Häät mielessä? Tästä valmiit tekstit ja muutamia ideoita hääkarkkeihin!

Perheeni omistaa pienen hotelli-ravintolan maaseudulla ja olen kasvanut siinä ympäristössä lapsuuteni. Kesän lauantait täyttyivät häillä ja sain nähdä vuosien mittaan toinen toistaan kauniimpia morsiamia ja komeita sulhasia. Myös koristeet, kukat ja leikit tuli tutuiksi noiden vuosien aikana. Minusta oli ihana pyytää morsiammilta hääkarkkeja muistoksi ja vuosien mittaan niitä kertyikin isot pinot. Karkkilaatikostani kuitenkin on tuhoutunut monia namuja, mutta muutamia minulla on vielä tallessa. Haluankin jakaa niistä kuvia teille ja loppuun kirjoitan myös muutamia karkkeihin sopivia tekstejä, jos joku teistä saisi ne hyötykäyttöön. Mukana on myös joitain askarteluja, juttuja ja kuvia omista häistäni, niistäkin tulee jo pian kolme vuotta. 








Omiin häihini tein morsiuskimpun tekokukista ja helmistä, koska halusin sen
muistoksi ja kestävän aina.




Hääkarkkirasiani





Rasiassa on myös kutsuja ja ohjelmia ystävien ja tuttavien
häistä vuosien varrelta.





Suurimmassa osassa on vielä karkitkin tallella.
Ihan naurattaa, miten hyvin se on säilyneet pari kymmentä vuotta.





2000-luvun alussa tulitikkurasiat olivat hitti.
Nykyään rasioita saa ostaa suoraan askarteluun,
tuohon aikaan joutui ostamaan oikeita tulitikkurasioita ja tyhjennellä niitä.





Tässä karkissa sydämen edessä oli hääparin nimi ja takana juhlapäivä.





Eräs morsian oli savesta tehnyt sydämiä, joihin oli kaiverrettu
parin nimikirjaimet ja hääpäivä ja sitten maalattu ne juhlien teemaväreillä.





Näissä häissä karkkilaatikoissa oli parisuhteeseen liittyviä sarjakuvia.





Tikkarit olivat suosiossa yhteen aikaan.
Tässä on kolmien eri häiden tikkarit.





Tikkareista saa näyttävän asetelman koreihin, kun ne päällystää
tyllillä ja laittaa kauniisti koristeltuihin, mataliin koreihin pystyyn.




Nämä olivat myös näyttäviä morsiusneitojen koreissa.
Puoliympyrästä taiteltu tötterö, joissa tylliin kääritty namu ja rullattu teksti.





Näitä Alku-karkkeja myydään vieläkin ainakin Prismoissa.
Mikä olisi parempi karkki häiden teemaan, kuin "Alku".





Sellofaaniin kääritty suklaasydän.








Jossain vaiheessa riisin heittäminen oli kielletty kirkkojen edessä,
koska linnuille kävi huonosti niitä syödessään. Sokerista tehdyt
minisydämmet ovat oiva vaihtoehto riisille, ne kun sulaa sateessa.





Saippuakuplat ovat myös ihana korvike riisille. Oikeassa reunassa
on sydämellä koristeltu saippuakuplapullo. Näitä olen myös nähnyt
kuohuviinipullon ja kuohuviinilasin muodossa ja joka vuosi tulee
uusia vastaavia tätä tarkoitusta varten.








Kuva on hieman huono siinä suhteessa, ettei koko kokonaisuus näy,
mutta omissa häissäni juhlapaikan kattoon oli kiinnitetty siimalla 200
perhosta. Tila oli aika huikea kokonaisuudessaan.








Omissa häissäni päällystin tulitikkuaskit käsin tehdyllä paperilla
ja kirjoitin niihin nimet. Karkit toimivat siis samalla paikkalappuina.





Myös nämä pienet kassin muotoiset karkkipussit ovat hauskoja.





Omissa häissäni ikkunaan oli kiinnitetty pyykkinaru, johon
laitettiin pienillä pyykkipojilla kiinni kuvia meistä lapsina.





Äitini teki meidän hääkakun.


TÄSTÄ VALMIITA TEKSTEJÄ HÄÄKARKKEIHIN:





Rakkaus on ainoa kukka,

joka kasvaa ja kukoistaa ilman

ilman vuoden aikojen apua

- Kahlil Gibran



Hauskat asiat ovat hauskoja,

ja sitäkin hauskempia jos koen

ne yhdessä sinun kanssasi.

-Pam Brown



Avioliitto kestää vain elämän,

rakkaus uhmaa kuolemaakin



Hääilo olkoon onnen enne,

täyttyköön toiveet sydäntenne!



Ainoa tosi puhekieli maailmassa 

on  suudelma.

- Alfred De Musset



Rakkaus ei omista mitään

eikä kukaan voi sitä omistaa,

sillä rakkaudelle riittää rakkaus.

-Kahlil Gibran



Rakkaus on kultainen portaikko,

jota myöten sydän kiipeää taivaaseen.



Kun rakkaudesta nai,

saa hyviä öitä ja huonoja päiviä.



Ota nainen tasavertaisena rinnallesi

ja siitä hetkestä hän on ylivertaisesi.

-Cato Vanh



Anna sydämesi ajatella 

ja järkesi toteuttaa



Avioliitossa ei ole tärkeintä se,

että pääsee yhteisen purren kapteeniksi,

vaan se, ettei joudu soutajaksi,



Taistella sydäntä vastaan on vaikeaa.



Rakasta ja tee mitä tahdot.

-Augustinus



Rakkaus?


Lyhin tie sydämestä toiseen:

Suora viiva.


-Maurice Bedel



Missä yksi viisas,

siellä kaksi onnellista.

-Saksalainen sananlasku



Lennä, lennä lempeni,

lennä yli vuorten!

Ei ne estä vuoretkaan

lempimistä nuorten.

-Eino Leino



Jokainen on nero ainakin kerran vuodessa.

- G.C.Lictenberg



Rakasta, jos haluat että sinua rakastetaan.



Rakkaus koostuu kolmelta

neljännekseltä uteliaisuudesta.

-Giovanni Casanova



Kukapa voisi määrätä

lain rakastavaisille?

Rakkaus itse on laki,

mahtavampi muita.

-Boethius



Kaikkea sitä nälässä syöhään, sano

Kemin kalamies ku oululaisen silakoita

syövän näki.

-Saamelainen sananlasku



Rakkaus ja skandaalit ovat

teen parhaita makeuttajia!



Rakkaus on pienin yhteinen nimittäjä.

-Alain Resnais



Kaksin aina kaunihimpi.




Mitä rakkaus on?

Rakkaus olet sinä.




Ei tosi rakkaus silmin katso,

se katsoo yksin sydämellä.




Kommentit

Suositut tekstit