Näin pääset eroon sokerikoukusta!

"Laihduttaminen on helppoa, noudatat vain ohjeita ja se on siinä" - He sanovat.

"Jätät vaan kaiken makean ja syöt vähemmän, kuin kulutat, niin helppoa se on" - He sanovat.

"Syöt terveellisesti ja liikut joka päivä, kilot karisevat kuin itsestään" - He sanovat.

"Unohdat pastat, riisit, karkit ja pullat ja kohta huomaat että olet hoikka ja hyväntuulinen" - He sanovat.

"Gluteenittomuus on avain hoikkaan ja terveelliseen elämään, siinä se salaisuus on" - He sanovat.

PASKAA. Minä sanon. Edelleen.

Jos kaikki olisi yhtä helppoa kuin hyvää tarkoittavien ihmisten ohjeet, tässä maailmassa ei olisi ainuttakaan ylipainosta kärsivää ihmistä. Kadut kaupunkien täyttyisivät onnellisista, terveistä ja hyväkroppaisista ihmisistä, jotka huikkaisivat huomenet jokaiselle ventovieraallekin vastaantulijalle. Mutta niin ei ole ja siihen on varmasti olemassa syy.

Olen viimeaikoina taas skarpannut ruokavalioni kanssa ja pyrkinyt keventämään. Huolehtinut hyvistä proteiineista, rasvoista ja kuiduista. Lisännyt runsaasti kasviksia perheemme ruokiin, enkä ole kulkenut montaakaan kertaa siitä mistä aita on tuntunut olevan matalin. Mutta välillä minusta tuntuu, että se on hyödytöntä.

Lähestulkoon jokainen ylipainoinen ihminen tietää teoriassa kaiken laihduttamisesta. Ennemmänkin. Se tieto on kuitenkin täysin hyödytöntä nippeli-diipa-daapaa, jos ruoasta on tullut riippuvuus ja vika on korvien välissä. Ruokariippuvuus ja siihen liittyvä tapamaailma on maailman vaikein riippuvuus parantaa. Kaikki muut riippuvutta aiheuttavat aineet kuten esimerkiksi alkoholi ja tupakka ovat helpommin karistettavissa, sillä ne voi tavallaan jättää vain taakseen kerralla. Ruoka sen sijaan on pakollinen osa hengissä pysymistä ja siihen liittyvien uusien tottumusten ja elämäntaparemonttien omaksuminen voi olla tukahduttavan vaikeaa, jos tiettyä mallia on noudattanut vuosia ja vuosia.

"Syön suklaata, kun olen onnellinen. Syön suklaata, kun olen surullinen. Ainoastaan silloin en syö suklaata, kun minulla on liian huono olo syötyäni liikaa suklaata."

Omista kieroutuneista tavoistani vakavin heti tunnesyömisen jälkeen on sokeririippuvuus. Ja ennenkaikkea suklaa. Suklaata kuluu vähintään levy viikossa. Välillä kun oikein ärsyttää nappaan palan suuhuni aina, kun kuljen kaapin ohi missä sitä säilytän. En edes tiedä miksi toimin niin. Minä syön sitä silloinkin, kun ei edes tee mieli.

Olen aiemminkin puhunut tunnesyömisestä ja lapsuudessa omaksuttujen tapojen vaikutuksesta siihen, miten nykyään suhtaudun ruokaan. Esimerkiksi meillä opetettiin, että lautanen on syötävä tyhjäksi. Omille lapsilleni en tätä aio opettaa. Olen lukenut, että tällöin ihminen syö aina lautasensa tyhjäksi, vaikka nälkä olisikin jo mennyt ohi. Tämän tavan omaksuttuaan syö helposti liikaa, eikä opi kuuntelemaan kehoaan ja lopettamaan syömistä silloin, kun nälkää ei enää tarvitse taltuttaa.

Tänä päivänä opettelen uutta tapaa. Sellaista, että jätän lautaselle aina yhden suupalan, enkä ota koskaan lisää vaikka mieli tekisikin. Täytän kerralla lautaselle sopivan annoksen ja syön sen hitaasti. En myöskään juo ruoan kanssa samaan aikaan, vaan keskityn pureskelemaan ruoan kunnolla. Ruoansulatus alkaa jo suussa ja siksi ahmiminen (joka itselleni on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus) on yksi asia, mistä on päästävä eroon.

