Raakakaakaokakku ja marjakastike!

Raakakaakaojauhe on valloittanut Suomen keittiöt fitnes- ja hyvinvointibuumin myötä. Olen monta kertaa miettinyt että pitäsi tehdä jokinmoinen "fitnes-kakku" ihan kokeilun ilosta, mutta ajatus raakakakusta ei kuulosta korvaani kovin hyvälle. Koska en uskaltanut lähteä suin päin sotaan, päätin kokeilla ensin kakkua, joka on sekoitus puhtaita ja terveellisiä sekä tavallisesti leivonnassa käyttämiäni aineita. Tästä samasta ohjeesta saa tehtyä myös mudcake-tyylisen kakun ja siihen itsekin alunperin olin pyrkimässä, mutta kakku oli liian pitkäksi aikaa uuniin. Maku oli silti erinomainen; tumma ja aromikas. Tein pikaisen marjakastikkeen rinnalle, joka täydensi makunautintoa entisestään. En löytänyt netistä mieleistäni reseptiä, joten kehitin sellaisen itse. Onnistuin ensikertalaiseksi mielestäni erinomaisesti.

DSC_0091

DSC_0097

TARVITSET (4hlö)

3/4 dl Raakakaakaojauhetta
2 Kananmunaa
1 dl Vehnäjauhoja
½ dl Perunajauhoja
2 tl Vaniljauutetta
2 tl Leivinjauhetta
1 dl Kookosöljyä tai voita
½ dl Rasvatonta maitoa
2 dl Kookossokeria

Sekoita rasva ja sokeri huolellisesti keskenään. Lisää seokseen kananmunat ja vatkaa hetki. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Lisää maitoa ja jauhoseosta vuorotellen muna-sokeriseokseen. Lisää Vaniljauute ja sekoita vielä. Kaada seos voideltuun vuokaan ja paista uunissa 175 C. Kun pinta on kypsän näköinen, testaa veitsen kärjellä tai tikulla kypsyyttä. Mudcake-tyylinen kakku saa jäädä hieman raa'aksi sisältä, mutta muuten saa paistaa kokonaan kypsäksi.

NOPEA MARJAKASTIKE:

1 dl Pakastemansikoita
1 dl Pakastemustikoita
1 dl Pakastepunaviinimarjaa
1 dl Vettä

Mittaa ainekset kattilaan ja kiehauta. Pyöräytä sauvasekoittimella tasaiseksi.

VINKKI: Jos marjakastiketta jää, se on aivan ihana lisäke rahkan kanssa. Laita rasvatonta ja maustamatonta rahkaa kulhoon, pari lusikallista marjaisaa kastiketta ja ruokalusikallinen mysliä. Ihanan raikas välipala valmistuu hetkessä!

DSC_0100

Kommentit

Suositut tekstit