Pinaatti-liha-filonyytit!

Filotaikina on minulle uusi tuttavuus. Sain joululahjaksi lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan ja tilasinkin sieltä muutamia keittokirjoja tuomaan inspiraatiota. Yksi niistä kirjoista oli libanonilaisen Chef Ramzin "Arabialainen keittiö" -kirja. Olen aina rakastanut arabialaista ruokaa. Ne maut tuovat ilotulituksen suuhun ja variaatiot ovat rajattomat. Kirjaa selatessani huomasin, että monissa resepteissä oli käytetty filotaikinaa. Olen kyllä kuullut filotaikinasta aiemmin, mutta koskaan se ei ole päässyt vielä kokeiluun. Nyt oli kuitenkin sen aika. Päädyin kokeilemaan itse kehittämääni reseptiä, mikä onnistui kerralla ja nyt haluan jakaa sen teille. Filonyyteissä maistuu perinteiset maut puhtaasti, kuten jauheliha ja pinaatti. Ras el Hanout -mauste tuo kuitenkin marokkolaiset mausteet "pasteijoihin" ja jälkimaku on pehmeän tulinen --> ei lainkaan polttava, niin kuin chilillä maustetut ruoat yleensä ovat. Koska tämä on minun reseptini, minä lisäsin myös suomalaisittain siihen ruokakermaa tuomaan pehmeyttä ja kermaisuutta. Eniten ehkä ärsytti se, että filotaikina oli 450g pakkauksessa ja se piti sulattaa kokonaan, joten taikinaa sitten "jäi hukkaan" iso määrä. Jos koko taikinan haluaa käyttää, kannattaa tehdä resepti 1,5 kertaisena.

DSC_0539

DSC_0543

TARVITSET:

Filotaikinaa
400g Naudan/lampaan/hirven jauhelihaa
9 dl Tuoretta pinaattia
½ Purjo ja 1 iso sipuli
2 dl Puuroriisiä ja 5 dl vettä
1 tlk Pippuriruokakermaa (Rainbow)
½ rkl Ras el Hanout -mausteseosta (punainen) (Jos pidät voimakkaista mauista, laita koko ruokalusikallinen)
2 dl Juustoraastetta
Suolaa

Laita puuroriisi kiehumaan suolalla maustettuun veteen ja anna kiehua niin kauan että se on imenyt kaiken nesteen itseensä. Silppua pinaatti pieneksi. Raasta sipuli raastinraudalla ja pilko purjo pieneksi silpuksi. Kun jauheliha on lähes kypsää, lisää pannulle purjo, sipuli ja pinaatti. Pyörittele muutama minuutti. Lisää Ras el Hanout- mauste ja suola sekä ruokakerma ja anna pulpahtaa muutaman kerran. Lisää hieman kovaksi jäänyt riisi ja anna turvota miedolla lämmöllä niin, että neste on imeytynyt riiseihin. Anna jäähtyä hetki ja lisää juustoraaste.

Sulata filotaikina ohjeen mukaan. Leikkaa arkit kuuteen osaan. Ota yhteen nyyttiin aina kolme kerrosta filotaikinaa. Laita taikinan keskelle 3-4rkl täytettä ja nosta reunat nyyteiksi. Laita nyytit pellille ja paista 225 C n. 10min tai kunnes pinta on kullan ruskeaa. Voit tarjoilla lämpimänä tai kylmänä.

Kommentit

Suositut tekstit