Kun ruoan pureskelee kunnolla, eikä huuhdo sitä nesteellä alas, vatsa tulee pienemmästä annoksesta täyteen ja kylläisen olon tajuaa oikeasti paremmin. Sanotaan, että aivojen ja vatsan välinen viive on noin 20 minuuttia. Eli aivoilla menee tuo aika tajuta, että ravintoa on saatu riittävästi. Jos ruoan syö hitaasti pieninä paloina ja huolellisesti keskittyen pureskeluun, tulee vatsa täyteen pienemmästä annoksesta. Vesi kannattaa juoda 15-20 minuuttia ennen ruokaa. Näin se auttaa ruoansulatusta parhaiten.

[caption id="attachment_2961" align="aligncenter" width="620"] Kuva: Toni Kauko[/caption]

Eroon napostelusta.

Napostelu ruokailuiden välissä on yksi karmea tapa, mitä vihaan. Siis vihaan sitä omana tapanani. Se pala suklaata minkä nappaan kaapista ohi kulkiessani ärsyttää minua. Teen sitä silloinkin, kun en edes haluaisi suklaata. Joten miksi ihmeessä teen sitä?

Lapset tappelee - otanpa suklaata. Lyön varpaan oven karmiin - Otanpa suklaata. Pyykit pitää pestä, keittiö siivota ja juniori on sotkenut seinät paskalla - Otanpa levyn suklaata. Se kaikki tapahtuu niin  nopeasti ja automaatiolla, että kun sitä pysähtyy oikeasti miettimään, tajuaa, että en todellakaan saa siitä suklaasta minkäänlaista mielihyvää. En pienintäkään. Se on vain tapa. Terveyteni tuhoava, makean makuinen, lihottava ja tajuttoman raivostuttava tapa.

Olen aiemminkin kertonut sokerikoukkuni alkaneen jo lapsuudessa. Kun satutimme itsemme saimme usein "särkylääkkeeksi" karkin. Jo hyvin pienenä aivoni rekisteröivät makean vievän pois pahaa oloa. Tämä on myös yksi tapa, mitä en halua lapsilleni siirtää. Kun kasvoin hieman isommaksi, koulumatkallani oli pieni kyläkauppa josta kävin lähes päivittäin ostamassa koulun jälkeen jotain herkkua. Asuimme aivan keskellä metsää, joten kuljin kotiin reittiä, minkä varrella oli suuri kivi. Koulupäivän jälkeen menin lähes poikkeuksetta kivelle syömään karkkia ja sen pienen hetken minulla oli hyvä olla. Yläasteella korvasin usein kouluruoan irtokarkeilla ja suklaalla. Kuten sanottu, sokeririippuvuuteni ja tunnesyömiseni ovat kulkeneet matkassani jo todella kauan.

Ja voin sanoa, että ei ole helppo pala kakkua opetella kolmekymppisenä kokonaan uutta maailmaa ruokailujen kanssa. Nuorena aikuisena elin pelkällä take-awaylla ja eineksillä. Mutta nyt minä olen äiti. Ylipainoinen äiti, jolla on viimeiset hetket käsillä pelastaa koko perheen elämä. Lapseni ovat tuoneet kaikkiin elämän osa-alueisiin järkeä ja ilman heitä en jaksaisi varmaan vieläkään vaivautua näkemään näiden asioiden eteen niin paljoa vaivaa. Mutta minä haluan, että minun perheeni on terve ja voi hyvin. Ja minä haluan myös olla terve äiti, joka jaksaa tehdä ja touhuta lastensa kanssa. Minä en halua siirtää näitä omia tottumuksiani lasteni ongelmaksi.

Iltanapostelu, tapa joka tuhoaa enemmän kuin antaa.

Mitenkäs iltanapostelu sitten? Se on myös yksi raivostuttavimmista tavoista minkä tiedän. Kun lapset menevät nukkumaan, minä ja puolisoni lösähdämme sohvalle herkkujen kera katsomaan leffaa tai puhumaan päivän tapahtumista. Ihan kun kumpaakaan noista ei voisi tehdä ilman herkkuja. Ajoittain alan jopa pelkäämään iltoja, sillä tiedän jokaisen yritykseni laihduttaa kariutuvan kello kahteenkymmeneenyhteen, kun piiperöt painavat korvat tyynyä vasten.

