Suomen Suurin joululahja! Tule mukaan!

Osaatko neuloa? Ommella? Virkata? Jos vastasit kyllä, olet juuri täydellinen henkilö osallistumaan Suomen Suurin Joululahja- kampanjaan.
Suunnilleen vuosi sitten, kun aloitin blogin pitämisen, minulle syttyi uudelleen palo askarteluun ja käsitöihin vuosien tauon jälkeen. Minulla oli lainassa hetken aikaa ompelukone äidiltäni ja sillä minä korjailin vaateita. Äitini kuitenkin päätti, että oma kone minulle on saatava ja niin sainkin aikastettuna joululahjana Singerin. Samoihin aikoihin huomasin jossain Kuopion äiti-ryhmässä ilmoituksen Suomen Suurin joululahja-kampanjasta. En ollut ommellut housujen paikkailua kummempia juttuja sitten yläasteen, mutta päätin lähteä mukaan. Ajattelin että haluan olla mukana tekemässä hyvää. Haluan antaa lahjan pienelle ihmiselle joka syystä tai toisesta joutuu viettämään joulunsa sairaalassa. Tuohon aikaan minulla oli vilkas, juuri kävelemään oppinut taapero sekä muutaman kuukauden ikäinen vauva, mutta jotenkin sain nipistettyä aikaa ja sain muutaman pehmolelun kasaan. Eivät nuo ensimmäiset ompelukseni kovin kauniita olleet (kuva alla), mutta suurella rakkaudella tehtyjä.

Tämä tilaisuus on suurenmoinen tapa tehdä hyvää joulun alla. Lelut menevät varmasti siihen kohteeseen mihin on luvattu ja varmasti ovat lahjan saajalle tärkeä ja mieluinen yllätys. Hankkeessa on mukana tällä hetkellä jo yhdeksän sairaalaa eri puolella Suomea ja lisää on varmasti vielä tulossa. Varsinkin Kuopion/ Pohjois-Savon seudulle kaivataan innokkaita tekijöitä, kun monet ovat muuttaneet vuoden mittaan pois. Minä mukaan luettuna. Aion silti tänäkin vuonna osallistua omalla paikkakunnallani ja kannustan kaikkia kynnelle kykeneviä lähtemään mukaan tähän juttuun! Tehdään yhdessä hyvä mieli pienille ihmisille! Annetaan heille pieni syy hymyyn jouluaattona!

Alle laitan vielä kampanjan tontun Sirkku Hirvosen tervehdyksen. Lisätietoja löytyy tästä linkistä!

-Sofia-

[caption id="attachment_463" align="aligncenter" width="620"]151114 102 Tämän näköiset tyypit laitoin viime vuonna matkaamaan KYSiin![/caption]

 

"Suomen suurin joululahja 2015
S u o m e n suurin joululahja järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013, kun erään äidin mieleen hiipi huoli lapsista, jotka joutuvat tänäkin jouluna viettämään aikaansa sairaalassa. Miten heitä voisi piristää edes pienen hetken verran? Pehmolelu ei suojaa sairauksilta ja tapaturmilta, mutta jos pehmolelun kanssa tuntuisi edes hiukan mukavammalta makoilla sairaalan sängyssä. Käsiemme kautta on nyt kulkenut noin pari tuhatta pehmolelua uusiin syleihin halittaviksi. Sairaalat ja lapset ottivat pehmolelut niin iloisesti vastaan, että nyt kampanja järjestetään jo kolmatta kertaa. Jotta voisimme ilahduttaa mahdollisimman monia lapsia ympäri Suomea, tarvitsemme myös paljon tekijöitä. Siksi h a a s t a m m e nyt kaikki käsitöiden harrastajat pehmotalkoisiinPehmoleluja voi ommella, virkata tai neuloa. Sairaaloiden toiveesta pyrimme välttämään pieniä osia, kuten nappeja ja helmiä, jotka voisivat joutua pienokaisten suuhun. Pehmoleluissa saa käyttää myös kierrätysmateriaalia, mutta kaikki materiaalit tulee pestä ennen käyttöä ja valmiin pehmolelun pitää olla pestävissä. Hyvä tapa on tehdä testipesu kotona, niin voimme varmistaa, että reissussa nuhjaantunut pehmo selviää pesukoneesta myös lapsen kotona. Muuten kädet ovat vapaat, kunhan pehmot tehdään suurella sydämellä <3  Tänä vuonna mukana ovat jo seuraavat yhdeksän sairaalaa, mutta lisää tulee vielä syksyn aikana: Lapin keskussairaala, Keski‐Suomen keskussairaala, Keski‐Pohjanmaan keskussairaala, Porvoon sairaala, Kanta‐Hämeen keskussairaala, Kuopion yliopistollinen sairaala, Helsinki Lastenklinikka ja Lastenlinna, Turun yliopistollinen keskussairaala ja Päijät‐Hämeen keskussairaala. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa teemme pehmoja myös lastensuojeluyksikköön Ylistarolla.

Jos haluat osallistua lasten ilahduttamiseen, lisää tietoa löytyy www.facebook.com/Suomensuurinjoululahja tai lisätietoja voi kysellä laine.sirkku@gmail.com  

Ystävällisin terveisin Sirkku Hirvonen, kampanjan tonttu"

Kommentit

Suositut tekstit