Voiko parisuhde kestää turvaverkoston puutteen?
En ole oikeastaan koskaan tajunnut, että meillä ei ole kodin lähellä minkäänlaista turvaverkostoa. Perheemme elämä kulkee eteenpäin kuin juna. Kaikki suunnitelmamme tehdään viikkoja aiemmin ja niiden mukaan totutusti eletään.
Isovanhemmat asuvat kahden tunnin ajomatkan päässä ja siellä käydään kuukausittain säännöllisesti. Isommat jutut ja treffit sovitaan isovanhempien, kummien ja siskojeni aikatauluja sovitellen ja ne sovitaan viikkoja tai jopa kuukausia aiemmin.
Omat tapaamiseni kavereideni kanssa sovitaan puolisoni vapaapäiville tai aamuvuorojen iltaan, jos seuraavana päivänä sattuu olemaan iltavuoro. Jos edellämainitut eivät natsaa, kavereita treffataan lasten kanssa.
Samoin teen lääkärikäyntien ja muiden tapaamisten kanssa. Puolisoni omat menot ajoitetaan myös hänen vapaapäivilleen ja extempore-retket teen aina lasten kanssa keskenäni. Niitä voi olla matkat pääkaupunkiseudulle messuille tai reissu päiväseltään mummolaan. Vain koska haluamme hetkeksi pois kotoa, esimerkiksi mieheni yövuoron jälkeisenä aamuna, että hän saa levätä ennen seuraavaa yövuoroa.
En ole oikeastaan tajunnut, että meillä ei ole kodin ulkopuolella juuri lainkaan yhteistä aikaa. Se ehkä johtuu siitä, että järjestämme sitä kotona lähestulkoon joka ainoa päivä. Joka ilta lapsemme menevät nukkumaan klo 21. Iltatoimien jälkeen suukotellaan ja toivotetaan hyvää yötä. He jäävät odottamaan unta ja me siirrymme sohvalle.
Toisinaan makaan hänen kainalossaan kun katsomme leffaa yhdessä. Toisinaan vaan juttelemme asioista. Joskus pelaamme lautapelejä. Saatamme syödä lempijuustojamme kera viikunahillon tai heittää väsyneenä maailman paskinta läppää ja nauraa kippurassa. Joskus naurunaiheena on surkeimmat memet mitä olemme keränneet somesta ja nauramme niille vielä sängyssäkin ennen nukahtamista. Joskus nauramme ihan vaan omalle typeryydellemme. Minusta se on täydellistä.
Joskus hellä tekstiviesti kesken työpäivän voi tuoda sitä iloa. Joskus se voi olla yllätys kaupasta, kuten joku herkku mitä toinen rakastaa eniten maailmassa. Viime keväänä mieheni pysähtyi kotimatkallaan poimimaan minulle kevään ensimmäisen kukkasen.
Näitä pieniä juttuja mitä teemme usein, on tosi paljon. Ja nämä pienet asiat ovat saaneet minut tajuamaan, ettei se kodin ulkopuolella vietetty kahdenkeskinen aika ehkä ole se kaikkein tärkein suhteen onnellisuuden kannalta. Se voikin olla ihan vain miljoona pientä, päivittäistä asiaa.
Isovanhemmat hoitaisivat lapsia mieluusti paljon enemmän kuin nyt, mutta pitkä välimatka, elämän hektisyys ja työt estävät sen. Siksi arvostamme erityisesti niitä treffejä, kun muutamia kertoja vuodessa pääsemme kahden jonnekin. Mutta eniten arvostamme sitä mitä teemme toistemme eteen ja toistemme kanssa joka päivä. Ne pienet jutut saavat minut rakastamaan puolisoani joka päivä enemmän. Ja sama toisinpäin.
Vaikka mieheni on tehnyt pitkän aamuvuoron, hän haluaa päivällisen jälkeen hoitaa tiskit. Minä sen sijaan valmistan hänelle joka ilta iltapalan ja vien sen hänelle sohvalle tai sänkyyn ja käperryn kainaloon. Vapaapäivinä kun menemme lasten kanssa leikkipuistoon, me kävelemme käsi kädessä kuin teinit. Puoli vuosikymmentä yhdessä ei ole juurikaan vähentänyt hellyydenosoitusten saati rakkauden määrää. Ei meillä joka hetki lääpitä, mutta usein silti.
Toki lapset ovat mullistaneet elämämme, eikä meillä ole sitä vapautta lähteä ja tehdä "mitä huvittaa". Tai on, mutta vuosien ja lasten saatossa "mitä huvittaa" on muuttunut. Ennen "mitä huvittaa" oli extempore -reissu Saksaan. Nyt "mitä huvittaa" on yhdessä tehty Prisman -reissu, kahvihetki kahvilan leikkipaikan läheisyydessä tai piknik lautapelien kanssa olohuoneessa.
En koe että meidän elämästämme puuttuu mitään. Meillä on kaikki mistä ikinä olemme keksineet haaveilla. Ja siksi ehkä koenkin niin valtavaa onnellisuutta kun haavemme ovat olleet samat ja me olemme saaneet toteuteuttaa ne yhdessä.
Tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä, puolisoni nukkuu. On hänen vuoronsa nukkua pitkään. Lapset leikkivät tuossa vieressä ja minä valmistaudun hiipimään makuuhuoneeseen kera kahvikupin. Hän on ansainnut silloin tällöin aamukahvin vuoteeseen.
Meillä riidellään ja sovitaan. Meillä halaillaan ja pussaillaan. Meillä rakastetaan. Meillä on toisemme ja olemme oppineet elämään tätä elämää sujuvasti yhteen hitsattuna. Rakkaudessa ei ole rajoja. Ja onnellisuus on puhtaasti hyvin rakennettuja pieniä hetkiä, joka päivä.