Omalla kohdallani ainoa keino onnistua painonpudotuksessa on päästä eroon sokerikoukusta. Niin kauan kun tuo riippuvuus on osana arkeani, minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta onnistua. Ei pienintäkään. Koska olen kokeillut jo kaiken mahdollisen sokerikoukusta pääsemiseksi, minä päätin ottaa järeämmät aseet käyttöön ja hankkia apua. Kerron siitä lisää myöhemmin.

Onko olemassa helppoa ratkaisua?

Helppoja ratkaisuja on monia. Itse olen viimeisen kolmen viikon aikana huomannut todella sen säänöllisen ruokailun olevan ensiarvoisen iso juttu sokerihimon kanssa. Ensimmäinen ja paras juttu mitä tehdä, on aloittaa aamu jollain proteiinipitoisella ja tuhdilla aamupalalla. Heti aamusta nautittu proteiinipitoinen aamupala pitää nälkää pitkälle päivään, jolloin verensokerin vuoristorataa ei synny. Sanotaan, että puolet päivän kaloreista tulisi syödä ennen klo 15. Se tarkoittaa tuhtia proteiinipitoista aamupalaa, kunnollista lounasta ja vielä pientä välipalaa.

Jos skippaa aamiaisen tai lounaan, on melkovarmaa että iltaa kohden nälkä kasvaa sietämättömäksi. Tällöin tulee tartuttua suklaapatukkaan tai muihin herkkuihin, koska se on nopeaa ja valmista. Kun töistä lähtee kaupan kautta kotiin, ilman että koko päivänä on syönyt kunnolla, voi olla varma että ostoskori on täynnä heräteostosherkkuja ja puolet suklaapatukoista ahmitaan autossa matkalla kotiin.

Kotiin päästessä napsitaan juustoa, pähkinöitä, lisää suklaata ja kaikkea mitä käsiin sattuu, sillä välin kun ruoka valmistuu. Verensokeri sahaa piikkeinä ylös ja alas ja huono olo, ärtymys ja väsymys on taattu. Ja kaiken tämän voi välttää aloittamalla aamu hyvällä aamupalalla ja jatkamalla päivää kunnollisella lounaalla.

Olen ollut kolme viikkoa ilman sokereita ja makeutusaineita. Tulen kertomaan tästä projektista lähitulevaisuudessa enemmänkin, mutta olen huomannut muutamien asioiden auttaneen minua merkittävästi...

NÄIN PÄÄSET IRTI MAKEANHIMOSTA:

• SYÖ SÄÄNNÖLLISESTI, niin verensokerit eivät tee piikkejä. Ja syö kunnollista, hyvää ja ravitsevaa ruokaa joka pitää nälkää pitkään. Huolehdi että ruoassa on myös kuituja ja hyviä hiilihydraatteja. Se että herkkuja ei ahmi nälkäänsä, on ensimmäinen askel. Einekset eivät ole paras valinta lounaaksi, sillä eineksissä on paljon turhaa rasvaa, sokeria ja suolaa, mikä ei tee hyvää elimmistölle ja voi jopa lisätä makeanhimoa entisestään.


• SYÖ MAKEAA AINOASTAAN ruoan jälkeen. Tällöin makeaa ei mene niin paljon, kuin jos korvaisit vaikka kokonaisen aterian suklaalla. Ruoan jälkeen vatsa on täynnä, joten pienempi määrä riittää tuomaan tyydytyksen.


• JUO VETTÄ mihin on puristettu sitruunaa. Sitruuna tasapainottaa kehon pH:ta ja näin ollen helpottaa makeanhimoa.


• Ota käyttöön kromi -lisä. Sitä saa apteekista, hyvinvointikaupoista ja ihan ruokakaupoistakin. Ota kromi aterioiden välillä n. klo 18, niin saat siitä parhaan hyödyn. Kromi auttaa säätelemään verensokeria ja näin ollen auttaa makeanhimoon.


