Lohturuokaa: Salaattiburgeri 250 kcal!

Olen päättänyt tänä vuonna julkaista muutamia ohjeita, missä muunnan lempparilohturuokiani kevyempinä versioina. "Lohturuokaa"- otsikoilla merkityt postaukset ovat siis näitä pienten kalorien lohturuokapostauksia. Olen päässyt jo hyvään vauhtiin uusien kokeilujeni kanssa ja pyrinkin niitä nyt alkuvuodesta postailemaan teidänkin iloksenne. Meillä on tasaisin väliajoin nautittu itse tehtyjä hampurilaisia. Ne voittavat grillikioskiruoat mennen tullen makunsa puolesta. Mutta yhtään sen kevyempiä ne eivät ole ja sen kyllä aamulla huomaa turvotuksena, kun illalla on mässäilty. Mietin miten saan hampurilaisen maun yhdistettyä kevyempään muotoon. Lueskelin ohjeita erilaisista vaihtoehdoista. Jotkut olivat korvanneet sämpylän bataatilla, toiset munakoisolla. Minä korvasin sämpylät herkullisen rapealla romaine-salaatilla. Tarkoitus oli käyttää jäärvuorisalaattia, mutta joulun jälkeen kaupan hyllyt huusivat tyhjyyttään. Käytän romaine-salaattia muutenkin paljon makunsa ja rapeutensa takia, joten ehkä ihan hyvä, ettei sitä jäävuorisalaattia ollut..

Amerikassahan sana "burger" eli suomalaisittain burgeri tarkoittaa sitä pelkkää pihviä. Hamburger sen sijaan viittaa pihviin, mikä on sämpylän välissä. Eli sinällään "salaattiburgeri" ei ole harhaan johtavaa mainontaa. Täytyy muuten myöntää, että yllätyin totaalisesti tämän burgerin täyttävyydestä. Olin varautunut siihen, että jälkiruoaksi tarvitsen jotain suolaista lisäksi, mutta olin onnekseni väärässä. Salaattiburgeri vie nälän siinä missä hampurilainenkin, ilman sitä ähkyoloa ja seuraavan päivän turvotusta. Koska salaatissa ei ole juurikaan kaloreita ja lihakin oli vähärasvaista, salaattiburgerin sai helposti maustettua perinteisillä hampurilaisen täytteillä ja silti pidettyä kalorit alhaalla. Helppoa, herkullista ja kevyttä. Mitä muuta ruoalta voisi muka vaatia?

DSC_0539

DSC_0541

TARVITSET (5 salaattiburgeria):

400g Vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 Keskikokoinen sipuli
2 Keskikokoista tomaattia
10 Viipaletta makukurkkua
10 Romaine-salaatin lehteä
5 Viipaletta Cheddarjuustoa
Suolaa, pippria, valkosipulia

Hampurilaisen väliin lisäksi:
1 tl Majoneesia / burgeri
1 tl Ketsuppia / burgeri
1 tl Sinappia / burgeri

Raasta kuorittu sipuli raastinraudalla hienoksi silpuksi. Sekoita kulhossa jauheliha, sipuli ja mausteet. Anna levätä hetki ja jaa taikina 5 osaan. Muotoile taikina viideksi pihviksi leivinpaperilla päällystetyn uunipellin päälle. Paista 225 C kypsäksi (n. 10-15min)

Pese salaatti ja tomaatit. Leikkaa tomaatit viipaleiksi. Laita lautasille salaatinlehdet. Kun pihvit tulevat uunista, laita kuumien pihvien päälle juustoviipaleet sulamaan. Levitä salaatin lehdelle ketsuppi, sinappi ja majoneesi. Nosta pihvi niiden päälle. Jaa tomaatit ja makukurkut vielä jokaiseen burgeriin ja viimeisenä toinen salaatin lehti. Tarjoile heti!

VINKKI: Saat erilaisia variaatioita muuttamalla Cheddar-juuston esimerkiksi sini- tai valkohomejuustoksi, mozzarellaksi tai tuorejuustoksi. Väliin voi myös laittaa sipulia, ananasta tai kananmunaa, mutta silloin kalorimäärä hieman nousee.

-EDIT- Sain kommentteja siitä, miksi tässä on majoneesit, juustot ja muut mukana. Vastaus on yksinkertainen: Tiedän että ne jättämällä pois annoksen kalorimäärä tippuisi roimasti, mutta näiden postausten ja reseptien idea on nimenomaan muuttaa LOHTURUOKA kevyemmäksi. En siis yritä keksiä pyörää uudelleen vaan saada "vanhat tutut" maut pienemmillä kaloreilla. Eli toisin sanoen tarkoitus on että tämä kevyempi lohturuoka maistuu mahdollisimman paljon samalle kuin alkuperäinen. Nämä ruoat on tarkoitettu nimenomaan niihin herkutteluhetkiin, jotka johtavat usein hiilariövereihin.

Kommentit

  1. Hyvä idea! Söin kanssa aiemmin kevennetyllä ruokavaliolla tortillaa samalla idealla, eli isoon salaatinlehteen laitoin salaatti- ja lihatäytteitä. Oli kyllä hyvää, miksei näitä ideoita käytä ihan jokapäiväisessä elämässä :)

    VastaaPoista
  2. Sofia / Frutti Di Mutsi10. tammikuuta 2016 klo 14.17

    Näitä on tulossa lisää, mm. noi tortillat! Nää on just niin hyviä ihan jokapäiväisessäkin elämässä. Ei tuu himoja mihinkään, ku takaa että arjessa on palanen KEVENNETTYÄ luxusta <3

    VastaaPoista
  3. Oi ihana resepti! Kokeilen, pieni kevennysprojekti täälläkin meneillään ☺

    VastaaPoista
  4. Sofia / Frutti Di Mutsi17. tammikuuta 2016 klo 15.54

    Tsemppiä projektiin! Suosittelen tätä reseptiä lämmöllä! Tämä ylitti kaikki odotukset kyllä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit