DIY Pieni maailma myrskylyhdyn sisällä! - Joululahjat jo mielessä!

Joskus aikaa sitten olemme saaneet lahjaksi pienen valkoisen lyhdyn, jonka valjastamista minimaailmaksi olen haaveillut jo kauan. Kun viimein sopivan värinen kangastilkku sattui käteeni, se oli menoa. Kaikki muu lyhtyyn käytetty materiaali on kierrätettyä, paitsi kapea, luonnonvalkoinen pitsi-teippi, jonka olen saanut #KPGP2015 -grillibileiden sponsorituotteiden mukana Teippitarhalta.

Olen selaillut Pinterestiä ja sielläkin on paljon ideoita näihin lyhtymaailmoihin. Kannattaa hakea sanoilla "Lantern" "Miniature", niin löytyy kaikenlaista. Tämä postaus on jälleen kuvapostaus, koska kuvat kertovat niin paljon enemmän.
Jos kotona ei ole käyttöön sopivaa lyhtyä, voi sellaisen hankkia edullisesti mm Ikeasta tai kirppiksiltä. Isommissakin marketeissa näitä on tullut alle parilla kympillä vastaan. Kannattaa valita lyhty, minkä ikkunoissa ei ole suurempia koristuksia, että lyhtymaailma pääsee oikeuksiinsa.
Tämä on ihana vieminen tuliaiseksi, synttärilahjaksi tai vaikka joululahja-kautta ajatellen. Aina voi käyttää mielikuvitustaan ja tehdä juuri saajan näköisen lyhdyn. Seuraava lyhty minkä teen, tulee kokonaan luonnonmateriaaleista.




TARVITSET:


SOHVAAN:

Pahvia (rungoksi)
Kangasta (Verhoiluun)
Talouspaperia (Pehmusteeksi)
Kuumaliimaa (Kasaamiseen)
Pitsiä (Verhoilun somistamiseksi)
Pari nappia (Koristeiksi)
Sakset

KIRJAAN:

Paperia, joka on värjätty uittamalla tilkassa kahvia
Pahvia kansiksi (Maalasin kannet askartelumaaleilla)
Liimaa (Käytin ihan paperiliimaa tähän)

 









Aloitin muotoilemalla sohvalle rungon.

 









Rullasin pienet paperipyörylät pahvien väliin, että sain käsinojista leveämmät.

 









Peitin rungon tilkku kerrallaan, että sain
kankaan muotoutumaan haluamallani tavalla.













Liimasin talouspaperi-pehmusteen kiinni, ennen
päällyskankaan asettelua.

 









Helmaan leikkasin kangastilkun reunasta purkautumattoman kankaan
reunan ja alle pitsin. Lopuksi tein rypytyksen neulalla ja langalla.

 









Teippitarhan luonnonvalkoisesta pitsistä tein helman päälle koristeen.
Näin sain ompelulangan piiloon. Teippitarhan pitsiteipissä on superhyvä liima,
joka tarttui kunnolla heti, eikä lisä liimaa tarvittu.

 









Lyhdyn pohjalle maalasin beigellä askartelumaalilla tavallisia pikkukiviä.

 









Kirjan kannet maalasin ja kirjoitin kirjan nimen.

 









Lyhdyn takalasiin kiinnitin decoupage- tekniikalla maalaisromanttisen servetin.
Degoupage-lakkaa ei välttämättä tarvitse ostaa, jos kotoota löytyy tavallista
juoksevaa liimaa ja vettä. Suhde on 50:50.

 









Lopuksi liimasin napit etuosaa koristamaan.











Kirjan sivuista sai vanhanaikaiset kun uitti paperipaloja hetken
kahvissa ja antoi kuivua lasin reunalla.

 









Tuikku antaa kuvan kirjan koosta.

Kommentit

Suositut tekstit