• Joskus nälkä ja janokin voi mennä sekaisin mielitekojen kanssa. Huolehdi, että juot tarvitsemasi määrän vettä joka päivä. n. 2-3 litraa on suositus aikuiselle.


• Ota käyttöön yksi karkkipäivä viikossa, jolloin saat herkutella mielesi mukaan. Älä kuitenkaan tee asioista liian musta-valkoisia. Jos tuntuu että et voi elää ilman sitä suklaata, pyri syömään tummaa suklaata ja rajoittamaan syötyä määrää. Kohtuus on aina parempi kuin kohtuuttomuus. Yksi karkkipäivä viikossa toimii itsellä hyvin, kun tavallaan "mitään ei ole kielletty", vaan kaikkea saa, mutta kohtuudella ja kerran viikossa. Lauantai on palkintopäivä, silloin saa revittää huolella.


• Leivo itse herkkuja karkkipäivänä, itse tehty omenapiirakka on huomattavasti paljon parempi vaihtoehto kuin vaikka irtokarkit.


• Älä hanki "korvaavia tuotteita". Hedelmät toki on parempi ratkaisu, kuin irtokarkit, mutta suosittelen silti syömään karkit karkkina. Itse kokeilin jonkun aikaa sitten korvata iltaherkut proteiinipatukoilla, eikä se vienyt kuin ojasta allikkoon. Auttoi se ehkä siinä suhteessa, että niitä patukoita ei tehnyt mieli syödä kuin se yksi, mutta sen sisältämät makeutusaineet, sokerit ja muut lisäaineet eivät kuitenkaan tuo kuviteltua hyötyä jos taustalla on sokeririippuvuus.


• Kun alat vähentää tai kohtuullistamaan sokerien saantia, muista syödä terveellisesti. Tätä ei voi painottaa liikaa. Viljat ja tärkkelyspitoiset ruoat, missä on paljon hiilihydraatteja ruokkivat sokerihimoa omalta osaltaan. Syö terveellisesti niin, että kuidut/hiilarit/rasvat ja proteiini on hyvässä suhteessa keskenään, näin verensokeri pysyy tasaisena läpi päivän ja illalla ei odota sokerimörkö.


• Yritä karsia kaikki makeutusainetta sisältävät juomat ja muut pois ruokavaliostasi. Makeutusaineet antavat aivoille signaalin, että makeaa on tulossa. Kun sitä sokeria ei sitten tulekaan, aivot alkavat vaatia ja haluta sitä ja silloin homma voi karata käsistä.


• ÄLÄ OSTA VIERASVAROJA! Ne toimii jos perheeseen ei kuulu ainuttakaan sokeririippuvaista. Muutoin ne katoavat kaapeista parempiin suihin alta aikayksikön ja yllätysvieraiden saapuessa joudut joka tapauksessa tarjoamaan eioo:ta.

VERTAISTUKI on myös asia, mitä tällaisessa tilanteessa kaipaa eniten. Perustimme hetki sitten ystäväni kanssa Facebook -ryhmän "Vähäsokerista ilosanomaa". Ryhmään on tervetullut jokainen. Sitä ei ole sidottu ehdottomaan sokerittomuuteen, vaan mukaan mahtuu jokainen joka kaipaa tukea ja vinkkejä valkoisen sokerin vähentämiseen tai muuten vaan etsimään aiheesta tietoa. Ryhmästä löytyy ihania linkkejä ja vinkkejä myös sokerittomaan leivontaan. Jos olet vertaistukea vailla, liity ihmeessä joukkoomme!

LISÄKSI: Tarjoan lukuvinkin jokaiselle sokeririippuvaiselle. Pirjo Saarnian vuonna 2014 julkaistu kirja "irti makeanhimosta" on aivan mieletön paketti jokaiselle sokerikoukusta eroon tahtovalle. Siellä on pohdintaa psykologisesta puolesta ja myös geenien osuudesta. Lisäksi kirjassa on paljon tietoa ja ihan konkreettisia vinkkejä sokerikoukun karisuttamiseksi. Paljon tietoa ja paljon vinkkejä! Suosittelen kirjaa jokaiselle!

 

(Kuvat: Pixabay)