Lihamurekekääretorttu? (munaton)

Kuinka huijata kasvisvastainen perhe syömään kasvikset mukisematta? Vastaus: Piilota ne lihan sisälle!

En tajua miksen ole keksinyt tätä aiemmin. Tosin minun perheeni syö kasviksensa nykyisin ilman vastustamista, mutta tämä ruoka oli silti herkullista. Ja tein kerralla sen verran että syötiin koko porukka tästä monta monta päivää. Näin jossain faceryhmässä ohimennen kuvan, kun joku oli tehnyt vähän samalla idealla murekkeen. Ajattelin vain pikaisesti, että tuohan on kiva idea - täytteen saa sisälle tasaisemmin ja ohuemmin, kun keskelle tungettaessa täytettä tulee minun makuuni liikaa. Varsinkin jos kyseessä sattuu olemaan joku voimakkaampi täyte. Tämä mureke on todella täyttävää. Ahnastelin kun söin tätä silmilläni ja otin normaalin murekepalasen verran. Huomasin hyvin pian että se todella on liikaa. Mutta jätän jaarittelut nyt sikseen ja siirryn reseptiin.

Ps. Tätä tehdessä minulla oli apukokki mukana! Yhdessä ruoanlaitto on paljon mukavampaa!

Lihamureke kääretorttu

TARVITSET (8-12 annosta):

700g Jauhelihaa
½ dl Hp-kastiketta
2 dl Kaurahiutaleita tai korppujauhoja
1 prk Kermaviiliä
1- 1½ tl Suolaa
1 tl Pippuria

TÄYTE:
½ Kiinankaali suikaleina
2 Porkkanaa raastettuna
½ Paprika kuutioina
1 Makea chili kuutioina
1 Valkosipulin kynsi murskattuna
1 Sipuli kuutioina
1-2 dl Pakastemaissia
1 tl Jeeraa
1 tl Suolaa
½ tl Pippuria
(1 tl Paprikamaustetta)
1 dl Vettä

Oliiviöljyä paistamiseen

1 dl Juustoraastetta

Tee ensin jauhelihataikina ja sekoita kaikki taikinan aineet keskenään huolellisesti ja anna turvota hetki.

Pilko, suikaloi ja kuutioi kasvikset. Laita oliiviöljy pannulle ja lisää kasvikset. Kuullota niitä hetki ja lisää vesi ja mausteet. Anna veden haihtua kokonaan pois ja maista että maut ovat kohdallaan. Siirrä kasvikset jäähtymään. Jeera eli juustokumina antaa täytteelle TEXMEX-tyylisen maun.

Painele jauhelihataikina tasaisesti vedellä kostutetun leivinpaperin päälle. Vesi estää lihaa tarttumasta paperiin. Lisää täyte tasaisesti niin, että sitä on kaikkialla. Ihan reunoille ei kannata laittaa, että saat suljettua murekkeen. Ripottele juustoraastetta pinnalle ja rullaa mureke leivinpaperia apuna käyttäen. Rullaa mahdollisimman löysästi, ettei mureke repeä uunissa, niin kuin minulle kävi. Kippaa mureke pellille leivinpaperin päälle saumakohta alaspäin ja sulje päädyt. Voitele ja siloita murekkeen pinta vedellä. Paista 200 C niin kauan että pinta on ruskea. Vähintään kuitenkin 35-40min. Tarjoile muusin ja salaatin kera.

Alle laitan vielä vaihe-vaiheelta ohjeet!

 

[caption id="attachment_1261" align="aligncenter" width="620"]Lihamurekekääretorttu Kuullota kasviksia hetki oliiviöljyssä ja lisää sitten vesi ja mausteet. Haihduta vesi pois. Silloin kasvikset ovat kypsiä.[/caption]

[caption id="attachment_1262" align="aligncenter" width="620"]Lihamureke kääretorttu Maista maut ja siirrä jäähtymään hetkeksi.[/caption]

[caption id="attachment_1263" align="aligncenter" width="620"]lihamureke kääretorttu Levitä jauhelihataikina kostutetulle leivinpaperille ja levitä täyte tasaisesti päälle.[/caption]

[caption id="attachment_1264" align="aligncenter" width="620"]DSC_0136 Äipän reipas pikkuapulainen <3[/caption]

[caption id="attachment_1265" align="aligncenter" width="620"]Lihamurekekääretorttu Ripottele juustoraaste täytteen päälle. Itse käytin kermajuustoa ja cheddaria.[/caption]

[caption id="attachment_1266" align="aligncenter" width="620"]Lihamurekekääretorttu Rullaa mureke leivinpaperia apuna käyttäen. Tee rullasta löysähkö ettei se repeä uunissa, niin kuin minulle kävi.[/caption]

[caption id="attachment_1267" align="aligncenter" width="620"]Lihamurekekääretorttu Laita mureke pellille saumapuoli alaspäin. Sulje päät murekkeen alle ja voitele ja siloita pinta vedellä.[/caption]

[caption id="attachment_1268" align="aligncenter" width="620"]DSC_0146 Valmista mureketta tulee melkoisen paljon. Tästä söimme monta päivää. Yksi hyvä vinkki on pakastaa suoraan puolet murekkeesta, näin saat nopean päivällisen seuraavalla kerralla kun murekkeen himo iskee![/caption]

Kommentit

Suositut tekstit