SYDÄN SOKERIPALAT

Eli kuten jo mainitsinkin, meillä vietettiin Me&I -kutsuja lauantaina. Talo täyttyi mahtavista naisista ja suloisista lapsista ja tietysti ihanista vaatteista! Viime viikko menikin keittiön puolella, kun innostuin väsäämään kaikkea pientä kivaa kutsuilleni! Google huuti kaksi viikkoa etukäteen kun pohdin tarjottavia ja löysin Pinterestistäkin pientä hauskaa koristamaan kahvipöytää. Tämä ohje sieltä tarttui matkaan! Tätä ohjetta voi halutessaan/jaksaessaan soveltaa moneen juhlaan. Ensimmäisenä tulee mieleen nyt lähestyvä ystävänpäivä, mutta myös prinsessasynttärit tai vaikka häät saa oman pienen lisänsä näistä! Eli tee-se-itse-sokeripalat!















TARVITSET:



1dl Sokeria

1-2tl Vettä

Pari tippaa elintarvikeväriä

Lisäksi vielä muovinen konvehtimuotti



Laita sokeri ensin kuppiin ja heitä perään elintarvikeväriä ja 1tl vettä. Sokerin kuuluu kostua mutta se ei missään nimessä saa olla märkää. Jos sokeri tuntuu liian kuivalta, eikä niin sanotusti tottele, laita vielä toinen teelusikallinen vettä. Sekoita jälleen hyvin ja painele huolellisesti muottiin, ettei jää ilmakuplia. Huomasin että sokeripalat kuivuu hyvin ihan muutamassa tunnissa, joten ehdin 2-3päivän aikana tehdä kokonaisen kupillisen sokeripaloja tarjolle. Minulla oli käytössä Confetista tilattu suklaamuotti (n.2,5€), jolla sai parisen kymmentä palaa tehtyä kerrallaan. Kun palat kuivui, laitoin ne kuppiin ja uusi satsi tulille. Jos sokeria jää niin ettei kaikki mahdu muottiin, voit käyttää sen seuraavaan satsiin helposti lisäämällä tipan vettä ja irrottelemalla kiteet sormin toisistaan ettei jää kokkareita! 





(Niin sanottu takapuoli kannattaa muuten tehdä pyöreäksi myös, niin sokeripalat ovat samanmoisia kummaltakin puolelta!)

Kommentit

Suositut tekstit