen liina jo kaapissa. Pinkaisin pystyyn ja lähdin penkomaan liinavaatekaappia. Ja siellä se oli. Minun vuoden takainen ostokseni.

Minun maalaisromanttinen puoleni on syntynyt oikeastaan vasta ihan viime kuukausina, tai ehkä viime kesänä se jo alkoi. Minulla ei ole koskaan ollut sisustustyyliä, sillä en ole ollut ihminen joka viihtyisi kauaa paikallaan. Olen halunnut aina "elää" ja minulle se on tarkoittanut matkustelua ja muuttamista. Vasta löydettyäni tuon ihanan miehen, ja saatuamme lapset, olen tajunnut, että minähän olenkin koti-ihminen. Minähän rakastankin kotona olemista. Ja minä haluan, että minulla on koti, jossa on kaunista ja viihtyisää.

Tämän tajuamisen jälkeen, moni asia on muuttunut. Olen tajunnut että kaikki ne vuodet, minkä aikana minä seilasin ympäri maailmaa, muut ikäiseni hankkivat työpaikat ja kodit. He rakensivat pysyvyyttä ja viihtyvyyttä paikallaan, kun minä etsin sitä samaa fiilistä täysin päinvastaisesta.

Toiset ovat aloittaneet astiasarjojenkin keräämisen jo rippipäivänään, mutta en minä. Minä täytän pian 30 vuotta, ja minulla meillä ei vieläkään ole astiasarjaa. Muutama Ikean kuppi, jotka kulahtivat kuukaudessa ja jonkinmoinen muumimukikokoelma löytyy kyllä (ja ne kupit ovatkin joka juhlissa käytössä), mutta minä haluan nyt, että minulla on kauniit lautaset jotka sopivat kuppeihin, jotka voin kaivaa kaapista kun tulee vieraita. Ja ennen kaikkea minä haluan, että minulla on kaunis kattaus laittaa kasaan, aina kun minä sitä haluan.

Noh, istuin siis koneella googlailemassa niitä näitä, sitä liinaa ja kaikkea, kun silmiini osui täydellisyyttä hipova astiasarja. Oli kuppia ja lautasta. Lusikkaa ja lasia. Oli kaikkea. Ja se sarja oli täydellinen. Tuona hetkenä Greengaten Abelone -sarja vei minun sydämeni, ja Arabian 24h soi enää muistona takaraivolla.

Lähdin jäljittämään missä noita myytäisiin ja pian löysinkin verkkokaupan toisensa jälkeen. Ainoa ongelma oli se, ettei monessakaan kaupassa ollut useampaa kippoa. Tajusin myös, ettei kukaan pysty hankkimaan täyttä astiastoa yhdeltä istumalta, hetken mielijohteesta, joten hautasin ajatuksen 12 hengen astiastosta ja päätin aloittaa keräämään niitä nyt, mutta vähitellen.

Sisustus Fannylla on kivijalkaliike Lahdessa, ja koska meiltä on sinne suhteellisen ajettava matka, kävin siellä tutustumassa livenä tähän sarjaan. Ja rakastuin vieläkin enemmän. Sisustus Fannyn henkilökunta auttoikin minut alkuun, ja sieltä sainkin tästä sarjasta hieman esimakua. Sain kuulla paljon tarinaa Greengatesta ja sain henkilökohtaisen esittelyn muistakin sarjoista ja tuotteista. Heidän verkkokauppansa löytyy tästä linkistä ja heiltä löytyy hurjan kattava valikoima Greengatea, Gantia ja muuta kaunista kodinsisustustavaraa. Sisustus Fannyn henkilökunta on ihanaa, ja he osaavat auttaa ja palvella viimeisen päälle. He myös opastavat ja neuvovat, että saat juuri sitä mitä kaipaat.

Homma kuitenkin oli karata käsistä heti alkuunsa ja niinpä minä vielä kotiin päästyäni ostin mehupullon ja toisenlaisen lautasen kokeiluun, ja myöhemmin löysin kirppikselta pari lattemukia lisää. Rakastan tätä sarjaa ja suosittelen kevään juhliakin ajatellen tutustumaan Greengateen ja heidän muihinkin sarjoihinsa. Sen lisäksi että nämä ovat ihana lahjaidea maalaisromantiikkaa rakastavalle äiti-ihmiselle äitienpäivänä, nämä ovat myös ihana idea valmistuvalle, omaan kotiin muuttavalle romantikolle. Tai vaikka sille rippisankarille.

Greengaten tuotteet ovat siis käsin viimeisteltyjä ja erittäin laadukasta, tanskalaista tekoa. Heillä on kuvioita myös skandinaavisempaakin makuun ja sarjoja joka lähtöön. Facebookista löytyy myös ryhmiä, ainakin "greengateen hurahtaneet" -ryhmä on suomalaisille, mutta Tanskassa ja Saksassa tämä on isompikin juttu ja jos noita kieliä ymmärtää, niin ryhmiä löytyy paljonkin.

Minä siis aloitin keräilyni nyt ja tämä tuleekin olemaan elinikäinen projekti. Mutta minua se ei haittaa. Minä nautin siitä, että olen viimeinkin löytänyt "minun juttuni" tämän astiapaljouden keskellä ja voin varmaan nyt sitten alkaa kutsumaan itseäni aikuiseksi. Haha!

[caption id="attachment_1679" align="aligncenter" width="620"]Greengate Abelone Voiko olla kauniimpaa! Kuvassa näkyy Greengaten Abelone -pöytäliina, jonka hankin vuosi sitten. Servettiteline on Amanda B:n alelaarista ja servetit ovat myös Greengaten tuotantoa, ne olen hankkinut liinan kanssa samaan aikaan. En vaan enää muista, että mistä ne on ostettu. Lattemukit, munakupit, lusikat ja lautanen on Sisustus Fannylta![/caption]

[caption id="attachment_1678" align="aligncenter" width="620"]Greengate Kyllä kelpaa nauttia äitienpäivän aamiainen näistä![/caption]

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Sisustus Fannyn kanssa.

Kommentit

  1. Täälä toinen joka on pari vuotta sitten ihan totaalisesti hurahtanut Grenngateen. Ne on vana niin ihania<3 Ja tykkään tuon merkin astioista senkin takia, että ne mätsäävät keskenään. Mullakin on useita lattemukeja ja lautasia ja kaikki sopii keskenään,ihan parasta!! Ja niiiin koukuttavaa!!ööö..ja melko kallista, mutta hei elämä on;)

    VastaaPoista
  2. Sofia / Frutti Di Mutsi25. huhtikuuta 2016 klo 9.38

    <3 <3 <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit