DIY HAMMASTAHNALLA TÄHDET IKKUNAAN

Sanotaan että nykyajan ihmiset viettävät liikaa aikaansa netissä ja näin ollen mielikuvitus katoaa. Minusta se ei ole lainkaan totta. Tänään törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa keskusteluun kotien joulukoristeluista. Siellä mainittiin, että HAMMASTAHNALLA voi tehdä kauniin tähtitaivaan esimerkiksi keittiön ikkunaa koristamaan. Epäilin tätä. Joten pakkohan se oli sitten kokeilla. Kyseisessä keskustelussa mainittiin, kuinka tämä antaa yhtä hyvän lopputuloksen kuin tekolumikin, mutta on tuhat kertaa edullisempaa ja lisäksi pois peseminen on helppoa. Ei tarvitse raaputtaa vaan lähtee ihan vedellä ja pesuaineella.







TARVITSET:

Paperia
Sakset
Meikkisieniä (Itse käytin tiskirättiin käärittyä vanua)
Hammastahnaa
Sinitarraa






Aloitin leikkaamalla paperista sabluunoja. Tein yhden A4- paperin täyteen erikokoisia tähtiä ja muutaman irtonaisen lisäksi.








Sitten käärin vanun tiskirätin palaseen ja laitoin ison lurauksen


hammastahnaa pienelle lautaselle.










Sitten kiinnitin sabluunan ikkunaan sinitarralla ja painelin


hammastahnaa ikkunaan. Meidän asunnossamme on


sopivasti lasiseinä keittiön ja olohuoneen välissä ja se pääsikin


nyt sitten kokeiluni kohteeksi.





Kannattaa olla varovainen ettei sotke sillä tahnalla. Itse sotkin ikkunaa


kun käsistäni levisi tahnaa huolimattomuuttani. Joudun vielä pesemään tuon ikkunan ennen joulua ja aloittamaan alusta. Pakko kyllä kehua, että kaunista jälkeä tällä tekniikalla saa aikaan..









Lähempänä joulua aion kokeilla vielä tähdenleto- ja lumiukko -sabluunoita!





Ps. Joku muuten mainitsi että piimällä saa vastaavan lopputuloksen! Kuulema kannattaa laittaa tippa astianpesuainetta joukkoon, niin peseminen on helpompaa!

Kommentit

Suositut tekstit