Ps. Tälle postaukselle on tulossa jatko-osa, missä mietitään voiko turvaverkoston rakentaa itse.
Miten teillä on ratkaistu turvaverkottomuus? Onko turvaverkoston puute tuonut teitä lähemmäksi, vai etäännyttänyt?
Tärkeä aihe johon odotan innolla jatkokirjoitusta. Kuulostaa tosi ihanalta miten huomioitte toisianne parisuhteessa. Liian usein pitkässä suhteessa käy niin, että läheisyys (enkä nyt puhu vain seksistä vaan juuri tuosta kainaloon käpertymisestä, ohimennen suikatuista suukoista jne) jää jonnekin arjen, lasten ja oman mukavuuden jalkoihin, vaikka juuri se olisi se suhdetta kiinnipitävä liima.
VastaaPoistaTurvaverkon puute on ollut meidän parisuhteen kompastuskivi aina. Pitkien välimatkojen lisäksi tähän vaikuttaa vaikea suhde molempien lapsuusperheisiin ja isovanhempien asenteet. On vaikeaa olla katkeroitumatta vaikka tiedän ettei se kannata. Jotenkin ulkopuolisen (maksullisen) lastenhoidon hankkiminen parisuhdeajan vaalimiseksi tuntuu vaikealta, jotenkin väärältäkin. Silti tiedän, että parisuhdetta olisi tärkeää vaalia myös kahden kesken, ei vain perheenä.
Miten myöhään te menette itse iltaisin nukkumaan? Meillä lapset menevät myös nukkumaan ysiltä, joskus nukahtaminen kestää puoli kymppiin tai pitempäänkin... Ei siinä ehdi kuin tiskikoneen täyttää ja on jo valmis unten maille itsekin. Siis iltaisin meillä ei ole käytännössä parisuhdeaikaa, mutta jäin tästä tekstistä inspiroituneena miettimään pitäisikö sitä järjestää... Laittamalla lapset aiemmin nukkumaan ehkä?
Kiitos Idu viestistä <3
VastaaPoistaMe valvotaan yleensä jonnekin klo 23. Jos seuraavana aamuna on mahdollisuus nukkua pidempään, niin valvotaan sit jopa puoleen yöhön. Itse vain tarvitsen aamulla sen "minäajan", eli herään pari tuntia ennen muita juomaan kahvia ja selaamaan somea, että kun muut herää, olen varmasti minäkin hereillä :D Olen niin aamukoomainen ihminen, minulle ei voi puhua mitään ennen toista kahvikuppia :D
Meillä lasten nukutus toimii niin, että tehdään iltatoimet ja lapset viedään halien ja hyvänyöntoivotusten kera sänkyyn ja peitellään. He jäävät sinne odottamaan unta ja yleensä nukahtavat puolessa tunnissa. Meillä siis lapset rauhoittuvat sänkyyn omin avuin, joten nukuttamista ei varsinaisesti ole.
Se iltahetki on meillä se tärkein. Toki lapset nukkuvat päiväunetkin ja jos mies on kotona, saadaan myös silloin extra -haliaikaa. Tiskit ja muut oheistoimet yritetään hoitaa ennen lasten nukkumaanmenoa tai sitten vaikka aamulla, että sitä aikaa olla yhdessäkin jäisi. Voisiko se toimia teilläkin? Eihän sen yhteisen ajan tarvitse olla muuta kuin sitä halimista ja lähellä oloa. Telkkari voi olla auki tai kiinni, kunhan vaan saa olla toisen lähellä.
Ongelmat isovanhempien kanssa on aina inhottavia. Toisaalta heidän velvollisuus ei ole hoitaa lapsenlapsia, mutta sitten taas toisaalta ajattelen, että enemmänhän he tällaisessa tilanteessa auttavat omia lapsiaan jaksamaan... Mikä myös on tärkeää.
Itse en pidä "ongelmallisena" enkä "vääränä" ulkopuolisen avun hankkimista silloin tällöin. Päinvastoin, se yksi ilta silloin tällöin kahden on tarpeen, sillä sinä iltana ei olla äiti ja isi, vaan nainen ja mies. Itse koen juuri nuo illat tärkeiksi, koska sitä vain välillä tarvitsee käydä kauempana, että näkee jälleen selkeästi lähelle. Pieninkin irtiotto siitä perhekuplasta kahdestaan voi auttaa taas jaksamaan pitkän aikaa.
Toivottavasti tästä oli edes vähän apua, palaan tosiaan aiheeseen vielä uudemman kerran tässä lähiaikoina :)
Kirjotuksesi oli tosi ihana ja todella tuttu. Me ollaan puolison kanssa jouduttu selviämään arjesta aika lailla kahdestaan. Turvaverkko on todella olematon, sitä ei juurikaan ole. Se on pirun raskasta, joskus tuntuu että ihan ylitsepääsemätöntä. Olen kateellinen niille joille on helppoa vain "viedä lapset reissun ajaksi mummulaan" tms. Minuun on iskenyt mummukateus! :D Mutta asialla on toinenkin puoli; osaan nauttia pienistä asioista ja hetkistä juurikin sen takia että on saanut taistella niiden eteen ja ne ovat harvassa. Meidät turvaverkottomuus on hitsauttanut yhteen ja tuonut vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen "me vs. muu maailma". Ottasin silti kyllä koska tahansa vastaan vaikka vähän harvankin turvaverkon. Saakohan niitä vuokrattua mistään? :P
VastaaPoistaHei, tiedän niin tuon tunteen! Palailen jonkun ajan päästä asiaan ja toivon että sinäkin saat seuraavasta aiheeseen liittyvästä postauksestani apua ja saatte rakennettua itse pienen turvaverkoston :)
VastaaPoista